Noidannuoli -potilasohje | Terve.fi
Artikkeli
Noidannuoli -potilasohje

Noidannuoli eli lumbago alkaa ristiselässä äkillisenä tuntuva kipuna ja jäykkyytenä.

Noidannuolen voi aiheuttaa esimerkiksi painavan esineen nostaminen tai selän äkillinen kiertoliike, osaltaan siihen voi vaikuttaa kylmä ja veto. Usein syy jää epäselväksi. Noidannuoli paranee yleensä itsestään muutamassa päivässä ja hoitona on lyhyt lepo ja mahdollisimman pikainen paluu normaalielämään.

Noidannuolessa kipu on voimakas, henkilö saattaa pudota polvilleen selän venähtäessä, joskus taas vammasta voi kulua useita tunteja ennen kipuoireen alkua. Selän liikuttaminen käy kipeää, eikä selän suoristaminen onnistu kivun vuoksi. Katso myös äkillinen selkäkipu ja iskias.

Omahoito

  • Noidannuoli paranee yleensä itsestään.
  • Vältä alussa, kivun heti ilmaannuttua, selän rasittamista ja kipua aiheuttavia liikkeitä.
  • Kivun lievittämiseen voit käyttää apteekista saatavia särkylääkkeitä, kuten ibuprofeenia tai lihassärkyyn tarkoitettuja geelejä ja voiteita.
  • Kokeile kiinteällä patjalla tai kovalla alustalla makaamista. Yritä löytää asento, jossa vähiten tunnet kipua.
  • Kokeile makaamista selällään polvet koukussa ja jalat nostettuina kahden suuren tyynyn tai jakkaran päälle. Voit kokeilla myös kyljellään makuuta jalat koukussa.
  • Leveästä ja tukevasta vyöstä on usein apua kipuun ja toimintakyvyn palauttamiseen.
  • Vältä istumista pahimman kivun aikana. Nouse makuulta selkä suorana.
  • Kun pahin kipu on ohi, palaa normaaliin elämään. On tärkeää liikkua ja toimia normaalisti, jotta välttää virheelliset asennonmuodostumiset ja niistä aiheutuvat lisäongelmat.
  • Aloita selkä- ja vatsalihasten harjoitukset heti kun kivut helpottavat.
  • Terveyskeskusten kuntoneuvoloissa sekä erilaisissa selkäryhmissä lääkintävoimistelijat ohjaavat selkäpotilaita selän kuntouttamisessa. Vahvat lihakset eivät kipeydy läheskään yhtä herkästi kuin heikot.
  • Opettele oikeat nostoliikkeet selkää säästäen; polvet koukussa ja selkä suorassa.

Milloin lääkäriin?

  • Jalka tai jalkaterä on veltto, alavartalon alueella on tunnottomuutta tai sinulla on virtsaamisvaikeuksia tai ulosteen pidätysvaikeus. Tällöin lääkäriin on otettava yhteyttä välittömästi.
  • Kipu on vielä viikon kuluttua kova.
  • Selkäkivun yhteydessä on kuumetta.
  • Kipu on molemmissa jaloissa.

Omalääkärin ohjeet

 

 

Lähteet: Duodecim, Työministeriö

Tarkastajalääkäri on tarkistanut artikkelin sisällön 4.8.2010.

27.06.2006
Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Selkää särkee, mikä avuksi?
Melkein kaikki suomalaiset kärsivät selkäkivuista jossain elämänvaiheessa. Suurin osa selkäkivuista paranee onneksi itsestään, mutta osalla kipu...
Artikkeli
CRPS eli monimuotoinen alueellinen kipuoireyhtymä
CRPS (Complex Regional Pain Syndrome) on määritelty kivuliaaksi oireyhtymäksi, jossa oireina ovat alueellinen kipu, tuntomuutokset sekä autonomisen...
Artikkeli
Lasten kivun lääkehoito
Vaikka lasten kivun arviointi onkin usein ongelmallista, kivunhoidon tarve on ilmeinen. Kipulääkkeitä on tutkittu lapsilla runsaasti ja siten lasten...
Artikkeli
Lasten kivun mittaus
Luotettava kivun arviointi on tarpeen asianmukaisen kivunhoidon toteuttamiselle. Kipu on aina monimutkainen, yksilöllinen ja henkilökohtainen...
Kirjoittaja
Sisällöntuotanto

toimitus, Terve Media Oy

Google+ -profiili

Artikkeli
Äkillinen kipu on elimistön normaali reaktio kudosten vaurioon tai ärsytykseen...
Artikkeli
Selkäkipu on erittäin yleinen vaiva. Melkein kaikki suomalaiset kärsivät...

Kipu - Viimeisimmät uutiset

Viimeisimmät blogikirjoitukset