Kilpirauhanen on ”perhosen muotoinen”, noin 15-25 grammaa painava umpirauhanen. Se sijaitsee kaulalla kilpiruston sivuilla ja alapuolella. Kilpirauhasen toiminnalla on merkittävä vaikutus ihmisen terveyteen, sillä sen erittämät hormonit (tyroksiini (T4) ja trijodityroniini (T3)) säätelevät elimistön aineenvaihduntaa. Ne kiihdyttävät elintärkeitä toimintoja joka puolella kehoa. Kilpirauhashormonien eritystä puolestaan säätelevät aivojen osat aivolisäke ja hypotalamus.
Kilpirauhashormonit vaikuttavat kasvuun, energian käyttöön, lämmöntuottoon ja lisääntymiseen sekä säätelevät suoliston immuunivasteita. Lisäksi ne vaikuttavat vitamiinien, valkuaisaineiden, hiilihydraattien, rasvojen, elektrolyyttien ja veden käyttöön. Kilpirauhashormonit voivat myös muuttaa muiden hormonien ja lääkkeiden vaikutusta.
Kilpirauhasen tuottaessa oikean määrän hormoneita ihmisen aineenvaihdunta toimii normaalisti. Joskus kilpirauhanen kuitenkin tuottaa liian vähän tyroksiinihormonia, jolloin elimistön aineenvaihdunta hidastuu. Tätä tilaa kutsutaan kilpirauhasen vajaatoiminnaksi eli hypotyreoosiksi.
Oireet
Potilas on usein yli 40-vuotias nainen. Oireet ovat yksilöllisiä ja kehittyvät yleensä hitaasti, jopa vuosien kuluessa. Hormonituotannon vajauksen aste vaikuttaa mahdollisten oireiden vaikeuteen, tavallisimpia oireita ovat:
-
heikkous, uupumus, uneliaisuus
-
palelu
-
kalpeus
-
vähentynyt hikoilu
-
kuiva, hilseilevä, kylmä tai karkea iho
-
ummetus
-
painon nousu
-
ruokahaluttomuus
-
masennus, hermostuneisuus
-
nivel- tai lihaskivut
-
kasvojen, käsien ja jalkojen turvotus
-
ohuet, hauraat sormenkynnet
-
ohuet, hauraat tai kuivat hiukset, hiustenlähtö
-
hidas puhe
-
muistihäiriöt
-
haju- ja makuaistin huononeminen
-
käheys
-
kuukautishäiriöt, lapsettomuus
-
pienikasvuisuus
-
hampaiden kehityshäiriö
Aiheuttaja
Kilpirauhasen vajaatoiminta voidaan jakaa primaariseen eli kilpirauhasesta johtuvaan (95 % tapauksista) ja sentraaliseen eli aivolisäkkeestä tai hypotalamuksesta johtuvaan (5 % tapauksista). Melko usein kilpirauhasen vajaatoiminta on pysyvää.
Tavallisin vajaatoiminnan syy on kilpirauhasen autoimmuunitulehdus (autoimmuunityreoidiitti). Siinä elimistön immuunijärjestelmän tuottamat vasta-aineet käyvät erehdyksessä kilpirauhasen kimppuun vähentäen tyroksiinin tuotantoa. Tällöin kilpirauhanen voi joko surkastua tai kasvaa kyhmyiseksi struumaksi
Melko yleisiä vajaatoiminnan aiheuttajia ovat kilpirauhasen edeltävä radiojodihoito tai leikkaus. Muita mahdollisia syitä ovat esim. puoliäkillinen kilpirauhastulehdus (subakuutti tyreoidiitti), synnytyksen jälkeinen kilpirauhasen autoimmuunitulehdus (postpartaalinen tyreoidiitti) ja eräät lääkkeet (litium, jodia sisältävät valmisteet). Näiden syiden aiheuttama vajaatoiminta voi olla ohimenevää. Joskus aiempi kaulan alueen sädehoito tai kilpirauhasen synnynnäinen kehityshäiriö on vaivan takana.
Muita riskitekijöitä ovat naissukupuoli, yli 40 vuoden ikä, lihavuus, tupakointi, tyypin I diabetes tai muu autoimmuunisairaus ja lähisukulaisen autoimmuunisairaus.
Harvinaista sentraalista vajaatoimintaa aiheuttaa esim. aivolisäkkeen erittämän kilpirauhasta stimuloivan hormonin (TSH) rakenteelliset poikkeamat.
Diagnoosi
Kilpirauhasen vajaatoimintaa epäiltäessä potilas haastatellaan ja hänelle suoritetaan kliininen tutkimus. Mahdolliset sairauteen liittyvät muutokset ulkonäössä (kts. oireet) huomioidaan. Kilpirauhasesta tunnustellaan muoto, koko, mahdollinen kyhmyisyys ja aristus. Kilpirauhanen voi olla joko normaali ja/tai kyhmyinen ja/tai suurentunut. Potilaan verenpaine ja syke saattavat olla matalia. Akillesrefleksi on joskus hidastunut.
Potilaalta otetaan myös verinäyte, josta määritetään kilpirauhasta stimuloivan hormonin (TSH) ja vapaan tyroksiinin (T4V) pitoisuudet. Yleensä primaarisessa kilpirauhasen vajaatoiminnassa TSH-arvo on suurentunut ja T4V-arvo pienentynyt. Lievässä tautimuodossa T4V-arvo voi olla vielä normaalirajoissa. Sentraalisessa kilpirauhasen vajaatoiminnassa puolestaan TSH-arvo ei ole suurentunut ja T4V-arvo on pieni tai normaalirajoissa.
Joskus potilaan verinäytteestä mitataan vielä kilpirauhasvasta-ainepitoisuuksia kilpirauhasen autoimmuunitulehduksen varmistamiseksi.
Hoito
Kilpirauhasen vajaatoimintaa hoidetaan tyroksiinitableteilla. Yleensä yleislääkäri aloittaa lääkityksen, jota suurennetaan viikkojen - kuukausien kuluessa ylläpitoannokseen. Hoito on yleensä elinikäinen
Lääkitys aloitetaan, kun TSH-pitoisuus on koholla ja potilaalla on oireita. Jos TSH-arvo on koholla, mutta T4V-arvo on normaalirajoissa ja potilaalla on lieviäkin oireita, voidaan suorittaa hoitokokeilu tyroksiinilla. Tällöin hoito lopetetaan, jollei siitä ole apua. Hoito kannattaa myös, jos TSH-arvo on merkittävästi suurentunut, mutta potilaalla ei ole oireita.
Sentraalisessa eli aivolisäkkeestä tai hypotalamuksesta johtuvassa kilpirauhasen vajaatoiminnassa tarvitaan erikoislääkärin suorittamia jatkotutkimuksia.
Seuranta
Kilpirauhasen vajaatoiminta sen tyroksiinihoito ovat yleensä pysyviä. Kun ylläpitoannos on saavutettu, voidaan TSH-arvoa seurata 1-2 vuoden välein. Samanaikaisesti mitataan myös T4V-pitoisuus, mikäli TSH on alhainen.
Periytyvyys
Osa kilpirauhasen vajaatoimintaa aiheuttavista tiloista on perinnöllisiä. Keskimäärin puolelta niistä, joiden lähisukulaisella on pitkäaikainen autoimmuunisairaus, löytyy kilpirauhasvasta-aineita. Jotkut ihmiset perivät alttiuden saada vajaatoiminta, mutteivät koskaan itse sairastu.
Yleisyys
Kilpirauhasen vajaatoimintaa voi esiintyä kaikenikäisillä. Potilaat ovat usein kuitenkin yli 40-vuotiaita naisia. Hankittua kilpirauhasen vajaatoimintaa esiintyy noin 2 %:lla naisista ja 0,1 - 0,2 %:lla miehistä. Vastasyntyneillä esiintyvyys on noin 1/4000.
Ennuste
Hoitamaton kilpirauhasen vajaatoiminta voi aiheuttaa merkittävän terveysriskin. Tyroksiinihoito kuitenkin poistaa oireet tavallisesti hyvin. Yleensä lääkitys on elinikäinen.
Lähteet
Välimäki M et al. Endokrinologia, 1. painos 2000. Kustannus Oy Duodecim, Hämeenlinna 2000
Heistaro S et al. Therapia Fennica, 8. laitos 1997. Kandidaattikustannus OY, Forssa 1997
Kunnamo I et al. Lääkärin käsikirja, 7., uudistettu painos 2004. Kustannus Oy Duodecim, Jyväskylä 2004
MedlinePlus. Thyroid diseases: Hypothyroidism .
MayoClinic.com. Hypothyroidism .
Reuters Health. Hypothyroidism.
Tarkastajalääkäri on tarkistanut tekstin 19.10.2010.
Tietoa kilpirauhasesta
Tutustu myös näihin artikkeleihin
Kilpirauhanen voi oireilla piilevästi
Harvard-julkaisu: Kilpirauhashormoni: laihduttaa nopeasti, mutta tuskin pysyvästi
Uutisarkistosta poimittua
Muistin ja älyllisten toimintojen heikkeneminen yhteydessä kilpirauhasen liikatoimintaan
Kilpirauhasen vajaatoiminta harvinaisempi tupakoivilla
Kilpirauhasen lieväkin liikatoiminta saa sydämen värisemään
Kilpirauhasen liikatoiminta tulisi hoitaa vajaatoiminnaksi
C-hepatiitin hoito voi aiheuttaa kilpirauhasen toiminnan häiriöitä
Testaa itsesi
Kilpirauhasen omatoiminen tutkiminen
Lääkäriltä kysyttyä
Etsi lääkärin vastauksia kysymyksiin kilpirauhasesta
Etsi lisää tietoa aiheesta
Hae lisää tietoa kilpirauhasesta