Kihomadot (Enterobius vermicularis) ovat yksinomaan ihmisloisia. Ne tarttuvat ihmisestä toiseen käsien välityksellä suun kautta. Pienet, silmille havaitsemattomat kihomatojen munat (kuvat) voivatkin lymytä lapsilla kynsien alla, jolloin ne voivat kulkeutua sieltä helposti lapsen suuhun. Ruuansulatuskanavassa kihomatojen munat etenevät ja kehittyvät samalla aikuisiksi, kulkeutuen lopulta paksusuolen loppupäähän. Keskimäärin aikuiset kihomadot ovat kooltaan n. 9–12 mm (naaraat) ja n. 2–5 mm (koiraat). Paksuudeltaan ne ovat n. 1 mm ja väritykseltään vaaleita. Tavallisesti tauti vaivaa 3–10-vuotiaita, mutta nuorilla ja aikuisillakin kyseistä tautia tavataan tasaiseen tahtiin.
Ohutsuolessa munista kuoriutuu toukka, joka kiinnittyy ohutsuolen seinämään. Varsinaisen sukukypsyyden madot saavuttavat 4–6 viikon kuluttua. Tällöin hedelmöittynyt naaraspuolinen kihomato jatkaa matkaansa umpisuoleen ja edelleen peräsuoleen. Siellä naaraat munivat uuden kihomatosukupolven peräaukon ympärille (kuva), mistä tämä voi levitä sormien välityksellä eteenpäin uudestaan, ja tuolloin lapsi voi tartuttaa toisen uhrin tai itsensä uudestaan. Käsien kautta munat voivat myös kulkeutua ravintoon ja sitä kautta tartuttaa muita. Munia voi myös tarttua vuodevaatteisiin ja tavallisiin vaatteisiin, mitä kautta se voi myös tartuttaa muita ihmisiä. Vaatteissa munat säilyvät n. 2 viikkoa vahingoittumatta.
Oireet
Lapsilla tyypillinen oire on yleisimmin yöaikainen kutina peräaukon ympärillä. Samalla voi esiintyä myös mahakipua. Aikuisilla oireilu on lievempää ja tauti voi olla oireetonkin. Kihomadot munivat yleisimmin öisin munansa peräaukon ympärille. Kutina syntyy munia suojaavan limakerroksen aiheuttamasta ärsytyksestä ja naaraspuolisen kihomadon liikehdinnästä peräaukon iholla. Kutinan seurauksena lapsi raapii peräpäätään, minkä takia peräaukon seutuun voi kehittyä ärsytystä ja jopa haavaumia sekä bakteeri-infektioita. Kutinaa voi kuitenkin yhtä hyvin olla myös päivisin, jolloin myös lapsi saattaa tavalla tai toisella yrittää helpottaa kutinaansa.
Koska kutina on pahinta öisin, voi lapsen yöunet muuttua rauhattomiksi, ja samaan aikaan voi esiintyä myös yökastelua. On todettu, että ohutsuolesta kulkeutuvia kihomatoja voi lopulta päätyä myös umpisuolen kautta umpilisäkkeeseen, joten harvinaisempana komplikaationa voi kehittyä umpilisäkkeentulehdus. Tytöillä kihomatoja voi vaeltaa myös emättimen puolelle, jolloin se voi aiheuttaa gynekologisia vaivoja, kuten emätin- ja munanjohtimen tulehduksia. Virtsateiden puolelle joutuessa komplikaatioina voi olla virtsatietulehdus.
Diagnoosi
Epäiltäessä tautia otetaan kihomatonäytteet. Nämä otetaan aamulla ennen ulostamista ja suihkuttelua. Tällöin peräaukon ympäriltä ja peräaukon sisältä otetaan keittosuolaliuokseen kastetutta pumpulitikulla ns. madonmunanäyte. Tämän jälkeen näyte mikroskopoidaan laboratoriossa. Mikroskoopilla on tarkoitus havaita naaraiden munimat munat. Toinen tapa on ottaa näyte käyttäen teipin palaa, jonka liimapinnalle kihomadot ja munat tarttuvat.
Mikäli kihomadot ovat havaittavissa selvästi silminnähden, ei näytteen otolla ole väliä. Jos epäily taudista on suuri, ei varsinaista näytettä välttämättä edes tarvita. Esimerkiksi jos päiväkodissa tai lähiympäristössä on jo todettu kihomatotautia ja oireet ovat tyypilliset.
Hoito ja seuranta
Apteekista voi hakea ilman reseptiä Pyrvin-nimistä matolääkettä. Lääkärien arsenaalissa on myös mebendatsoli nimistä lääkettä, jota saa apteekista reseptillä. Pyrviini on hyvin siedetty lääke, jota voi myös kokeilla itsehoitotuotteena ilman lääkärissä käyntiä, jos oireet ovat varsin selvät. Pyrviiniä otetaan 7,5–10 mg/kg kerta-annoksena. Täten n. 15–30 kiloiselle lapselle annetaan kaksi 100 mg tablettia. Toinen annos on otettava kihomadon karkottamiseksi kahden viikon kuluttua ensimmäisestä annoksesta. Annostelua voidaan edelleen jatkaa 2 viikon kuluttua, mikäli oireilu jatkuu.
Muina varotoimenpiteinä olisi hyvä pitää lapsen kynnet lyhyinä, ettei niiden alla kulkeutuisi yhtä helposti uusia munia ruoansulatuskanavaan, jolloin kierre jatkuisi. Lisäksi on syytä huolehtia käsihygieniasta. Kihomatojen munat kestävät hyvin kuivuutta ja muutenkin leviävät helposti liinavaatteiden ja asusteiden mukana. Lääkekuurin lisäksi vaatteet ja vuodevaatteet olisi myös syytä pestä ja tuulettaa hyvin. Saunan kuumuus sekä kylmäkäsittely esim. pakkasten aikaan tuhoaa munat.
Joissain tapauksissa koko perheen olisi syytä syödä häätökuuri samaan aikaan. Perheessä voi nimittäin olla myös oireettomia kantajia. Päiväkodeissa kihomadon aiheuttamat joukkotaudit ovat varsin yleisiä. Jos kolmasosa päiväkotiryhmän hoidokeista on saanut kihomatotaudin, tulee koko ryhmä hoitaa matokuurilla.
Yleisyys
Kihomatotauti on Suomen yleisin matotauti. Tauti on huomattavasti yleisempi lasten keskuudessa, kuitenkin aikuisillakin tauti on suhteellisen yleinen, mutta joskus oireeton. Helsinkiläisten päiväkotilapsien keskuudessa tehdyssä tutkimuksessa 5–10 prosentilta lapsista todettiin kihomatoja. Maailmalla kihomatotautia sairastaa sadat miljoonat ja kantajia on vieläkin enemmän.
Ennuste
Hoidosta huolimatta kihomato uusii varsin herkästi. Yleisin syy tähän on uusintainfektio. Tartuttajana voi olla joko lapsi itse, oireeton kantaja lähiympäristössä tai joukkotauti esim. päiväkodissa. Kyseessä on kuitenkin varsin harmiton tauti. Hoidon voi uusia aina tarvittaessa. Varsinaisen hoidon lisäksi kannattaa keskittyä myös taudin ennaltaehkäisyyn eli hygieniasta huolehtimiseen ja huolelliseen siivoukseen, mikäli lähiympäristössä tai perheen sisällä on jo todettu kihomatotautia. Edellä kuvatut komplikaatiot, kuten umpilisäkkeen tulehdukset ovat erittäin harvinaisia.
Lähteet
Huovinen P, 2007, Kihomato: Lääkärin käsikirja. 1.9.2007
Forsius A, 2002, Kihomadot: Lääkärilehti. 2002;57(6):690
Jokiranta S, 2007, Kihomatotauti (entorobiaasi): Lääkärin käsikirja, 17.4.2007. Duodecim.
Tartuntatautiliitto: Kihomato. (http://www.health.fi/tartuntatautiliitto/kihomato.html)
Lisätietoa
Kihomadot-potilasohje
Tarkastajalääkäri on tarkistanut tekstin 19.10.2010.
