Keuhkokuume altistaa myös sydämen vajaatoiminnalle

Keuhkokuumeeseen sairastuvat iäkkäät sairastuvat tavallista herkemmin myös sydämen vajaatoimintaan, mutta sama näyttäisi koskevan myös nuorempia.

British Medical Journalin julkaisemat tulokset perustuvat 5 000 keskimäärin 55-vuotiaan kanadalaisen kymmenvuotiseen seurantaan.

Seurannan aikana sydämen vajaatoimintoon sairastui noin 12 prosenttia keuhkokuumeen sairastaneista, kun verrokeista sairastui vain hieman yli 7 prosenttia. Riski havaittiin yli 65-vuotiailla, mutta myös nuoremmilla.

Tulokset eivät paljasta onko keuhkokuume suurentuneen sydämen vajaatoiminnan riskin aiheuttaja, vai ovatko vajaatoiminnalle alttiit vain alttiita sairastumaan keuhkokuumeeseen. Aiemmissa tutkimuksissa keuhkokuumeen on kuitenkin osoitettu suurentavan myös iäkkäiden sydäninfarktiriskiä.

Havainnot ovat hyvä muistutus influenssarokotusten tarpeellisuudesta varsinkin riskiryhmäläisille. Influenssarokotuksen lisäksi keuhkokuumeita ehkäisee pneumokokkirokotus, jota suositellaan varsinkin sairaalahoitoa vaatineen keuhkokuumeen aiemmin sairastaneille sekä yli 65-vuotiaille, diabeetikoille, sydän- ja verisuonitautia sairastaville ja muille riskiryhmäläisille.

Lähde: BMJ 2017;356:j413

Lue lisää:

Nämä on hyvä tietää lasten keuhkokuumeesta!

Sydämen vajaatoiminta: lääkkeetön ja lääkkeellinen hoito

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.