Tampereen alueen odottajat
Tampereen alueen odottajat
Moikka!
Ajattelin tälläisen ketjun laittaa pystyyn.. Itseä kiinnostaa verkostoitua samassa elämäntilanteessa olevien kanssa myös tällä omalla asuinseudulla..
Itse olen kohta 24v. ensimmäisen lapsen odottaja ja meidän vaavin pitäisi syntyä syys-lokakuun vaihteessa (la 24.9.).
Itselläni raskaus on ollut ylä- ja alamäkeä, vähän tuo toisen kolmanneksen alku tuntui raskaalta, kun oli erilaisia vuotoja ja kipuja, mutta ne on selätetty ja olen voinut nauttia pienen odotuksesta melkein kuukauden vähän rennommin mielin ja lääkärinkin mukaan nyt on jo taas kaikki kunnossa ja pieni kasvaa ja kehittyy hyvää vauhtia..
Mutta jään odottelemaan, ja ihmettelemään paljonko täältä Tampereen suunnalta on porukkaa kiinnostunut verkostoitumaan..
Anni-Ville ja maha-asukki 24+5
Ajattelin tälläisen ketjun laittaa pystyyn.. Itseä kiinnostaa verkostoitua samassa elämäntilanteessa olevien kanssa myös tällä omalla asuinseudulla..
Itselläni raskaus on ollut ylä- ja alamäkeä, vähän tuo toisen kolmanneksen alku tuntui raskaalta, kun oli erilaisia vuotoja ja kipuja, mutta ne on selätetty ja olen voinut nauttia pienen odotuksesta melkein kuukauden vähän rennommin mielin ja lääkärinkin mukaan nyt on jo taas kaikki kunnossa ja pieni kasvaa ja kehittyy hyvää vauhtia..
Mutta jään odottelemaan, ja ihmettelemään paljonko täältä Tampereen suunnalta on porukkaa kiinnostunut verkostoitumaan..
Anni-Ville ja maha-asukki 24+5
- Anni-Ville
- Viestit: 19
- Liittynyt: Ti Kesä 05, 2012 7:56 pm
Re: Tampereen alueen odottajat
Hei! Täälläkin yksi tuleva mamma Tampereelta 
Esikoinen on tulossa tännekki. Itsellä ikää 25v (syksyllä jo tosin 26v) ja laskettu aika olisi 11.10. Tänne odotellaan tyttöä.
Alkuraskaus meni oksentaessa ja nyt nautitaan jokseenki energisestä keskiraskaudesta

- Suanke
- Viestit: 110
- Liittynyt: Ti Joulu 27, 2011 9:09 pm
Re: Tampereen alueen odottajat
Moikka Suanke!
Hyvä homma, että Tampereeltakin löytyy kanssasisaria!
Hyvä homma jos oksentelut on jo selätetty ja oot päässy nauttii raskaudesta! Itselläni tuo alkuraskaus toi järkyttävän nälän tunteen ja oli pakko syödä vähintään kahden tunnin välein jotain.. Muuten olin aikas kiukkuinen ja huonovointinen.. Olot sit onneks helpotti joskus 10 viikon kohdalla..
Me ei olla selvitetty kumpi meille on tulossa, saa sit nähdä syksyllä! Itselläni on ollut poikaolo pitkään ja olen huomannut sen, etten ole ostanut mitään kovin tyttömäisiä vaatteita.. Enemmänkin vaatteissa on neutraalia beigeä ja sitten mintun vihreää.. Saas sitten nähdä miten käy.. Ootteko jo miettiny tytölle nimiä? Meillä on jo vähän mietittynä minkä tyylisistä nimistä tykätään.
Palataan, Anni-Ville

hei,
Tämähän kiva juttu kun treen seudun odottajille omat sivut
Olen 25v (2viikon päästä 26v) ensimmäsitä odottelen rv 22+ 3. Laskettuaika olisi 11.10.
Mulla on mielestäni mennyt ainakin tähän asti hyvin raskaus. Aluksi oli pientä kuvotusta, mutta ei mitään pahempaa. Väsymys on ollut aika hurja, mutta nyt alkanut helpottaan.
Mielialavaihtelut kiukkusuus ja itkuisuus on aika vahvasti ollut esillä lähipäivinä. Ja nyt on alkanut aikamoisia särkyjä selässä, issiaksessa ja alapäässä.
Alapään vihlonta ja särky vähän pelottaa, että onkohan kaikki hyvin. Taitaa tulla lääkärireissu.
Meidän oli tarkoitus kysyä sukupuoli ultrassa, mutta 100 % selvyyttä ei siihen saatu.
mutta palaillaan ja kiva on lueskella muidenkin kokemuksia ja kuulumisia.

- cahy
- Viestit: 14
- Liittynyt: Pe Helmi 10, 2012 7:51 pm
Re: Tampereen alueen odottajat
Anni-Ville: Joo olihan tuo rankkaa kun ekat 14 viikkoa asuu aamuisin vessassa
Aamupuuro ja aamutee on nyt pitänyt jättää, enkä ole uskaltanut edes kokeilla kun tiedän miten siinä kävis
Ollaan joo päätetty tytölle jo nimi
Sitä kyllä pitkään pyöriteltiin mutta onneksi sitten keksittiin sopiva.
cahy: Tervetuloa mukaan
Ja hei meillä on sama laskettu aika
Täälläkin on kiukkuisuutta ilmassa välillä turhanki useasti
Oon tänään ollut superväsynyt..voi johtua kyllä vielä meidän reissusta joka tehtiin viikolla. Oltiin tiistai-torstai Helsinki-Tukholma-Helsinki risteilyllä ja sitten torstai vietettiin kokonaan Helsingissä ja perjantaina vasta tultiin takaisin Tampereelle.
Tänne on uutena oireena nyt tullu närästys ja varsinkin iltaisin, himpun häiritsevää. Huomenna mä ajattelin lähteä keskustaan katselee kirpputorin tarjontaa.
cahy: Tervetuloa mukaan
Oon tänään ollut superväsynyt..voi johtua kyllä vielä meidän reissusta joka tehtiin viikolla. Oltiin tiistai-torstai Helsinki-Tukholma-Helsinki risteilyllä ja sitten torstai vietettiin kokonaan Helsingissä ja perjantaina vasta tultiin takaisin Tampereelle.
Tänne on uutena oireena nyt tullu närästys ja varsinkin iltaisin, himpun häiritsevää. Huomenna mä ajattelin lähteä keskustaan katselee kirpputorin tarjontaa.
- Suanke
- Viestit: 110
- Liittynyt: Ti Joulu 27, 2011 9:09 pm
Re: Tampereen alueen odottajat
Moro!
Tahtoo kans liittyä treen odottajiin
Oon kohta 28v. Esikoista odotetaan rv 27+0, laskettuaika 9.9 ja tyttöä lupailtiin ultrassa, mut eipä tuo 100% varmaa ole. Ilman suurempia ongelmia on menty eteenpäin, mitä nyt heti alussa jouduin sokerirasitukseen ja narahdin rajalukemilla. Nyt seurannassa mut hyvin on arvot pysynyt kurissa kovastakin mässäilystä huolimatta
Et ei ole tarvinnut insuliinille mennä, huoh!
Cahy mulla on kans nyt pari päivää vihlonut ja särkenyt alapäätä sekä ollut aika paljon supistuksia, varsinkin pissalla käynnin jälkeen, pelottavaa. Eri viikoillahan me mennään mut huolestuttaa et onko ihan normaalia tollaset oireet vaikka oon kuullu et voi olla erilaisia kipuja ilman suurempia huolia. Täytyy varmaan huomenna ottaa yhteyttä neuvolaan. Kerro jos käyt lääkärissä et mitä sanovat.
Suanke meillä on kans jo tytölle nimi jos tyttö tulee
Se on sellanen mikä mulla on ollut jo vuosia mielessä ja ajatellut et jos tytön joskus saan niin se siitä tulee. Oon kans ajoittain todella kuikkunen, välillä jää oikein miettimään et miksi kiukuttaa kun ei ole mitää syytä
Pahinta on kun kaupoilla alkaa joku tyyppi ärsyttään niin ei meinaa saada pidettyä itseään kurissa ettei mene huuteleen päin näköö
Kirppikseltä oon löytänyt hyvän laatuisia vaatteita ja edullisesti. Lastenvaatteetkin on kuitenkin aika hintavia uutena ostaa ja kun ei kauaa ole käyttöaikaa. Myös tietty uutenakin ostanu/ostan. Meillä on aika paljon jo tavaraa kertynyt pikkuiselle, turvakaukalo ja vaunut pitäisi vielä ostaa. Ollaan muuttamassa tän kuun lopussa isompaan asuntoon jossa lapselle oma huone, sinne jo innostunut kaikkee hommaan, pääsee heti sisustaan
Nyt tarvii mennä saunaan kun mies jo sieltä huutelee
Tahtoo kans liittyä treen odottajiin
Cahy mulla on kans nyt pari päivää vihlonut ja särkenyt alapäätä sekä ollut aika paljon supistuksia, varsinkin pissalla käynnin jälkeen, pelottavaa. Eri viikoillahan me mennään mut huolestuttaa et onko ihan normaalia tollaset oireet vaikka oon kuullu et voi olla erilaisia kipuja ilman suurempia huolia. Täytyy varmaan huomenna ottaa yhteyttä neuvolaan. Kerro jos käyt lääkärissä et mitä sanovat.
Suanke meillä on kans jo tytölle nimi jos tyttö tulee
Kirppikseltä oon löytänyt hyvän laatuisia vaatteita ja edullisesti. Lastenvaatteetkin on kuitenkin aika hintavia uutena ostaa ja kun ei kauaa ole käyttöaikaa. Myös tietty uutenakin ostanu/ostan. Meillä on aika paljon jo tavaraa kertynyt pikkuiselle, turvakaukalo ja vaunut pitäisi vielä ostaa. Ollaan muuttamassa tän kuun lopussa isompaan asuntoon jossa lapselle oma huone, sinne jo innostunut kaikkee hommaan, pääsee heti sisustaan
Nyt tarvii mennä saunaan kun mies jo sieltä huutelee
- tenille
- Viestit: 58
- Liittynyt: La Tammi 07, 2012 1:58 pm
Re: Tampereen alueen odottajat
tenille: Tervetuloa mukaan
Mulla on toi sokerirasitus edessä..heinäkuun alussa pitäisi mennä. Ällöttää jo koko ajatuskin. Eikös toi vanhakansa sano että jos on kiukkuinen raskaus aikana niin tyttö tulossa
Ainakin täällä siis pitää paikkaansa
Mä kävin tänään siellä kirpparilla ja muutama vaatekipale lähti matkaan. Kävin samalla kirjakaupassa hakemassa kesäksi luettavaa kun oli pokkarit kympillä tarjous. Mähän en oo töissä kun olin maaliskuun puoliväliin asti harjoittelussa ja oon kyl töitä hakenut mutta ei oo onnistanut.
Mulla on nyt iltaisin alkanut närästämään, hieman rasittavaa kyllä.
Mä kävin tänään siellä kirpparilla ja muutama vaatekipale lähti matkaan. Kävin samalla kirjakaupassa hakemassa kesäksi luettavaa kun oli pokkarit kympillä tarjous. Mähän en oo töissä kun olin maaliskuun puoliväliin asti harjoittelussa ja oon kyl töitä hakenut mutta ei oo onnistanut.
Mulla on nyt iltaisin alkanut närästämään, hieman rasittavaa kyllä.
- Suanke
- Viestit: 110
- Liittynyt: Ti Joulu 27, 2011 9:09 pm
Re: Tampereen alueen odottajat
Kivaa kun väkeä on tullut lisää!
Missäs kirppareilla ootte käyny? Itse olen tehnyt Radiokirppikseltä hyviä löytöjä silloin, kun siel on vauvan vaatteita, joitakin olen löytänyt Bonuskirppikseltä.. Itse tykkään Lentolan Prismaa vastapäätä olevasta kirpparista ja samoin Kangasalla on Puotikuu-niminen kirppari, jossa on pelkästään lastenvaatteita, niin näistä olen ehkä eniten ostellut pienelle vaatteita. Itse olen löytänyt kirppareilta tosi hyväkuntoisia vaatteita ihan pikkusummilla. Oon kyllä ostanut uutenakin, mutta itse jotenkin ajattelen etten ala maksamaan yli 10e yhdestä vaatekappaleesta, joka jää parin käyttökerran jälkeen pieneksi.. Siksi toisaalta oottelenkin heinäkuun alennusmyyntejä!
Toisaalta pahin osteluinto on jo laantunut ja meillä alkaakin olla jo kaikki tarpeellinen... Sänky haetaan tässä kuussa, halutaan tumma ja ollaan varmaankin päätymässä ostamaan uusi Brio One -sänky. Me ostettiin vuoden vanhat vaunut, jotka on ihan uudenveroiset ja me saadaan miehen siskolta turvakaukalo..
Hitsit tuollaisia kipuja, Cahy ja tenille! Onko kivut helpottanu tai ootteko saaneet tietoa mistä nämä johtuu?
Itse ei tarvitse mennä sokerirasituksiin, kun lähtöpaino ja ikä oli sen verran alhaiset, mut ei oo kuulemman kauheen mukavaa juoda niitä sokerilitkuja.. :/ No vaavin ja omaks parhaaks!
Tänään olikin ylityöpäivä ja sen kyllä heti huomaa omassa jaksamisessa.. Olo on ihan tööt, eikä ajatus kulje.. Tarttis sitä lähteä vielä koirien kans ulkoilemaan! Toisaalta siel sit vähän piristyy..
Missäs kirppareilla ootte käyny? Itse olen tehnyt Radiokirppikseltä hyviä löytöjä silloin, kun siel on vauvan vaatteita, joitakin olen löytänyt Bonuskirppikseltä.. Itse tykkään Lentolan Prismaa vastapäätä olevasta kirpparista ja samoin Kangasalla on Puotikuu-niminen kirppari, jossa on pelkästään lastenvaatteita, niin näistä olen ehkä eniten ostellut pienelle vaatteita. Itse olen löytänyt kirppareilta tosi hyväkuntoisia vaatteita ihan pikkusummilla. Oon kyllä ostanut uutenakin, mutta itse jotenkin ajattelen etten ala maksamaan yli 10e yhdestä vaatekappaleesta, joka jää parin käyttökerran jälkeen pieneksi.. Siksi toisaalta oottelenkin heinäkuun alennusmyyntejä!
Hitsit tuollaisia kipuja, Cahy ja tenille! Onko kivut helpottanu tai ootteko saaneet tietoa mistä nämä johtuu?
Itse ei tarvitse mennä sokerirasituksiin, kun lähtöpaino ja ikä oli sen verran alhaiset, mut ei oo kuulemman kauheen mukavaa juoda niitä sokerilitkuja.. :/ No vaavin ja omaks parhaaks!
Tänään olikin ylityöpäivä ja sen kyllä heti huomaa omassa jaksamisessa.. Olo on ihan tööt, eikä ajatus kulje.. Tarttis sitä lähteä vielä koirien kans ulkoilemaan! Toisaalta siel sit vähän piristyy..
- Anni-Ville
- Viestit: 19
- Liittynyt: Ti Kesä 05, 2012 7:56 pm
Re: Tampereen alueen odottajat
Anni-Ville: Mä kävin tossa Radiokirppiksellä ja siellä oli kivasti vaatteita. Myös huuto.netistä oon ostanut vaatteita vauvalle.
Tosiaan kävin siellä kirpparilla ja sitten huusin muutaman vaatepaketin huuto.netistä ja voidaan todeta miehen kanssa että enää ei tarvi ostaa vauvalle mitään. Alkaa olla aika paljon vaatetta 50-68cm kokoa. Ja äippäpakkaus on kuitenkin tulossa ja innokkaat isovanhemmat ja tädit on ostelemassa kanssa vaatetta. Mutta eikös se oo niin että tytöllä ei oo koskaan liikaa vaatetta
Huomenna mennään sitten ekaan perhevalmennukseen..loput onki sitten syksyllä. Ei kyllä oo odotukset korkealla
Meillä on tavaroissa kaikki muut jo kotona paitsi vaunut! Niiden pitäs tässä muutaman viikon sisään saapua tehtaalta, en niin malta odottaa et pääsen hipelöimään ja lykkimään sisällä

Tosiaan kävin siellä kirpparilla ja sitten huusin muutaman vaatepaketin huuto.netistä ja voidaan todeta miehen kanssa että enää ei tarvi ostaa vauvalle mitään. Alkaa olla aika paljon vaatetta 50-68cm kokoa. Ja äippäpakkaus on kuitenkin tulossa ja innokkaat isovanhemmat ja tädit on ostelemassa kanssa vaatetta. Mutta eikös se oo niin että tytöllä ei oo koskaan liikaa vaatetta
Huomenna mennään sitten ekaan perhevalmennukseen..loput onki sitten syksyllä. Ei kyllä oo odotukset korkealla
Meillä on tavaroissa kaikki muut jo kotona paitsi vaunut! Niiden pitäs tässä muutaman viikon sisään saapua tehtaalta, en niin malta odottaa et pääsen hipelöimään ja lykkimään sisällä
- Suanke
- Viestit: 110
- Liittynyt: Ti Joulu 27, 2011 9:09 pm
Re: Tampereen alueen odottajat
Suanke ei se sokerirasitus loppuviimein niin paha ole, se litku ihan ok:n makusta ja aika menee äkkiä kun on luettavaa. Evästä vaan mukaan et saa heti syödä kun on ohi. Lopussa alko vähän heikottaa, tietty kävin niin aikasilla viikoilla et erilailla keho reakois nyt. Joo jos kiukuisuudesta pitäis päätellä niin se tyttölupaus pitää niiin paikkansa täälläkin
Töitä on vaikee, lähes mahdoton saada raskaana. Itse kans työttömänä ollut sopivasti raskaudenalusta asti, mikäs tässä kesästä nauttiessa. Perhevalmennus alkais meillä vasta 9.8 eli kuukautta ennen la:ta, saas nähä kuinka kerkee käymään..
AnniVille se lentolan prismaa vastapäätä oleva kirppis on tosi kiva, käyn siinä kans aina kun poikkeen porukoitten mökillä kangasalla. Aina jotain jää käteen. Itselleni en ole ikinä vaatetta kirppiksiltä edes kattellut, mut tosiaan lastenvaatteet on eri asia. Tarvii käydä siellä puotikuussakin jos sinne löydän
Kivut vähän helpottanut ja neuvolassa sanottiin et kaikki hyvin tuolla alapäässä, rasitusta pitäisi välttää kun niitä supistuksia on reippaasti. Ei tarvi lenkille enää lähtee
Eilen haettiin vauvatalo johannasta turvakaukalo, oli tosi kiva ja pätevä myyjä. Meinaan kun lielahden lastentarvikkeessa käytiin ostoksilla niin oli nuori ulkomaalainen jätkä joka vaan hymyili ja joojotteli joka kysymykseen
Teki mieli jättää ostokset ostamatta..
Toi on kun koko ajan tekee mieli nypistellä vauvan juttuja ja vaatteita. Onneksi meillä ei ole vielä niitä vaunuja, meinaan rullaisin kans niitä kämppää ympäri
Töitä on vaikee, lähes mahdoton saada raskaana. Itse kans työttömänä ollut sopivasti raskaudenalusta asti, mikäs tässä kesästä nauttiessa. Perhevalmennus alkais meillä vasta 9.8 eli kuukautta ennen la:ta, saas nähä kuinka kerkee käymään..
AnniVille se lentolan prismaa vastapäätä oleva kirppis on tosi kiva, käyn siinä kans aina kun poikkeen porukoitten mökillä kangasalla. Aina jotain jää käteen. Itselleni en ole ikinä vaatetta kirppiksiltä edes kattellut, mut tosiaan lastenvaatteet on eri asia. Tarvii käydä siellä puotikuussakin jos sinne löydän
Eilen haettiin vauvatalo johannasta turvakaukalo, oli tosi kiva ja pätevä myyjä. Meinaan kun lielahden lastentarvikkeessa käytiin ostoksilla niin oli nuori ulkomaalainen jätkä joka vaan hymyili ja joojotteli joka kysymykseen
Toi on kun koko ajan tekee mieli nypistellä vauvan juttuja ja vaatteita. Onneksi meillä ei ole vielä niitä vaunuja, meinaan rullaisin kans niitä kämppää ympäri
- tenille
- Viestit: 58
- Liittynyt: La Tammi 07, 2012 1:58 pm
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa