Imetys puolittaa kätkytkuoleman riskin, tuore tutkimus rohkaisee

Imetyksen kätkytkuolemalta suojaava vaikutus alkaa kahden kuukauden imetyksen jälkeen. WHO tavoittelee, että vuonna 2025 puolet vauvoista olisi täysimetyksellä vähintään kuusi kuukautta ja osittaisella imetyksellä jopa yhden vuoden ikään saakka.

Tuoreessa American Academy of Pediatrics (AAP) -sivustolla julkaistussa tutkimuksessa on todettu, että jo vähintään kahden kuukauden mittainen imetysaika alentaa kätkytkuoleman riskiä. Kätkytkuoleman riski alenee imetettävillä liki puolella, tuore tutkimus kertoo.

Tutkimuksen mukaan imettämisellä voi olla kätkytkuolemalta suojaavia vaikutuksia. Suojaava vaikutus alkaa kahden kuukauden imetyksen jälkeen, jonka jälkeen riski alenee yhä enemmän.

Tutkimustiimi tarkasteli kahdeksaa tutkimusta ympäri maailmaa, joissa tutkittiin yhteensä 2 267 kätkytkuolematapausta ja 6 837 vauvaa.

Kuinka yleistä imettäminen on?

Tutkimusten mukaan vuonna 2007 Euroopan unionissa 89 prosenttia, Uudessa Seelannissa 85 prosenttia, Iso-Britanniassa 77 prosenttia, Yhdysvalloissa 75 prosenttia ja 42 prosenttia Irlannissa ei oltu koskaan imetetty, AAP kertoo.

Maailman terveysjärjestö WHO on asettanut tavoitteen, että puolet vastasyntyneistä olisi täysimetyksellä vähintään kuuden kuukauden ikäiseksi vuoteen 2025 mennessä.

AAP suosittelee, että vauvan täysimetys kestäisi kuusi kuukautta, jonka jälkeen imetys jatkuisi osittaisena yhden vuoden ikään saakka.

Kaikki tiedot ovat peräisin American Academy of Pediatrics -sivustolta.

Lähteet: AAP

Tämän uutisen tarjoaa Lääkäriportaali, joka on erikoisalakohtainen palvelu lääkäreille ja lääketiedettä opiskeleville. Palvelu tarjoaa koti- ja ulkomaisen lääketieteellisen uutispalvelun ilmaiseksi. Lue lisää ja rekisteröidy käyttäjäksi

Lue lisää imetyksestä:

Pitkään imetetyistä tulee fiksuja menestyjiä

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.