Tutkimus: Kolmanneksella aikuisista sisäkorvan tasapainohäiriö

Joka kolmas yli 40-vuotias yhdysvaltalainen kärsii sisäkorvan tasapainohäiriöstä ja on siksi tavallista alttiimpi kaatumaan. Häiriöt myös yleistyvät iän myötä, Johns Hopkinsin yliopiston tutkijat raportoivat. Muutama vuosi sitten suomalaistutkijat päätyivät saman suuntaiseen arvioon tutkittuaan helsinkiläisten huimaus- ja kuulo-ongelmia. Nyt tehty tutkimus perustui 5 000:n yli 40-vuotiaan miehen ja naisen tasapainomittauksiin, jotka tehtiin vuosina 2001-2004. Tulokset julkaisi lääketieteellinen Archives of Internal Medicine -lehti.

Tutkituista 35 %:lla oli sisäkorvan tasapainohäiriö. Yhdistettynä varsinaisiin huimausoireisiin häiriötä potevien kaatumisriski oli 12 kertaa suurempi kuin oireettomien ja häiriöttömien. Erityisen paljon sisäkorvan tasapainohäiriöitä todettiin iäkkäillä ja diabetesta sairastavilla. Korkeasti koulutetuilla ne olivat harvinaisempia.

Tulosten perusteella merkittävä osa aikuisväestöstä on tasapainohäiriön takia suurentuneessa kaatumisten vaarassa etenkin ikäännyttyään. Tasapainokoe saattaisi auttaa heidän tunnistamisessaan ja kaatumisten välttämisessä, tutkijat kirjoittavat.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: Archives of Internal Medicine 2009

Copyright © Kustannus Oy Duodecim 2009

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.