HIV

Hiv tulee sanoista Human Immunodefiency Virus. Kyseessä on virus, joka lamauttaa hitaasti ihmisen immuunipuolustuksen. Se piiloutuu tartunnan jälkeen pysyvästi elimistöön siten, ettei oma immuunijärjestelmä pysty sitä häätämään eli kyse on kroonisesta taudista. Aids on hiv-infektion lopullinen vaihe, jolloin ihmisen puolustusjärjestelmä ei enää pysty pitämään sairastuneen henkilön terveyttä yllä. Aids-vaiheessa henkilölle kehittyy tietty oheistauti, koska hän on alttiimpi infektioille.

Hi-virus tarttuu veren, siemennesteen ja emättimen eritteen välityksellä. Suojaamattomassa sukupuoliyhdynnässä limakalvot vahingoittuvat helposti, jolloin virus voi levitä henkilöiden välillä. Sama pätee myös suuseksiin, jos suussa on haavaumia. Suonensisäisten huumeiden käyttäjillä virus voi levitä likaisten neulojen kautta. Hiv voi levitä myös raskauden tai synnytyksen aikana äidistä lapseen, mutta nykyisillä lääkehoidoilla se voidaan estää tehokkaasti. Nykyään Suomessa verivalmisteet valikoidaan ja testataan huolellisesti, ettei niiden välityksellä hiv pysty leviämään.

HIV ja oireet

Alle puolelle hiv-tartunnan saaneista kehittyy 2-6 viikon kuluttua ensioireita, kuten lämpöilyä, kurkkukipua, väsymystä, lihas- ja nivelkipuja, ripulointia ja joskus imusolmukkeiden suurentumista sekä ihottumaa. Ensioireet kestävät noin kuukauden verran. Tämän jälkeen on useiden vuosien välinen oireeton jakso, jonka aikana virus leviää hitaasti elimistössä. Oireeton jakso voi kestää yli kymmenenkin vuotta.

Oireettoman vaiheen jälkeen, ennen kuin hiv-infektio puhkeaa aidsiksi, alkaa oireinen vaihe, jossa viruskuorma kasvaa ja immuunijärjestelmä heikkenee. Tällöin ilmestyy epätarkkoja oireita, kuten lämpöilyä ja laihtumista tai ripulointia. Immuunijärjestelmän heikkenemisen takia voi ilmestyä vyöruusu tai suun hiivainfektioita. Tässä vaiheessa on yleensä syytä aloittaa lääkehoito, jolloin voidaan hidastaa taudin etenemistä ja pidentää oireetonta kautta.

Kun sairaus saavuttaa aids-vaiheen, sairastuneen henkilön viruskuorma on yleensä suuri ja immuunijärjestelmä on lähes kokonaan poissa pelistä. Tässä vaiheessa hiviä sairastava saa ns. seurannaistaudin, joka on yleensä joko ruokatorven tai mahalaukun hiivainfektio, epätyypillinen tuberkuloosibakteerin aiheuttama sairaus tai pneumocystis carinii -nimisen bakteerin aiheuttama keuhkokuume. Tällaiset sairaudet voivat tarttua vain henkilöön, jonka immuunijärjestelmä on merkittävästi heikentynyt. Samasta syystä aids-potilaille kehittyy Kaposin sarkoomia eli verisuonikasvaimia tai non-Hodgkin-lymfooma, jotka syntyvät eräiden virusten vaikutuksesta.

Aiheuttaja

Hi-viruksesta on kahta muotoa; HIV-1 ja HIV-2 ja niilläkin on monia eri alatyyppejä. Nämä virukset pystyvät muuttamaan oman perimänsä dna-muotoon ja siirtämään sen ihmisen solujen dna:n sekaan, jolloin nämä infektoituneet solut valjastetaan tuottamaan lisää virusta. Hi-virus on erittäin muuntelukykyinen. Hiviä sairastavalla saattaa olla viruksen montaa eri mutatoitunutta muotoa elimistössään. Tämän takia hi-virus on erittäin sopeutuvainen ja hankala tapaus hoidettavaksi.

Hi-virus pystyy infektoimaan lähes minkä tahansa solun, mutta erityisesti se lisääntyy ns. auttaja-T-lymfosyyteissä eli kateenkorvassa kypsyvissä imusoluissa. Auttaja-T-lymfosyytti aktivoi ja ohjailee muita immuunijärjestelmän soluja ja toimintaa ja on erittäin keskeisessä osassa koko immuunijärjestelmän toiminnassa. Hivin leviäminen koko elimistöön tapahtuu valkosolujen kautta, koska virukset infektoivat niitä ja vaeltavat niiden mukana kaikkialle elimistöön.

Sairauden jatkuessa virukset lisääntyvät ja tuhoavat jatkuvasti auttaja-T-soluja. Ajan saatossa auttaja-T-imusolujen määrä laskee tasaisesti ja tällä tavalla ne tasaisesti vahingoittavat elimistön puolustusjärjestelmää. Loputa ihminen on alttiimpi muille sairauksille.

Diagnoosi

Vereen kehittyy hi-virukseen reagoivia vasta-aineita, kun tartunnasta on kulunut noin kolme kuukautta. Näitä elimistön tuottamia vasta-aineita käytetään hivin diagnosoinnissa. Jos on syytä olettaa, että henkilöllä on suuri hivin tarttumisriski ja asia on kiireellinen, voidaan verestä ottaa pcr-tekniikalla näyte, josta etsitään suoraan hi-viruksen osia. Tämä testi on nopea ja tarkka.

Näyte on syytä ottaa silloin, kun henkilöllä on taustallaan riskikäyttäytymistä hivin suhteen. Hän on ollut suojaamattomassa yhdynnässä useiden eri ihmisten kanssa tai prostituoitujen kanssa, käyttänyt ruiskuhuumeita tai hän on mahdollisesti altistunut infektoituneelle verelle. Näyte on syytä ottaa myös silloin jos on merkkejä immuunijärjestelmän heikkenemisestä, tai laihtumiselle, kuumeilulle, ripuloinnille ja dementoitumiselle ei tahdo löytyä muutakaan syytä.

HIV:n hoito ja seuranta

Hiviin ei ole vielä löydetty hoitoa, joka tuhoaisi viruksen elimistöstä. Nykyisin käytetään monien eri lääkkeiden yhdistelmähoitoa, koska hiv on usein resistentti tai tulee resistentiksi yksittäin annetuille lääkkeille (ks. HIV-lääkkeet). Nykyisin tämä yhdistelmähoito kulkee nimellä HAART-hoito. Nämä lääkkeet estävät hi-viruksen kopioitumista ja synteesiä, sekä sen pääsyä solun sisään. Tällä tavalla ne laskevat elimistön virusten määrää, jolloin niukempi määrä viruksia infektoi pienemmän määrän ihmissoluja.

Muina hoitoina käytetään immuunijärjestelmää tukevia lääkkeitä, joilla vähennetään seurannaistautien infektioiden syntymistä. Samalla keskitytään muihin terveyttä ylläpitäviin osa-alueisiin ja henkisten voimavarojen ylläpitoon. Yleisimmin hoidosta vastaavat infektiolääkärit, mutta nykyhoito on samalla varsin moniammatillista.

Lääkkeettömässä vaiheessa olevan henkilön seuranta tapahtuu yliopistollisessa sairaalassa tai keskussairaalassa noin puolen vuoden välein, mutta lääkkeiden aloituksen jälkeen seuranta tihenee 2-3 kuukauden välein tapahtuvaksi. Lääkehoito aloitetaan yleensä vasta sitten kun tauti muuttuu oireiseksi tai auttaja-T-solujen määrä laskee hälyttävän alas. Joskus on syytä aloittaa hoito heti alussa, jos ensioireet ovat voimakkaita, mutta lääkitys voidaan tauottaa oireettomaksi ajaksi.

HIV ja yleisyys

Suomessa on tällä hetkellä noin 1 200 hiviä sairastavaa henkilöä. Maailmanlaajuisesti määrä on kymmeniä miljoonia ja luku on alati kasvava. Suomessa tartuntojen määrä on ollut tasainen pitkän aikaa, mutta viime aikoina se on lähtenyt hälyttävästi kasvuun. Vuosittain Suomessa tilastoidaan 150 – 200 uutta hiv-infektiota. Kondomisuojauksen laiminlyöminen on tärkein syy tartuntojen lisääntymiseen.

HIV ja perinnöllisyys

Hiv ei periydy, koska kyseessä on infektiotauti. Se voi siirtyä raskauden aikana tai synnytyksessä äidistä lapseen.

Ennuste

Nykyisillään hiv-infektio joko vie tai seuraa aina hautaan asti. Tarpeeksi pitkään sairastettaessa se on tappava tauti. Siinä missä aiemmin tautiin menehdyttiin yleensä kymmenen vuoden kuluessa, nykyään lääkehoidon kehittyminen on lisännyt elinajan ennustetta jopa vuosikymmenillä. Kyseessä on kuitenkin varsin yksilöllinen tauti ja eri virustyyppien välillä on arveltu olevan jonkin verran eroja, jotka vaikuttavat taudin kehittymisen nopeuteen. Ikä vaikuttaa ennusteeseen siten, että yli 45-vuotiailla oireeton vaihe on yleensä lyhyempi.

Ennusteeseen vaikuttaa merkittävästi elimistön viruskuorman suuruus. Infektion alussa viruskuorma on suuri, mutta elimistön immuunijärjestelmän taisteltua vastaan se yleensä itsestään laskee matalaksi. Jos virusmäärä jää alun jälkeen korkeaksi, se yleensä tarkoittaa lyhyttä oireetonta vaihetta. Aids-vaiheen alkaminen on aina huono merkki. Tässä vaiheessa elinikää on jäljellä nykyisin vuodesta pariin.

Lähteet

Laine J & Mikkola J 2005, HIV-infektio: Lääkärin käsikirja, 8. uudistettu painos. Duodecim, Helsinki

Lainikki P 2005, HIV-epidemian menneisyys ja tulevaisuus: Duodecim, 2005;121(6):581-2

Syrjänen J & Ristola M 2005, HIV-infektion nykyhoito: Lääkärilehti, 2005;60(48):4981-4988

Perustietoa HIVistä ja AIDSista, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Hivpoint (entinen HIV-tukikeskus)

Lisätietoa

HIV-potilasohje

Linkkejä

Hiv- ja aids-tukipisteet - Punainen Risti

Aids-tukikeskus

Hiv- ja aids -tilastot Suomessa, THL

Tarkastajalääkäri on tarkistanut artikkelin sisällön 23.9.2010.

Artikkelia on päivitetty 2.6.2017.

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.