Harmaakaihikirurgia

Kaihileikkaus on yleisin Yhdysvalloissa tehtävä silmäleikkaus. Kaihileikkaus tehdään vuosittain 1,4 miljoonalle potilaalle. Se oli ennen nykyistä järeämpi leikkaus, joka vaati jopa viikon sairaalassa olemisen. Nykyisin kaihileikkaus tehdään paikallispuudutuksessa päiväkirurgiana ja sitä pidetään yhtenä turvallisimmista leikkauksista. Useimmat silmälääkärit on koulutettu tekemään leikkauksia tai lähettämään potilaat jollekin toiselle niitä tekevälle silmälääkärille. Potilaan kannattaa hakeutua kokeneen kirurgin puheille, joka osaa neuvoa häntä läpi leikkausta edeltävän vaiheen, leikkausvaiheen ja leikkauksenjälkeisen vaiheen.

Suurelle enemmistölle potilaista asennetaan tekomykiö korvaamaan silmän luonnollinen mykiö, joka poistetaan leikkauksessa. Lähes kaikki potilaat näkevät leikkauksen jälkeen paljon paremmin kuin ennen sitä. Potilaalla saattaa joskus olla sairauksia, jotka estävät tekomykiön käytön. Harvoissa tapauksissa tekomykiö joudutaan poistamaan, mikäli se menee sijoiltaan tai siirtyy tapaturmaisesti pois paikaltaan. Näissä tapauksissa lääkäri määrää silmälasit tai piilolinssit leikkauksen jälkeisen näön korjaamiseksi.

Toisin kuin eräissä muissa silmäleikkauksissa, kaihileikkauksissa ei käytetä laseria, paitsi tietyissä jälkihoitotoimenpiteissä. Mykiön poistamiseksi kirurgi tekee pienen viillon silmään. Tämä pikkutarkka toimenpide tehdään mikroskoopin avulla. Lääkäri valitsee useista eri vaihtoehdoista sopivan mykiönpoistomenetelmän.

Fakoemulsifikaatiotekniikka

Tämä on nykyisin kaihileikkauksissa käytetyistä tekniikoista suosituin. Siinä tehdään vain pieni, noin kolmen millimetrin viilto sarveiskalvon reunaan eikä tämä tekniikka vaadi yleensä edes tikkejä ja paraneekin nopeasti.

Tehtyään viillon kirurgi käyttää pientä, neulamaista koetinta kohdistaakseen korkeataajuiset ultraääniaallot mykiöön. Mykiö hajoaa pieniksi kappaleiksi, jotka sitten imetään koettimen avulla ulos silmästä (katso Kuva 1). Mykiön kotelon ulkoreuna (mykiötä ympäröivä kalvo) jätetään entiselleen tukemaan asennettua tekomykiötä.

Kirurgi korvaa tavallisesti samentuneen mykiön kirkkaalla, kymmenen sentin eurokolikkoa pienemmällä tekomykiöllä, joka on valmistettu silikonista tai akryylistä. Tekomykiön saamiseksi viillosta sisään se on kokoon kiertyneenä ja avautuu kokonaan heti päästyään mykiön kapselin sisään. Joissakin tapauksissa kirurgi käyttää jäykkää muovista tekomykiötä, jonka asentaminen vaatii hieman isomman viillon ja pari tikkiäkin.

Tekomykiön taittovoima vaihtelee potilaasta toiseen ja se määritetään leikkausta edeltävässä arvioinnissa. Fakoemulsifikaation pitkäaikaiset hoitotulokset ovat erinomaisia. Kokeneiden silmäkirurgien tekemistä fakoemulsifikaatioleikkauksista 97–98 % onnistuu ilman komplikaatioita.

Kuva 1 - Harmaakaihileikkaus: Mykiön korvaaminen tekomykiöllä

 

Tavanomaisemmassa leikkaustekniikassa, jota kutsutaan fakoemulsifikaatioksi, silmäkirurgi poistaa samentuneen mykiön (A) ja (B) hajottamalla mykiön tuman ultraäänellä (C) ja imemällä sen pois (D). Uusi muovinen tekomykiö (joka on rullattu meksikolaisen tacon tavoin) asennetaan (E) ja sen annetaan avautua ja täyttää tyhjäksi jääneen tilan (F).

Ekstrakapsulaarinen kaihileikkaus

Tätä vanhempaa tekniikkaa käytetään tyypillisesti hyvin tiiviiseen ja kovaan kaihiin sekä muissakin erityistapauksissa. Siinä tehdään noin senttimetrin pituinen viilto yläluomen alapuolelle, missä kovakalvo ja sarveiskalvo yhtyvät. Kirurgi avaa sitten mykiön kotelon ja poistaa mykiön kovan keskiosan, yleensä yhtenä kappaleena ja tyhjentää sen jälkeen hellävaraisesti mykiön pehmeämmät osat. Mykiön kotelon uloimmat osat jätetään ennalleen tukemaan tekomykiötä. Kun tekomykiö on asennettu paikalleen, kirurgi ompelee leikkaushaavan.

Tärkein ero ekstrakapsulaarisen kirurgian ja fakoemulsifikaatiotekniikan välillä on se, että jälkimmäistä tekniikkaa käytettäessä useimmat potilaat voivat palata arkirutiineihinsa aikaisemmin, koska leikkaushaava paranee nopeammin. Kaiken kaikkiaan, kummankin menetelmän jälkeen näkö voi olla 90 %:lla potilaista vähintään  0.5.

Intrakapsulaarinen kaihileikkaus

Tässä toimenpiteessä, jota käytetään enää harvoin, sekä mykiö että mykiön kotelo poistetaan. Intrakapsulaarista kaihileikkausta käytetään yleensä vain niissä tapauksissa, joissa mykiö on mennyt sijoiltaan joko tapaturmaisesti tai jonkin liitännäissairauden takia. Tämän leikkauksen jälkeen tekomykiö tavallisesti lepää mustuaisen edessä tai se ommellaan kiinni silmän seinämään.

Näön parantaminen ennen leikkausta

Jos näkö on vain hieman sumentunut, potilas voi lykätä leikkausta tekemällä jotakin seuraavista:

  • Potilaan kannattaa hankkia uusi silmälasiresepti, jos kaukonäkö näin paranee.
  • Kotona kannattaa lisätä valaistusta, etenkin tehtäessä pikkutarkkaa työtä.
  • Häikäistymistä voidaan ehkäistä sijoittamalla valaisimet suoraan katsottavan kohteen yläpuolelle ja suojaamalla silmät suoralta valolta.

 

Tekomykiöt

Ensimmäinen tekomykiö asennettiin Englannissa jo 1950-luvulla, mutta Yhdysvalloissa tekomykiöiden laajamittainen käyttö alkoi vasta 1980-luvulla. Ennen tekomykiön kehittämistä kaihileikkauspotilaiden oli käytettävä paksuja suurentavia silmälaseja, joita kutsuttiin afakialaseiksi. Vaihtoehtoisesti he saattoivat käyttää näön korjaamiseen piilolinssejä. Tekomykiöiden tultua käyttöön potilaat eivät enää tarvinneet tällaisia apuvälineitä ja heidän näkönsä normalisoitui paljon nopeammin. Tekomykiöt eivät sitä paitsi tarvitse minkäänlaista huoltoa.

Useimmiten kirurgit asentavat tekomykiön värikalvon taakse, leikkauksen jäljiltä tyhjäksi jääneeseen mykiön kotelon osaan. Tekomykiö asennetaan toisinaan värikalvon etupuolelle, etenkin jos mykiön kotelo on viallinen. Kummassakin tapauksessa tekomykiön haptit eli muoviset puolikaarimaiset sakarat pitävät tekomykiön paikallaan. Tekomykiöitä on kahdenlaisia: yksitehoisia ja ikänäköisille tarkoitettuja.

Tavanomaiset yksitehoiset tekomykiöt

Perinteiset tekomykiöt ovat yksitehoisia, mikä tarkoittaa sitä, että ne tarjoavat parhaan korjaamattoman näön vain tietyltä etäisyydeltä (kauas, lähelle tai siltä väliltä). Noin 95–98 % niistä, joilla on perinteinen yksitehoinen tekomykiö, näkee yhtä hyvin kuin ennen kaihin kehittymistä. Tästä huolimatta jotkut potilaat saattavat tarvita silmälaseja lukiessaan tai katsoessaan kauas, koska tavanomaisilta yksitehoisilta tekomykiöiltä puuttuu mukauttamiskyky eli kyky kohdistaa katse läheltä kauas ja takaisin.

Aikaisemmat yritykset tämän ongelman korjaamiseksi perustuivat vuorottelevaan näköön (monovision), jossa toiseen silmään asennettiin tekomykiö lähinäköä varten ja toiseen kaukonäköä varten. Tämä tekniikka toimiikin hyvin henkilöillä, jotka ovat aikaisemmin käyttäneet piilolinssejä saavuttaakseen vuorottelevan näön. Monet henkilöt kokevat kuitenkin säätelyn haastavaksi binokulaarisen näön heikentyessä ilmenevän syvyysvaikutelman muutoksen takia.

Ikänäköisten tekomykiöt

Näitä uudenaikaisia tekomykiöitä kehitellään, jotta voitaisiin vähentää leikkauksenjälkeistä silmälasien käyttötarvetta. Niitä on kahdentyyppisiä: mukautuvia ja monitehoisia. FDA hyväksyi ensimmäisen mukautuvan tekomykiön, Crystalensin, vuonna 2003. Tämä tekomykiö suunniteltiin palauttamaan osa silmän luontaisesta tarkennuskyvystä eri etäisyyksille. Tämä kyky heikkenee iän mukana mykiön jäykistyessä. Silmän sädelihakset säilyttävät kuitenkin iästä riippumatta kykynsä supistua ja rentoutua. Crystalensin sivuilla olevat saranat mahdollistavat tekomykiön liikkumisen sädelihasten supistuessa ja rentoutuessa, mikä parantaa kykyä tarkentaa katse läheltä kauas. Muitakin samantyyppisiä mukautuvia tekomykiöitä kehitetään parhaillaan.

Myös monitehoisten tekomykiöiden tarkoituksena on vähentää riippuvuutta silmälaseista leikkauksen jälkeen. Restor-nimisissä monitehoisissa tekomykiöissä käytetään uudenlaista refraktiivista eli taittovoimaan liittyvää teknologiaa, jonka ansiosta näkö voidaan kohdistaa eri etäisyyksille. Tekomykiössä on pieniä pyöreitä, samankeskisiä harjanteita, joiden ansiosta silmä voi muuttaa kohdennustaan. Rezoon on toinen tekomykiö, jossa on viisi leveää vyöhykettä, jotka mahdollistavat näön lähelle, kauas ja niiden välimaastoon.

Oikeanlaisen tekomykiön valitseminen

Valtaosalle ihmisistä, joille tehdään kaihileikkaus, asennetaan yksitehoinen tekomykiö. Mikään uudemmista tekomykiötyypeistä ei vapauta kokonaan silmälasien käytöstä katsottaessa kauas tai lähelle. Yksitehoisista tekomykiöistä on eniten käyttökokemusta ja niitä onkin käytetty ja tutkittu jo 1980-luvulta alkaen.

Kaihipotilaan kannattaisi ehkä keskustella silmälääkärin kanssa mukautuvista tai monitehoisista tekomykiöistä, mikäli hän on kaihileikkauksen jälkeen erityisen motivoitunut vähentämään riippuvuuttaan silmälaseista. On kuitenkin aina muistettava, että tällaiset tekomykiöt on tavallisesti maksettava itse, koska Kela tai yksityiset vakuutusyhtiöt eivät useimmiten korvaa näitä uudenaikaisia tekomykiöitä. Lisäksi on otettava huomioon, että ne eivät muista mahdollisista lääketieteellisistä syistä sovellu kaikille kaihipotilaille. Uudenaikaisiin tekomykiöihin liittyvistä ongelmista yleisimpiä ovat olleet häikäistyminen ja valokehät sekä jatkuva riippuvuus silmälaseista. Eri vaihtoehdoista kannattaa keskustella kaihikirurgin kanssa.

Valmistautuminen kaihileikkaukseen

Ennen kaihileikkausta silmälääkäri mittaa sarveiskalvon kaarevuuden ja silmän pituuden laskeakseen, miten vahvan tekomykiön potilas tarvitsee. Potilaalle tehdään myös yleisen terveydentilan kartoittamiseksi normaali lääkärintutkimus, jota varten otetaan ehkä verikokeitakin.

 
Lääkäri luultavasti kysyy myös potilaan säännöllisesti käyttämistä lääkkeistä, koska tiettyjä lääkkeitä ei saa käyttää juuri ennen leikkausta. Esimerkiksi lääkäri voi pyytää potilasta välttämään aspiriinia tai muita veren hyytymistä estäviä lääkkeitä, etenkin jos leikkaus vaatii isoja viiltoja, koska nämä lääkkeet kohottavat leikkauksen aikaisen ja jälkeisen verenvuodon vaaraa. Tamsulosiinin käytöstä kannattaa mainita silmäkirurgille, koska tämä lääke rentouttaa eturauhasta ympäröiviä sileitä lihaksia, helpottaen eturauhasen hyvänlaatuisesta liikakasvusta kärsivien miesten virtsaamista. Tämä lääke voi toisaalta myös saada värikalvon värähtelemään kaihileikkauksen aikana, mikä kohottaa komplikaatioriskiä. Jos tämä on ennen leikkausta kirurgin tiedossa, hän voi tehdä tiettyjä toimenpiteitä näiden komplikaatioiden välttämiseksi. Lääkäri voi myös, potilaan terveydentilasta riippuen, määrätä antibiootteja, tulehduskipulääkkeitä tai molempia ennen leikkausta.

Leikkauksen aikana ja sen jälkeen

Paikallispuudutuksen ansiosta silmä on leikkauksen aikana mukavasti paikallaan. Koko toimenpide kestää alle puoli tuntia, ja sen aikana potilas näkee valoja, kuulee ääniä ja on varsin tietoinen leikkaustiimin läsnäolosta. Hän ei kuitenkaan näe selkeitä kuvia eikä pysty pyydettäessä edes kertomaan, onko silmä auki vai kiinni. Useimmat eivät tunne toimenpiteen aikana minkäänlaista kipua.

Leikkauksen jälkeen kirurgi peittää silmän siteellä tai suojuksella. Potilas kotiutetaan tavallisesti hänen levättyään hetken heräämössä, mutta hän tarvitsee mukaansa saattajan. Lukeminen ja television katselu on sallittua lähes välittömästi. On toki järkevää ottaa vähän aikaa rauhallisesti, mutta useimmat potilaat voivat palata arkirutiineihinsa muutamassa päivässä. Lääkärin kanssa kannattaa kuitenkin keskustella ennen kuin harrastaa jotakin elimistöä kuormittavaa.

Näkö paranee yleensä heti kaihileikkauksen jälkeen, ja joidenkin potilaiden näkö voi olla erinomainen jo tuntien kuluttua. Toisilla näön paraneminen voi viedä päiviä tai jopa viikkoja, mikä ei kuitenkaan välttämättä merkitse komplikaatioita tai leikkauksen epäonnistumista. Paranemisprosessin aikana potilaat saattavat yllättyä värinäön muutoksista. Kun samentunut mykiö, joka tavallisesti suodattaa tiettyjä värejä, on poissa, värit näyttävät täyteläisemmiltä tai hieman sinisävyisiltä. Kirkkaassa auringonvalossa oleskelu voi myös aiheuttaa esineisiin punertavia jälkikuvia sisälle mentäessä.

Tahmaiset silmäluomet, silmien kutina, valoherkkyys ja vähäinen kyynelvuoto ovat leikkauksen jälkeen täysin normaaleja oireita. Ankaraa kipua ja äkillisiä näön muutoksia ilmenee vain harvoin, mutta niiden ilmetessä on heti otettava yhteys silmälääkäriin. Vähäisestä epämukavuuden tunteesta kärsivät potilaat voivat ottaa jotakin muuta kipulääkettä kuin aspiriinia (esimerkiksi parasetamolia) 4–6 tunnin välein. Kaikkinaisen epämukavuuden tunteen pitäisi hävitä itsestään päivässä tai kahdessa.

Silmälääkäri varaa potilaalle useita seurantakäyntejä; leikkausta seuraavana päivänä, noin viikon kuluttua, 3–4 viikon kuluttua ja tämän jälkeen yleensä noin 6–8 viikkoa myöhemmin. Seurantakäynnillä silmälääkäri tarkastaa silmän, testaa näöntarkkuuden ja mittaa silmänpaineen. Silmälasien vahvuuden korjauksia tehdään todennäköisesti vasta 3–6 viikkoa leikkauksen jälkeen.

Omahoito

Kotiuduttuaan potilas käyttää antibiootteja ja kortisonitippoja tai -voidetta sekä steroideihin kuulumatonta tulehduskipulääkettä (NSAID) infektioiden ehkäisemiseksi ja tulehduksen vähentämiseksi. Infektioiden ehkäisemiseksi kädet kannattaa pestä perusteellisesti ennen tippojen annostelua eikä tippapullon kärkeä saa päästää koskettamaan silmää. Silmä on leikkauksen jäljiltä arka, joten sen hieromista ja koskettelua sekä päätä täräyttäviä äkillisiä liikkeitä kannattaa varoa. Jotta ei nukkuessaan vahingossa hieroisi silmiään, silmäsuojan pitämistä öisin muutaman päivän tai muutaman viikon ajan suositellaan.

Lääkäri tai joku muu terveydenhuollon ammattilainen opettaa potilaan puhdistamaan silmäluomensa, jotka saattavat kyynelvuodon takia karstoittua. Monet haluavat mieluiten pitää ulkona ollessaan häikäistymisen estämiseksi kohtalaisen vahvoja aurinkolaseja, vaikka useimmissa tekomykiöissä onkin sisäänrakennettu ultraviolettisuodatin (katso ”Oikeanlaisten aurinkolasien ostaminen”).

Potilaan kannattaa varmistua siitäkin, että ymmärtää kaikki silmälääkärin antamat leikkauksen jälkeiset hoito-ohjeet. On tärkeää myös noudattaa näitä ohjeita tunnollisesti, jotta toipuminen sujuisi mahdollisimman täydellisesti ja nopeasti. Jos potilaan mielessä herää kysymyksiä, niistä kannattaa keskustella lääkärin kanssa.

Oikeanlaisten aurinkolasien ostaminen

Ultraviolettisäteilyn (UV) on osoitettu olevan yhteydessä silmävaurioihin, etenkin harmaakaihiin ja silmänpohjan ikärappeumaan. Aurinkolasien käyttö on helpoin tapa suojata silmänsä vahingolliselta auringon säteilyltä. Aurinkolasien ei tarvitse olla kalliita merkkituotteita eikä niiden tarvitse maksaa satoja euroja ollakseen silti täysin kelvollisia.

UV-säteily jaetaan kolmeen aallonpituusalueeseen:

  1. UVA on aallonpituusalueista pitkäaaltoisinta, lähestulkoon silmälle näkyvää sinistä valoa, joka aikaansaa ihon ruskettumisen ja ikääntymisen.
  2. UVB on lyhytaaltoisempaa ja aktiivisempaa säteilyä, joka on yhteydessä auringonpolttamiin ja ihosyöpään. Valtaosa siitä pysähtyy ilmakehän otsonikerrokseen.
  3. UVC on aallonpituusalueista lyhytaaltoisinta ja pysähtyy täydellisesti ilmakehän otsonikerrokseen.

Aurinkolasit luokitellaan American National Standards Instituten (ANSI) UV-säteilyltä suojautumisesta laadittujen suuntaviivojen perusteella. Luokkia on kolme:

  1. Kosmeettiset aurinkolasit. Kevyesti tummennetut linssit, jotka sopivat päivittäiseen käyttöön. Ne suodattavat 70 % UVB-säteilystä, 20 % UVA-säteilystä ja 60 % näkyvästä valosta.
  2. Yleislasit. Keskitummat tai tummat linssit, jotka sopivat ulkoiluun. Suodattavat 95 % UVB-säteilystä, 60 % UVA-säteilystä ja 60–90 % näkyvästä valosta. Useimmat aurinkolasit kuuluvat tähän luokkaan.
  3. Erikoislasit. Erittäin voimakkaasti tummennetut linssit, joissa on voimakas UV-suodatin. Suositellaan käytettäväksi paikoissa, joissa auringonsäteily on erityisen voimakasta, kuten uimarannoilla ja laskettelurinteissä. Suodattavat 99 % UVB-säteilystä, 60 % UVA-säteilystä ja 97 % näkyvästä valosta. Linssin tummuus ei välttämättä merkitse sitä, että se suodattaisi UV-säteilyä yhtään paremmin kuin kirkkaampi linssi. Kannattaa katsoa ANSI:n luokitusta. Halvatkin aurinkolasit voivat toimia erinomaisesti.

On jonkin verran näyttöä, että auringonvalon sininen aallonpituusalue voisi edistää silmänpohjan ikärappeuman kehittymistä. Puna-, kellanruskea- ja oranssisävyiset linssit saattavat suojata paremmin tältä valolta. Harmaiden tai vihreiden linssien käyttäminen voi toisaalta vähentää vääristymiä.

Jos aurinkolasien ostaminen tuntuu epävarmalta tai jos kuuluu silmäsairauksien riskiryhmiin, asiasta kannattaa keskustella näön asiantuntijan kanssa.

Mahdolliset komplikaatiot

Näkö paranee yli 98 %:lla kaihileikatuista, mikäli heillä ei ole muuta näköön vaikuttavaa sairautta. Useimmat toipuvat ilman mainittavia komplikaatioita. Eriasteiset komplikaatiot ovat äärimmäisen harvinaisia, mutta vaativat ilmetessään välitöntä hoitoa.

Silmäinfektio ilmenee kaihileikkauksen jälkeen vain yhdessä tapauksessa monesta tuhannesta. Jos potilaan silmään kehittyy sisäinen infektio, hänen näkönsä ja jopa koko silmänsä on vaarassa. Useimmat silmälääkärit määräävät antibiootteja ennen leikkausta, sen aikana ja sen jälkeen minimoidakseen tämän riskin. Pinnalliset tulehdukset tai infektiot reagoivat yleensä hyvin lääkkeisiin. Silmän sisäinen tulehdus ilman infektiota, joka voi ilmetä kirurgian komplikaationa, on yleensä lievä ja hoidettavissa leikkauksen jälkeisellä kortikosteroidilääkityksellä.

Leikkauskohdasta harvoin tihkuva vähäinen vuoto saattaa kohottaa silmän sisäisen infektion vaaraa. Silmälääkäri voi tällöin laittaa silmän päälle piilolinssin tai painesiteen edistämään paranemista, mutta toisinaan leikkaushaava joudutaan varmuuden vuoksi ompelemaan uudelleen.

Joillakin potilailla voi ilmetä kaihileikkauksen jälkeen näköä vääristävää korostunutta hajataitteisuutta kudoksen tai tiukkojen ompeleiden (mikäli haava ommellaan) aiheuttaessa turvotusta, joka painaa sarveiskalvoa ja vääristää sen muotoa. Silmän parannuttua leikkauksen jäljiltä turvotus laskee ja mahdolliset ompeleet voidaan poistaa. Tämä korjaa yleensä hajataitteisuuden. Joillakin potilailla kaihin poistaminen voi myös lievittää hajataitteisuutta, koska leikkausviilto voidaan suunnitella potilaan sarveiskalvon muodon mukaisesti.

Myös silmän sisäinen verenvuoto on mahdollinen ongelma. Tämä tapahtuu vain harvoin käytettäessä fakoemulsifikaatiotekniikkaa, koska pieni viilto tehdään kirkkaaseen sarveiskalvoon verisuonten etupuolelle eikä silmän sisäosan verisuonia leikata lainkaan. Isommastakin leikkausviillosta alkava verenvuoto tyrehtyy itsestään aiheuttamatta vahinkoa. Verenvuoto silmän takaosan suonikalvosta on harvinainen mutta vakava näköä uhkaava komplikaatio.

Sekundaarinen glaukooma, joka on usein tilapäinen, voi johtua tulehduksesta, verenvuodosta, kiinnikkeistä tai muista silmänpainetta kohottavista tekijöistä. Silmänpaine saadaan yleensä glaukoomalääkkeillä hallintaan, mutta toisinaan tämä komplikaatio vaatii laserhoitoa tai kirurgista hoitoa. Verkkokalvon irtaumaa ilmenee vain harvoin, mutta ilmetessään se vaatii kirurgisen korjausleikkauksen.

Verkkokalvon keskiosan eli makulan kudoksissa voi joissakin tapauksissa ilmetä turvotusta 1–3 kuukauden ajan leikkauksen jälkeen. Yksi tämän kystiseksi makulaturvotukseksi kutsutun komplikaation oireista on keskeisen näön sumeneminen. Silmälääkäri voi yleensä todeta sen erikoistesteillä, ja sen hoito lääkkeillä onnistuu usein.

Toinen harvinainen komplikaatio on pseudofaakkinen bulloosi keratopatia, jossa ilmenee sarveiskalvoturvotusta, joka on näköä sumentavaa nesteen kertymistä. Tämä voi ilmetä kuukausia tai vuosia kaihileikkauksen jälkeen ja vaatii toisinaan sarveiskalvon siirron. Kaihileikkauksen jälkeinen sarveiskalvoturvotus onkin itse asiassa syynä joka kolmanteen sarveiskalvon siirtoon Yhdysvalloissa. Parempien kaihileikkaustekniikoiden ja tekomykiöiden tultua käyttöön kaihileikkauksen jälkeisen sarveiskalvoturvotuksen todennäköisyys on pienentynyt dramaattisesti. Tämä komplikaatio kehittyy vain yhdellä kaihileikkauspotilaalla tuhannesta.

Harvoissa tapauksissa tekomykiö saattaa siirtyä pois paikaltaan. Tämän tapahtuessa potilaalla ilmenee näön sumentumista, häikäistymistä, kaksoiskuvia tai äkillisesti vaihtelevaa näköä. Silmäkirurgi voi asettaa tekomykiön paikalleen tai vaihtaa sen uuteen, mikäli näkö heikkenee huomattavasti.

Noin 30 %:ssa kaikista kaihileikkauksista tekomykiötä tukemaan jätetyn mykiön kotelon ulkopinta himmenee jonkin ajan kuluttua leikkauksen jälkeen, mikä sumentaa näköä uudelleen. Tämä jälkikaihiksi kutsuttu ongelma ei merkitse harmaakaihin kasvamista uudelleen, vaan sameus vaikuttaa vain tyvikalvoon eikä tekomykiöön. Jos tämä komplikaatio estää tarkan näkemisen, se voidaan hoitaa YAG-laserilla tehtävällä kapsulotomialla. YAG tarkoittaa yttrium-alumiinigranaattia, johon tämä laser perustuu. Toimenpiteessä silmäkirurgi tekee laserilla aukon samentuneeseen mykiön koteloon, jotta valo pääsisi sen läpi. Toimenpide on nopea ja kivuton eikä vaadi lainkaan leikkausviiltoa, ja se voidaan tehdä avohoitoklinikalla tai silmälääkärin vastaanotolla.

Copyright © 2008 by President and Fellows, Harvard College. All rights reserved.

Artikkelin sisältö vastaa yhdysvaltalaista hoitokäytäntöä.

2 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Kommentit

Vierailija (ei varmistettu)
Miksi ns. lähinäköön tarkoitettu silmä vuotaa vettä ja kaukonäkö silmä on hyvä.
Vierailija (ei varmistettu)
Onkohan tuo parasetamolin itsehoitoannostus ihan asianmukainen? Sivustolla sanotaan, että potilas voi ottaa parasetamolia 4-6 tunnnn välein! Lisäksi lääkkeen vaikuttavan aineen määrästä ei kerrota tarkemmin. Parasetamol tuolla annostuksella on maksatoksinen!

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.