Eukonkannon MM-kilpailut Sonkajärvellä 6.-7.7.2012 | Terve.fi
Uutinen
Eukonkannon MM-kilpailut Sonkajärvellä 6.-7.7.2012

 

Tänä kesänä käytiin 17. Eukonkannon MM-kilpailu Sonkajärvellä Ylä-Savossa. Eukot saivat kyytiä kolmessa eri sarjassa.

 

Yösprintissä kilpailtiin 100 metrin radalla uuden vesiesteen tehden matkasta entistä haastavampaa. Sprinttifinaalissa mittelitäv toisistaan erien voittajat ja yksi ajan perusteella valittu lucky loser-pari. Yhdeksästä parista kuusi oli suomalaista ja kolme muuta finaaliparia tulivat Virosta, Australiasta ja Venäjältä.

 

Joukkuekilpailussa nähtiin useita julkisuuden henkilöitä. Eukonkanto.fi kertoi Scandinavian Hunksien Esko Eerikäinen, Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu Timo Virtanen sekä kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen osallistuneen. Kilpailutunnelman nosti kattoon juontajana toiminut Antero Mertaranta.

 

Yllätyspari ilmottautui mukaan karsintakilpailuun; näyttelijät Miina Maasola ja Mikko Nousiainen, jotka kuvasivat Sonkajärvellä romanttista komediaa. Rakkauden rasvaprosentti -elokuvaa kuvattiin Eukonkannon kisa-areenalla.

 

Tänä vuonna juhlittiin eukonkannon 20-vuotista taivalta.

Ensimmäiset kilpailut järjestettiin vuonna 1992 ja MM-tittelistä alettiin mittelöimään muutamaa vuotta myöhemmin ulkomaalaisen median kiinnostuksen myötä. Juhlavuoden kunniaksi Sonkajärven kunta marssi 90-vuotisjuhlakulkueessa.

 

Lähde: www.eukonkanto.fi

Mitä mieltä olet eukonkannosta?
Total of 1 vote
9.08.2012
Kirjoittaja
Sisällöntuotanto

toimitus, Terve Media Oy

Google+ -profiili

Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Miten valloittaa vaaka?
Hänessä on perinaisellista charmia, joka puree miesköriläisiin. Hänessä on vetovoimaa, ja hänen ympärillään tapahtuu. Hän kaipaa miestä, joka ei ole...
Artikkeli
Tällainen lahja sopii hurmaavalle neitsyelle
Kelpaisiko kumppaniksesi ahkera, maanläheinen Keanu Reeves tai onko naisihanteesi tarkka, käytännöllinen Sophia Loren? Ei sen puoleen, että olisi...
Artikkeli
Älä sano tätä leijonalle
Varoitus! Älä erehdy lausumaan leijonalle (22.7.-23.8.) mitään typerää – eli kielteistä - hänen takamuksestaan tai huonosta ihostaan. Satu...
Artikkeli
Rapu pitää kuin kukkaa kämmenellä
Oletpa onnekas, jos satut olemaan ravun sydämen valittu. Rapu (22.6.-22.7.) nimittäin pitää kumppaniaan kuin kukkaa kämmenellä ja kokee hyvin...
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.

Viimeisimmät keskustelut

Artikkeli
”Jos kumppanin tärkeimpiä kriteerejä ovat keskustelu- ja kuuntelutaito sekä...
Artikkeli
Katso videoita ja inspiroidu iskemään! Osallistu kertomuksellasi...