Vietä loma ilman suunnitelmia

Minulla on lyhyt loma. Ja kovalevy ihan täynnä. Tarvitsen hiljaisuutta ja rauhaa.

Onko mökkiloma vastaus huutooni?

Ensin ajattelin vuokrata korpimökin. Semmoisen, minne ei autojen ulina yllä. Missä ei liiku ainoatakaan ihmistä. Missä hiljaisuus soi korvissa. Missä voi vaan olla.

Mutta lataisinko sitten lomaviikkooni liikaa odotuksia? Auringon odottelua. Läheisten taipumista tahtooni. Kännykän sulkemista. Ulkoista rauhaa, jotta hiljenisin myös sisältä.

Matkailu avartaa

Vuosia sitten lomalla oli pakko päästä ulkomaille. Jos ei päässyt, oli jotenkin epäonnistunut olo. Matka kului valokuvaten kaikkea ja koko ajan. Ja miettien, mitä tästä kerron muille kun palaan kotiin. Kortteja oli myös lähetettävä. Sille kummin kaimallekin. Suuri osa matkaelämyksestä kului ihan jossakin muualla kuin kohteessa. Tulevan suunnittelussa.

Lasten myötä kuvioon tulivat huvipuistot, muumimaailmat, risteilyt. Jokaisella lomalla oli jossakin niistä käytävä. Ihan vaan siksi, kun kaikki muutkin käyvät. Jälleen paloi filmiä ja onnellisia ilmeitä tallentui jälkipolvien katseltaviksi. Silloinkin unohtui se tärkein: juuri siitä hetkestä nauttiminen.

Jälkiviisaana on helppo todeta, että noina vuosina tein niin kuin piti tehdä. Vähääkään en miettinyt, mitä halusin tehdä. En ehkä olisi edes uskaltanut.

Nyt on nyt

Miksi ei voisi tehdä kaikkea helpommin? Edullisemmin? Olla kotona.

Meillä ei ole aikatauluja. Kello, kännykkä, tietokone tai televisio eivät toimi ohjaiminamme. Heräämme uuteen aamuun kun siltä tuntuu. Venyttelemme ja haukottelemme. Loikoilemme. Syömme aamupalaa, kun on sen aika. Saatamme lähteä pyörillä kotikaupunkikierrokselle. Mitä kaikkea kivaa näemme, kuulemme, haistamme ja tunnemme kun liikumme aistit valppaina, hitaasti, tutkaillen. Pysähtelemme. Syömme. Juomme. Keskustelemme. Olemme hiljaa. Ja kun päivä kääntyy iltaan, vedämme peiton korville ja annamme unen tulla.

Jonakin päivänä kutsuu metsäpolku. Toisena uimaranta. Joskus pöllyävät jauhot. Ja jos oikein tuulee ja sataa, voi viettää kalsaripäivän. Kuljeskella koko päivän yöpuvussa. Lukea. Haaveilla. Katsoa ehkä jonkun elokuvan. Piirtää. Kirjoittaa. Kuunnella musiikkia. Olla. Ah, niin sietämättömän kevyesti.

Lähde: Huippukuntoon.fi (nykyinen Kauneus & Terveys)

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle: