5 askelta onnellisuuteen

Naisen elämä ei ole helppoa tänä päivänä. Ainakaan jos lukuisia TV-sarjoja, kuten Täydellisiä tai Eronneita naisia on uskominen.

Naiset painivat muun muassa hyvän vanhemmuuden, lapsettomuuden, painon, vaatteiden ja ihmissuhteidensa kanssa. Vaikka naiset olivat 1970-luvulla miehiä onnellisempia, on tilanne tänään päinvastainen, todetaan tuoreessa amerikkalaistutkimuksessa.

Nykynainen on ylityöllistetty, alipalkattu ja lisääntyvässä määrin stressaantunut. Mikä sitten saisi naiset onnellisemmiksi? Daily Mail ohjeistaa naisia pohtimaan Marcus Buckinghamin tuoreen kirjan ”Find your strongest life” kysymyksiä onnea etsiessään.

1. Kuinka usein teet asioita, joista oikeasti pidät?

Useimpien naisten päivä on täynnä asioita, jotka on pakko tehdä eikä mitä haluaisimme tehdä. Kaikki naiset ovat varmasti joskus selanneet lehteä ja miettineet miten mukavaa olisi mennä tuohon ravintolaan, elokuviin tai konserttiin. Meneminen on kuitenkin tuntunut liian työläältä järjestää.

Onnellisimpia ovat ne naiset, jotka unelmoinnin sijaan toteuttavat haaveitaan unelmalomasta tai uudesta harrastuksesta.

2. Kuinka usein odotat edessä olevaa päivää?

Kello soi aamulla, nouset ylös ja huokailet jo pelkän uuden pitkän päivän ajatuksesta. Tämä on hyvin yleinen reaktio. Joillekin onnekkaille uusi päivä tarkoittaa kuitenkin uusia haasteita ja kokemuksia.

Oman mielikuvan muuttaminen ja onnellisuuteen pyrkiminen ovat ensimmäinen askel onnellisempaan elämään. Jos et löydä työstäsi mitään positiivista, yritä keskittyä työn jälkeiseen aikaan, jotta jaksat työpäivän loppuun.

3. Kuinka usein olet niin uppoutunut puuhiisi, että unohdat ajan kulun?

”Aika kuluu siivillä, kun tekee joitain kivaa” saattaa olla aika lattea sanonta, mutta myös totta. Työhönsä tyytyväiset harvoin huomaavat ajan kulua. Muut tuijottavat kelloa, surffaavat netissä ja tuijottavat taas kelloa huomatakseen, että vasta viisi minuuttia on kulunut! Keskittymällä enemmän siihen mitä teet, huomaat ehkä nauttivasi tekemisestä enemmän.

4. Kuinka usein tunnet olosi virkistyneeksi pitkän päivän jälkeen?

Useimmat meistä tulevat kotiin niin uupuneina, ettemme jaksa tehdä muuta kuin potkia kengät jalasta ja kaatua sohvalle katsomaan jotain turhaa tv-ohjelmaa.

Buckinghamin mukaan onnellisuus tulee kuitenkin totaalisen väsymyksen sijaan riemun tunteista Miten sitten saavuttaa tällainen olo?  Hänen mukaan avain on vaalia niitä päivän hetkiä, jotka tuottivat hyvää oloa huolimatta siitä, kuinka pienestä asiasta oli kyse.

5. Kuinka usein tunnet henkisesti hyvää oloa?

On liiankin helppoa lipua päivän läpi automaattiohjauksella: ruoanlaitto, siivous, pyykkäys, syöminen, nukkuminen ja sama alusta seuraavana päivänä.

Buckinghamin mukaan meidän tulisi keskittyä enemmän hetkiin kuin tavoitteisiin, suunnitelmiin tai unelmiin ja oppia saamaan nautintoa siitä, mitä meillä jo on.

Lue lisää:

Teetkö asioita yhtäaikaa? Vahingoitat terveyttäsi

Kukista kiire ja selätä stressi näillä vinkeillä

Estä elämää väsyttämästä sinua

10 keinoa tulla onnelliseksi

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.