Säännöllinen alkoholin juominen voi säästää diabetekselta | Terve.fi
Uutinen
Säännöllinen alkoholin juominen voi säästää diabetekselta

Säännöllinen alkoholin juominen voi säästää diabetekseltaSäännöllisesti vähäisiä määriä alkoholia juovat miehet saatavat sairastua aikuistyypin diabetekseen täysraittiita hieman harvemmin. Suojavaikutus näyttäisi syntyvän, jos ottaa pienen annoksen 4–7 päivänä viikossa, japanilaistutkijat kirjoittavat. Samansuuntaisia havaintoja on julkaistu aikaisemminkin.

Kohtuullinen alkoholinkäyttö on liitetty myös muihin terveyshyötyihin, muun muassa sydäntautiriskin pienentymiseen, mutta siihen liittyy myös monia haittoja. Tämän vuoksi asiantuntijat eivät suosittele alkoholia lääkkeeksi mihinkään vaivaan. Ei myöskään ole selvää kuinka suurelta osin yhteys selittyy muilla elintavoilla kuin alkoholinkäytöllä.

Japanilaisten tutkimuksessa miehet, jotka joivat 1–4 alkoholiannosta kerralla 4–7 päivänä viikossa, sairastuivat diabetekseen noin neljänneksen epätodennäköisemmin kuin miehet, jotka eivät käyttäneet alkoholia.

Aiempien tutkimusten perusteella neljä annosta joka päivä ylittää jo suurkulutuksen rajan, joten tältä osin tulokset pitää vielä varmistaa. Joka tapauksessa näin suurella kulutuksella miehille todennäköisesti kehittyy muita sairauksia.

Tutkimukseen osallistui kymmenentuhatta 40–55-vuotiasta tervettä miestä. Noin kolmivuotisen seurannan aikana heistä 880:llä todettiin aikuistyypin diabetes. Tulokset julkaistiin Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: Journal of Epidemiology & Community Health 2012

Copyright Duodecim 2012

Lue lisää:

Lääkärikirja: Alkoholismi
Lääkärikirja: Diabetes, tyyppi 2
Artikkeli: Hyvä, paha alkoholi

Arkistosta poimittua:

Jo alkoholin kertakäyttö tuhoaa aivoja
Näin alkoholi tekee hyvää sydämelle
Alkoholi heikentää verihiutaleiden toimintaa

15.05.2012
Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Välimeren dieetti torjuu diabeteksen
Runsaasti hedelmiä, vihanneksia, kuitua ja terveellisiä rasvoja sisältävä välimerellinen ruokavalio voi ehkäistä aikuistyypin diabetesta, ehdottaa...
Artikkeli
Diabetes, tyyppi 2 -potilasohje
Diabetes (diabetes mellitus), eli sokeritauti on haiman insuliinituotannon häiriö, jolle on ominaista kohonneet verensokeriarvot. Tautia sairastaa...
Artikkeli
Aikuistyypin diabetes yleistyy vauhdilla
Aikuistyypin diabetes eli tyypin 2 diabetes (T2D) on kehomme aineenvaihdunnan sairaus, jota luonnehtii etenkin sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan...
Artikkeli
Diabeetikon jalkojen hoito
Diabeetikon jalat vaativat erityistä huolenpitoa ja jatkuvaa seurantaa, sillä mahdollinen heikentynyt verenkierto, alentunut kosketustunto (...
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.
Kirjoittaja
Uutispalvelu Duodecim

uutistoimitus, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

Viimeisimmät keskustelut

Artikkeli
PotilasohjeAikuistyypin sokeritauti on sairaus jonka taustalla on yleensä...
Artikkeli
Diabetes on Suomessa muodostumassa kansantaudiksi. Diabeetikoita on jo noin 180...

Diabetes, tyyppi 2 - Viimeisimmät uutiset

Viimeisimmät blogikirjoitukset