Käden puristusvoima vaikuttaa myös diabeetikon ennusteeseen

Käden puristusvoima voi kertoa diabetesta sairastavien ennusteesta. Hyvä puristusvoima liittyy pienempään riskiin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin sekä menehtyä niihin, tuore tutkimus osoittaa. Tutkimus perustuu lähes 350 000 britin terveystietoihin.

Tulosten mukaan diabetesta sairastavan riski sairastua sydän- ja verisuonitautiin tai menehtyä viisivuotisen seurannan aikana oli neljä kertaa suurempi kuin terveen, jos hänen käden puristusvoimansa oli alhainen. Voimakaskätisten potilaiden kuolleisuus oli sekin suurempaa kuin terveiden, mutta vain 1,5 kertaa suurempaa.

Käden puristusvoimaa käytetään yleisesti terveydentilan mittarina, sillä se on helppo ja hyvä keino arvioida kehon heikkenemistä ja vanhenemista. Aiemmissa tutkimuksissa hyvä käden puristusvoima on yhdistetty pitempään elinikään myös muissa potilasryhmissä. Lihasvoiman heikkeneminen on ensimmäisiä ikääntymiseen liittyviä muutoksia kehossa.

Nyt julkaistuun tutkimukseen osallistuneet olivat keskimäärin 56-vuotiaita, ja heistä 13 000 sairasti diabetesta. Seurannan aikana 6 200 osallistujaa menehtyi ja 4 300 sairastui sydän- ja verisuonitauteihin.

Tutkimus julkaistiin Diabetes Care -lehdessä.

Lähde: Diabetes Care 2017;DOI:10.2337/dc17-0921

Lue lisää:

Kädenpuristus kertoo keski-ikäisen kuolemanvaarasta

Lihakset heikkenevät iän myötä - tulevaisuudessa lihasvoimaa voi parantaa lääkkeillä

Rusautteletko sormiasi? Voiko se olla haitallista?

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.