Muistihäiriöt

Muistihäiriöt ovat yleisiä ja niiden esiintyvyys lisääntyy iän myötä. Tällä hetkellä 70 000 suomalaista kärsii muistihäiriöistä ja kun mukaan lasketaan vielä heidän hoitonsa sitomat omaiset, kasvaa ongelman kohtaavien määrä huomattavasti. Nopean diagnostiikan ja varhain aloitetun hoidon lisäksi tarvitaan tukitoimia, joilla potilasta ja hänen omaisiaan voidaan auttaa selviämään arjesta.

Mikä dementiaa aiheuttaa?

Muistihäiriön aiheuttavia sairauksia on useita. Varhaisen diagnostiikan avulla pystymme löytämään ne 10 prosenttia oireista kärsivistä, joiden tila on hoidolla parannettavissa. Yleisin syy on kuitenkin hitaasti etenevä, rappeuttava sairaus nimeltä Alzheimerin tauti. Alzheimerin tauti yleistyy voimakkaasti iän lisääntyessä ja on tyypillisimmillään 75-vuotiaiden naisten tauti. Taudista esiintyy myös varhain alkavaa ja suvuittain kulkevaa muotoa. Toinen yleinen muistihäiriöiden syy on aivoverenkierron häiriöt. Tauti etenee portaittain ja on seurausta aivojen pienistä infarkteista. Riskitekijät ovat samat kuin muillakin sydän- ja verisuonisairauksilla. Useat muutkin keskushermostoa hitaasti rappeuttavat sairaudet saattavat olla muistiongelmien takana, kuten Parkinsonin tauti tai lewyn-kappale dementia.

Masennus vai muistihäiriö?

Masennus saattaa yllättävästi naamioitua muistihäiriöksi. Henkilö unohtelee, eristäytyy eikä selviydy entisistä arkipäivän askareista. Ikääntymiseen liittyy usein menetyksiä, läheisten kuolema, oman terveyden menettäminen tai elämänpiirin kaventuminen toimintakyvyn laskiessa. Masennuksen laukaisevia syitä on hyvin monella. Yli 65-vuotiaista 15-30 prosenttia kärsiikin masennuksesta. Mielialan laskun aiheuttamat oireet tulkitaan helposti ikään ja muihin sairauksiin liittyviksi, ja vasta muistihäiriöiden esiintyminen antaa aiheen tarkemmille selvittelyille.

Lähimuistin heikkeneminen näkyy tietysti asioiden unohteluna, tavarat katoavat, tapaamiset unohtuvat ja taudin edetessä arkiaskareetkin jäävät toimittamatta. Usein potilas havaitsee ensioireet itsekin ja huolestuu niistä. Joskus tilanteita, joissa ongelma tulisi ilmi, vältetään ja henkilö eristäytyy. Tyypillistä onkin elämänpiirin kaventuminen ja omaisia kuormittava syytösten esittäminen tavaroiden viemisestä tai siirtämisestä. Lähimuistin heikkenemisen lisäksi tavallisia oireita ovat hahmottamisen häiriöt ja älyllisen suorituskyvyn yleinen heikkeneminen.

Hoitoon tulisi hakeutua ajoissa

Ensioireiden havaitsemisen ja tutkimuksiin hakeutumisen välillä on vielä valitettavan pitkä viive. On muistettava, että ikääntyminen ei itsessään riitä selittämään muistin heikentymistä. Taustalla on jokin syy, joista osa on kokonaan hoidettavissa ja lähes aina oireiden etenemistä voidaan ainakin hidastaa. Muistihäiriöpotilaan hoitoon kuuluu myös riittävien tukitoimien suunnittelu. Muistihäiriöpotilaan hoito on moniammatillista tiimityötä, jossa potilaan oma tahto ja omaisten jaksaminen tulee riittävästi huomioida.

Meille kaikille sattuu tilanteita, joissa jotakin itsestään selvää unohtuu. Asia muistuu sitten myöhemmin mieleen, eikä unohdus oleellisesti haittaa arkielämäämme. Mielipaha, kiire tai vaikkapa suru lisäävät yksittäisten asioiden unohtelua. Unohteluun on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota silloin, kun se selkeästi haittaa selviytymistä ennen niin helpoista arkiaskareista. Asia kannattaa ottaa puheeksi oman lääkärin kanssa heti siinä vaiheessa, kun epäily muistihäiriöstä syntyy. Perustutkimukset ovat varsin yksinkertaisia ja niiden avulla päästään käsitykseen oireiden vakavuudesta ja tarvittavat lisätutkimukset voidaan käynnistää.

Muistihäiriöpotilaiden hoitoon ja tutkimukseen erikoistuneita yksiköitä on vielä valitettavan harvassa. Hoitoon liittyvien useiden näkökulmien huomioiminen vaatii osaamista ja tiivistä yhteistyötä kaikkien hoitoon osallistuvien kesken.

3 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Kommentit

Vierailija (ei varmistettu)
Joskus unohdan levyn päälle 1selle ja joskus joku tavara tippuu kädestä .Olen 72v nainen ,ulkoinen päivittäin 6,,7km rollalla ,teen käsitöitä erilaisia ristikoita krypta? Onkohan syytä ollahuolissaañ?
Vierailija (ei varmistettu)
On.
Vierailija (ei varmistettu)
No jo oli pöljä vastaus.

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.