Korkea verenpaine keski-iässä yhteydessä naisen dementiariskiin

Nelikymppisenä korkeaa verenpainetta potevat naiset saattavat olla muita herkempiä sairastumaan dementiaan myöhemmin elämässään. Havainto vahvistaa näyttöä korkean verenpaineen ja muistisairauksien välisestä yhteydestä.

Tutkimuksen tulokset julkaistiin Neurology-lehdessä, ja niiden perusteella naiset, joiden verenpaine oli kohonnut nelikymppisenä, sairastuivat 15 vuoden seurannan aikana dementiaan 70 prosenttia todennäköisemmin kuin naiset, joiden verenpaine pysyi normaalitasolla. Varhaisempi verenpaine ei vaikuttanut dementiariskiin.

Vaikka korkea verenpaine oli yleisempää miehillä, se ei heillä tässä aineistossa liittynyt suurentuneeseen dementian vaaraan. Tutkijat eivät osaa selittää, mistä tämä johtuu, mutta tuloksia kannattaa tulkita varoen. On myös epäselvää, miten hyvin tulokset voi yleistää nykypotilaisiin. Tutkimuksen aineistojen keruu aloitettiin jo 60–70-luvuilla, jolloin verenpaineen hoito oli hyvin erilaista kuin nykyään.

Suomessa verenpainetautia potee noin puolet miehistä ja kolmannes naisista. Verenpainelääkityksellä on puoli miljoonaa suomalaista. Jonkinasteista dementiaa sairastaa arviolta 100 000 suomalaista.

Lähde: Neurology 2017

Lue lisää:

Voiko verenpaine olla liian matala?

Lue asiantuntijan vastaus: Miten dementia tai Alzheimerin tauti todetaan?

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.