Alzheimerin tauti alkaa salakavalasti - näistä sen tunnistat

Alzheimerin tautiin kuuluu muutakin kuin muistin toiminnan heikentyminen. Ennusmerkkejä voi olla useita, joten itseä ja läheisiä kannattaa pitää silmällä.

 
Everydayhealth listasi kätevästi yleisimmät ensioireet, joita ei saa jättää huomiotta.
 

1. Muistin häiriöt vaikuttavat arjen pyörittämiseen

 
On normaalia unohtaa tapaamisia, tapahtumia ja ihmisten nimiä ja muistaa ne taas seuraavana päivänä. Se voi kuitenkin olla merkki vakavammasta, jos muistin pätkiminen aiheuttaa tärkeiden merkkipäivien unohtelua ja saman tiedon kyselyä uudelleen ja uudelleen.
 

2. Ongelmanratkaisukyvyn heikkeneminen

 
Alzheimer-potilas ei välttämättä osaa enää käsitellä laskutoimituksia entiseen tapaan eivätkä suvun ruokareseptitkään yhtäkkiä enää onnistu. Keskittymisestä tulee hankalaa.
 

3. Simppeleiden asioiden tekeminen

 
Alzheimeristä kärsivällä voi olla vaikeuksia jopa television tai tietokoneen käynnistämisessä. Hän ei esimerkiksi enää muista, kuinka imuria käytetään.
 

4. Aika ja paikka hämäävät

 
Sairaus aiheuttaa henkilölle vaikeuksia hahmottaa, mikä päivä tai mikä aika päivästä on. Lisäksi potilas ei välttämättä ymmärrä, miksi tietyt asiat eivät tapahdu heti odottamisen sijaan.
 

5. Kuvien ja mittasuhteiden ymmärrys hämärtyy

 
Etäisyyksien, värien ja kontrastin hahmottaminen vaikeutuu.. 
 

6. Puhuminen ja kirjoittaminen vaikeutuvat

 
Kaikilla on välillä vaikeuksia löytää oikeaa sanaa keskutelussa, mutta Alzheimer-potilaalla keskustelun seuraaminen ja siihen osallistuminen ovat vaikeita tehtäviä. Hän ei löydä asioille oikeita sanoja tai saattaa jumiutua samaan aiheeseen.
 

7. Tavarat hukkuvat

 
Yksi Alzheimerin merkki on tavaroiden jatkuva hukkaaminen: tavarat eivät löydä enää tavallisille paikoilleen ja niiden etsiminen muistelemalla taaksepäin on mahdotonta. Näin esimerkiksi kotiavaimet menevät hukkaan äärettömän helposti.
 

8. Huono tilannetaju ja epämääräiset päätökset

 
Esimerkiksi rahankäyttö voi olla kummallisen impulsiivista. Pukeutuminen voi olla epämääräistä ja omasta ulkonäöstään potilas ei välttämättä pidä lainkaan huolta.
 

9. Vetäytyminen töistä ja harrastuksista

 
Pahimmillaan Alzheimer voi kääntää aiemmin mukavina pidetyt asiat vastenmielisiksi. Työ, harrastukset ja ystävät unohtuvat nopeasti.
 

10. Persoonallisuus muuttuu

 
Ihmisestä voi tulla sairauden kourissa helposti ärsyyntyvä ja ailahtelevainen, kun ajatukset eivät enää pysy kasassa entiseen tapaan. Hämmentyneisyys, masentuneisuus, pelokkuus ja ahdistuneisuus ovat Alzheimer-potilailla yleisiä tunnetiloja.
 
Lähde:
 
 
Lue lisää:
 
 

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.