Pikatesti voi selvittää jopa 20 minuutissa puutiaisaivokuumeen

Ilman lämmetessä punkit yleistyvät ja aiheuttavat jälleen puutiaisaivokuumetta. Aiemmilla menetelmillä diagnoosin saaminen on vienyt tunteja tai jopa päiviä, mikä voi olla liian pitkä aika oireista kärsivälle. Suomalaisyritys on kuitenkin kehittänyt menetelmän, jolla pystytään osoittamaan jopa 20 minuutissa, kärsiikö potilas puutiaisaivokuumeesta.

Ylen mukaan testi tulee suoraan lääkärin käyttöön, jolloin verinäytteitä ei tarvitse lähettää suurten sairaaloiden keskuslaboratioihin.

Viime vuonna tautiin sairastui 38 ihmistä Suomessa. Puutiaisaivokuumetta eli Kumlingen tautia esiintyy lähinnä punkkien lempiympäristössä eli rannikolla, mutta sitä tavataan koko ajan enemmässä määrin myös sisämaassa. Puutiaisaivokuumeeseen aivät auta antibiootit, ja kuolleisuus on Euroopassa keskimäärin 0,5-2 prosentin luokkaa. Tautia ei myöskään pidä sekoittaa toiseen punkkien levittämään riesaan eli borrelioosiin, joka voidaan hoitaa antibiooteilla.

Testin kehittänyt Reagena Oy on aiemmin kehittänyt muun muassa pikatestin myyräkuumeen diagnosointiin.

Lähde: Yle.fi

Lue lisää:

Puriko punkki? Milloin lääkäriin?

Punkkirokote voi kannattaa, jos tekee näin

Pitääkö punkkia pelätä

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.