Mitä kaikkee miehen tulee olla | Terve.fi

Mitä kaikkee miehen tulee olla

Blogin kirjoittaja on 37-vuotias mies, joka osaa korjata aitaa ja on vähän runollinenkin. Suurperheen isukki on ammatiltaan toimittaja-kirjailija, mutta hänelle kelpaisi matalampikin tulotaso jos se olisi ansaittu ammattilaistenniksellä. Hän asuu maalla ja aikoo vielä joskus palata kaupunkiin. Tässä blogissa hän katsoo elämää miehekkäästä sammakkoperspektiivistä ja kertoo mitä kaikkea kohtuutonta meiltä odotetaan. Tämä blogi ei ole poliittisesti korrekti, mistä kirjoittaja ei ole erityisen pahoillaan. Vastoin laajalle levinnyttä harhaluuloa Mitä kaikkee miehen tulee olla –blogin henkinen esikuva ei ole Suurlähettiläät-yhtyeen taiteellinen tuotanto, vaan Steve McQueen, Glenn Ford ja Terence Stamp.

Blogin kirjoittaja: Tommi Aitio

22.02.2012 12:13

Viski on olennainen osa Old fashioned -drinkkiä

Jonkinlainen aikuisuuden ja, luoja paratkoon, miehuuden taso on saavutettu silloin, kun työpäivän jälkeen baarissa osaa keskikaljatuopin sijasta tilata ihan oikean drinkin tai suorastaan cocktailin.

Mallia voi ottaa vaikka Mad Men -sarjan Don Draperista. Erityisen haastavan duunipäivän jälkeen, salarakkaansa seurassa tämä Cool-Cat vaatii kyypparilta Old Fashioned -nimistä juomasekoitusta. Se kannetaan pöytään tätä nimenomaista drinkkiä varten suunnitellussa keskikorkeassa lasissa, cocktail-tikkuun seivästetyn maraschino-kirsikan kera.

Old fashioned -drinkin resepti Drinksmixer.comissa

 

Old Fashionedia voidaan perustellusti pitää täydellisenä valintana paitsi makunsa myös tyyliseikkojen puolesta: dry martini on liian ilmeinen, gin tonic liian arkipäiväinen ja Manhattan snadisti naisellinen. Sen sijaan Old Fashioned onnistuu samaan aikaan olemaan yllättävä ja persoonallinen kun se on täydellinen klassikko (perimätiedon mukaan 1880-luvulta) ja huikean miehekäs. Se myös paljastaa armotta baarimestarin sivistyksen, sillä jokaisen alan miehen pitäisi kyetä sekoittamaan Old Fashioned lunttaamatta ohjekirjasta vaikkei se suomalaisessa baariskenessä ihan jokapäiväisiin tilauksiin kuuluisikaan.

Manhattanin tavoin Old Fashioned tilataan täsmälleen omaan makuun kustomoituna. Yksi ottaa sen bourbonilla, toinen skottilaisella ja kolmas ruisviskillä. Jokaisessa on omanlaisensa maku ja henkilökohtainen suosikki löytyy tietysti vain ankarien testijaksojen jälkeen.

Joku pitkän linjan baarimestari vertasi tämäntyyppisten cocktailien tilaamista räätälintekemän puvun hankkimiseen. Mittapuku ostetaan, jotta istuvuus olisi täydellinen nimenomaan omaa vartaloa ajatellen. Aivan samoin Old Fashioned tilataan omalla lempiviskillä eikä millä tahansa käteen ensimmäiseksi osuvalla viskillä. Vain silloin drinkin istuvuus on optimaalinen.

Whiskeystä huolimatta Old Fashionedin sielu ja selkäranka on kahdessa pikkuruisessa Angostuuran tipassa. Ne tuovat juomaan särmän, ohikiitävän kirpeyden tunteen joka pirskahtelee kitalaessa orgastiseen tapaan. Autenttiseen Don Draper -tyyliin miehen ei tietenkään pidä ilmaista kasvoillaan, eleillään tai varsinkaan sanoillaan yhtään mitään tykkäämisestään tai angostuuran pirskahtelusta. Nainen kyllä aistii seuralaisestaan muutoinkin milloin ollaan lähellä onnellista loppua.

Angostuuratippojen tyrmäysvaikutusta leikkaa mukaan sekoitettava sokeripala sekä maun mukaan annosteltava tilkka vettä. Dekoraatiopuolella ei kaivata päivänvarjoja tai pillejä, kirsikan lisäksi siipaleet appelsiinia ja sitruunaa tekevät tehtävänsä.

Jääpalat tietysti tarvitaan, mielellään lähdevedestä produsoituina. Kokeneet Old Fashioned -miehet tietävät, että sekoittamisen kanssa pitää olla tarkkana. Maanista vatkaamista tulee välttää, 15-20 pyöräytystä drinkkilusikalla riittää.

Mikäli jollain arvoisista lukijoista tulee mieleen vielä parempia juomatilauksia, seuraava kierros menee meikäläisen piikkiin.

 

4660 | 0 kommenttia.
15.02.2012 13:13

Alakoulussa yksi luokkakaveri kuskattiin päivittäin kouluun punaisella Ladalla. Eikä nappisilmäistä sardiinirasiaa pysäytetty häveliäästi kadun varteen, vaan isäntä veti aivan kylmähermoisesti koulun pihamaalle ja jätti tenavan pois kyydistä kymmenien pienten silmäparien ihmetellessä toimitusta.

Vaikka olimme tosiaankin vasta ekaluokkalaisia, hämmästelimme äijän jäätävää asennetta: paitsi että ihan pokkana ajeli maailmankaikkeuden paskimmalla autolla, teki sen myös häikäilemättömän avoimesti ja suorastaan röyhkeästi. Melkein kuin olisi nauttinut kotterostaan.

Autovalinnan poliittisten nyanssien taju heräsi vasta muutamaa vuotta myöhemmin, mutta aivan aluksi epäiltiin kyseistä perhettä siinä määrin persaukiseksi, ettei niillä ollut varaa kunnolliseen länsiautoon. ”Kunnollinen” oli toki tässä tapauksessa hyvin suhteellinen attribuutti, sillä kunnollisia länsiautoja tuohon aikaan 1970-luvun lopun Suomessa olivat muun muassa Morris Marina ja Austin Allegro ja Opel Kadett, C-mallia. Aivan, melkoisen karuja vehkeitä ja objektiivisesti tarkasteltuna vain häivähdyksen Ladan yläpuolella.

Jokainen elämänmenosta yhtään mitään ymmärtävä pikkusälli tajusi silti nauraa Ladalle ja hävetä sekä kenties hiukan sääliäkin sen takapenkiltä kouluun könynnyttä tyttöä. Meillä oli Levikset ja Adidas Jaguarit (jotka muuten värjäsivät valkoiset sukat kauniisti mustikanvärisiksi) ja putkikassit emmekä mitenkään voineet käsittää, että joku suostui vapaaehtoisesti käyttämään neuvostovalmisteisia rojuja.

Olin jo armeliaasti unohtanut punaisen Ladan ja näitten ladakyyditysten nostattaman myötähäpeän tunteen herkissä seitsenvuotiaissa mielissä. Koko tragedia palautui mieleen, kun törmäsin useammassakin lehdessä nostalgisoiviin juttuihin Ladan maahantuonnin lopettamisesta Suomessa sekä läystäkkeiden painamiin lukijoidensa parhaisiin Lada-muistoihin ikään kuin Lada-muistoissa voisi olla jotain parasta tai edes hyvää. Miksei saman tien kerättäisi lukijoilta näiden kauneimpia syfilis-muistoja tai ihanimpia nostalgiapaloja turistiripulista?

Ladan rajuimman kukoistuksen aikaan Suomi oli Sosialististen Neuvostotasavaltojen Suomi ja koulujen historiantunneilla puhuttiin ihan pokkana Mainilan laukauksista ja siitä, kuinka Varsovan liitot atomipommit olivat rauhanaseita. On pöyristyttävää, että muutamaa vuosikymmentä myöhemmin tuollaisilla kauheuksilla nostalgisoidaan ja suorastaan herkutellaan.

Sama kuvottava ilmiö toistui Ultra Bra –nimisen yhtyeen comebackissa, jota punavihreä kansanosa hehkutti kuin Elviksen jälleensyntymää. On jokseenkin vastuutonta ihannoida lauluja, joissa länsimaisen demokratian tilalle kaivataan sosialistista hirmuvaltaa ja kehotetaan ”haastamaan riitaa loppuun asti”.

Enkä ihan ymmärrä Ultra Bra –nostalgikkojen sinisilmäisyyttä bändin väkivallan ihannoinnin suhteen, käskihän Ultra Bra ampumaan komissaarit, nuo hullut koirat.

Jos ikinä missään porvarillinen bändi olisi niin lapsellisen tyhmä, että kehottaisi ampumaan poliittiset vastustajansa, uskoisin että Yleisradiolta napsahtaisi soittokieltoa ja lehdistöltä uusnatsibändin poltinmerkki otsaan. Mutta kun asialla ovat vasemmistotaiteilijat, kaikki törkeydet on näköjään sallittu ja jostain löytyy vieläpä tyyppejä ihannoimaan tätä ja haikailemaan takaisin aikojamme Neuvostoliiton vasallivaltiona.

Näin masentaviin ajatuksiin ei ole tietenkään syytä lopettaa, vaan katsoa snadi klippi siitä kuinka ”etelän temperamentti yhdistettiin avaruustekniikan taitajien kylmään järkeen”:

 

 

 

 

4648 | 0 kommenttia.
7.02.2012 10:46

Voiko heteromies käydä baletissa, jossa irvaillaan homofobialle?

Käytiin männä viikolla rouvan kanssa Kansallisbaletissa. Kerta oli allekirjoittaneelle elämän ensimmäinen. Ja kylläpä kannatti mennä! Esitys oli hieno, ja vaikka väliajan kuohuviini oli aivan liian makeaa meikäläisen makuun niin menen kyllä toisenkin kerran. Tosin silloin nappaan erätauolla viskin.

Erityisen vaikutuksen teki tanssijoiden elastisuus, joka ei ollut ihan tästä maailmasta. Omilta urheiluvuosilta mieleen on jäänyt kavereita, joiden notkeutta ihmeteltiin, mutta täytyy kyllä myöntää, että fleksiibeleinkin suomalainen koripalloilija on aikamoinen sahapukki verrattuna balettitanssijaan. Näillä tyypeillä näyttäisi venyvän aivan kaikki, nilkkoja ja sormenpäitä myöten.

Vaimoni valisti klassisen baletin tanssijoiden treenaamisesta. Heräsi epäilys, että ammatikseenkin palloa pelaavat kaverit eivät ehkä treenaa ihan yhtä paljon, laadukkaasti ja määrätietoisesti.
Korkeakulttuurista elähtäneenä päätin seuraavan päivän Hesarista tarkistaa, että oliko show tosiaan niin hieno kuin kuvittelin. Ei se kuulemma ihan ollutkaan. Tanssijoissa ei ollut niinkään vikaa, mutta arvon kriitikkoa hiersi yhden numeron seksistisyys.

Siinä kaksi miestanssijaa ja yksi naisballerina vetivät koomisesti sävyttyneen kolmiodraaman, jossa kukin vuorollaan lähentelee yhtä roolihahmoista, kunnes seuraava tyyppi astuu skeneen ja asetelma pyörähtää päälaelleen. Käsikirjoitus oli käänteineen mainio.

Mutta mutta. Yhdessä tarinanpätkässä ilmiselvä homomies yritti tehdä läheisempää romanttista tuttavuutta heteromiehen kanssa. Se oli kriitikolle liikaa. Mitä väliä, jos oopperatalon tuhannet katsojat nauroivat kippurassa, kun kriitikko pahoitti moisesta menosta mielensä!

Olimme kuulemma todistaneet törkeää homoseksuaalien pilkkaa. Mahdoimmekohan olla samassa esityksessä? Itse näin stagella aika mainion parodian heteromiesten homofobiasta, ja asetelmassa homomies näytti helposti 50 prosenttia fiksummalta kuin omiin ennakkoluuloihinsa tukehtuva heteroukko.

Juuri tässä on homoasiamiesten ongelma. He näkevät ongelman sielläkin missä sitä ei ole. En väitä, etteikö seksuaalisia vähemmistöjä joissain tilanteissa syrjittäisi, mutta ihan joka paikkaan patenttitulkinta ja vakiopahastuminen ei käy.

Onkin ilmeisesti niin, että hetero ei saisi kommentoida homokysymystä millään lailla eikä millään foorumilla - ei edes taideteoksessa eikä edes silloin, kun parodia ilmiselvästi kohdentuu valtaväestön omiin ajatusluutumiin.

Malli on kestämätön eikä takuulla mitenkään edistä seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoistumista. Toisaalta näitä mielensäpahoittajahomoja taitaa olla vain kourallinen eikä homojen määräenemmistö pahastu sen kärkkäämmin kuin heterotkaan.

Mutta niin kauan kuin seksuaalista tasa-arvoa ajavat tällaiset kaikkeen heterotoimintaan vainoharhaisesti suhtautuvat militanttihomot, koko liikkeellä ei ole toivoakaan saada varauksetonta hyväksyntää yhteiskunnassa.

Enää pitäisi tietää, mistä näitä raivottaria oikein sikiää, sillä ainakin oman tuttavapiirini pari homomiestä ja lesbonaista ovat vähintäänkin yhtä selväjärkisiä kuin valtavirran fiksuin neljännes eikä kukaan heistä näe salaliittoa kaikkialla siellä minne sattuvatkin katseensa luomaan.

Balettiin mennään silti toistekin, telaketjuhomojen rutinasta huolimatta.

 

4637 | 0 kommenttia.
25.01.2012 09:31

Ennen muinoin leikiteltiin ajatuksella kymmenestä kirjasta tai yhdestä ainoasta elokuvasta, jonka saisi valita mukaansa autiolle saarelle. Lienee syytä päivittää kysymyksenasettelu: Mitkä YouTube-klipit ottaisit mukaan autiolle saarelle? 

 

Mike Tyson’s Greatest Hits

Nyrkkeilyhistorian kovin ikinä työssään. Iso käsi kaikille tyrmätyille, jotka uskalsivat astua kehään murskaavan ylivoimaisen Iron-Miken kanssa.

 

Van Damme on the Dance Floor

Otsikko kertoo kaiken. Mikäli tämän pystyy katsomaan läpi mielenterveytensä säilyttäen tai ainakin nauramatta, kestää todennäköisesti juurihoidon ja kiinalaisen vesikidutuksen.

 

 

NBA Dunk – Tom Chambers vs. Knicks

Koripallohistorian ilmavin donkki ja vieläpä valkoihoiselta pelaajalta. Kaveri ponnistaa noin puolesta kentästä, leijuu ilmassa ikuisuuden, kuin ohimennen tyrmää vastustajan niittaamalla tätä leukaan polvellaan (!) ja jysäyttää lopuksi pallon koriin about metrin verran korirenkaan yläpuolelta.

 

Fazer Salmiakki Mainos – HD

Kohdassa 1:26 repeää aina: ”Kyä tää härkäne jäätelö o, kyä tää lähtee!”

 

Anna Hanski – Lambada 1989

Tuskin kaipaa selityksiä. Paitsi että: tsekkaa kohta 1:12 jos haluat nähdä rokkitähden antiteesin, Hitler-viiksillä varustautuneen perkussionistin haukottelemassa kesken kovinta settiä.

 

Tenho Tuisku – imitaattori

Siinä on turha pykistellä, kun Jurvan kansalaisopiston videopiiri päästetään irti. Tähtenä maailman kirkkaasti huonoin imitaattori, joka uudelleenmäärittää myötähäpeän käsitteen.

 

The Straight Razor Shave Lecture with Donnie Hawlie

Parta kasvaa myös autiolla saarella ja kukapa haluaisi näyttää joulupukilta kun joskus aikanaan pelastus saapuu? Loistava opetusvideo kuinka parta ajetaan partaveitsellä, joka onkin ainoa todella miehekäs tapa naamakarvojen poistoon.

 

Kummeli - Panomies

Mihinköhän se menee? No panemaan tietysti! Siistillä kasiykkösellä Civicillä hommia hoiteleva lähiöiden don juan menee nimenomaan panemaan, mikäli on uskominen pihan jätkiä. Voi tietysti olla, että panomiehellä itsellään ei ole mitään käryä melko kovasta maineestaan. Klassisin Kummeli-pätkä ikinä, vaikka ei koskaan edes päätynyt televisioon.

 

The Mole as a Painter

Tsekkoslovakialainen animaatiohahmo Myyrä on jokaisen aikuisen pikkupojan sankari. Aivan dadaistiseksi venyvässä Myyrä taiteilijana –jaksossa on mehevän kostofantasian makua, kun Myyrä ja metsän muut pikkuelikot antavat kyytiä vittumaiselle ketulle.

 

Christian the Lion

Maailman mahtavin rakkaustarina ikinä, takuuvarma itkettäjä.

 

4609 | 0 kommenttia.
10.01.2012 12:23

Ne italialaiset.Sattui silmiin joku mainoslipare, jossa halpahallikauppias kehui myymiään melkein-suomalaisia-joskin-vinkuintiassa-valmistettuja eräpukuja jännittävällä ominaisuudella.

Puvuissa oli nimittäin ”reilu kotimainen mitoitus”. Ei siis tarvinnut pelätä yksityistä häpeän tunnetta pukukopissa kamoja soviteltaessa puhumattakaan puolijulkisesta häpeästä myymälän teini-ikäisen viikonlopputuuraajan edessä, kun yhdessä huomataan että nyt tarvitaankin kahden äksän sijasta 3-4 äksää ja larget vielä päälle.

Kun vermeet on varustettu ”reilulla kotimaisella mitoituksella”, hiukan paremmassakin lihassa olevalle herrasmiehelle taataan mahtavaa itseluottamuksen buustausta: 130-kiloinen sika mahtuu kevyesti Medium-kokoisiin klejduihin! Tätä ei ole tapahtunut sitten kansakoulun!! Pitihän se arvata että italialaiset olivat väärässä!!!

Niin, ne italialaiset. Nehän mitoittavat ja numeroivat rättinsä siihen malliin, että jokainen normaalipainoinenkin tuntee olonsa läskiksi. Numeron 52 pukua käyttävä mies joutuu kirjainmittaisissa vaatteissa ostamaan XL-kokoa. Italialaisten mielestä mies on Medium kun puvunkoko on 48. Yhdeksän rippilasta kymmenestä käyttää isompaa pukua kuin numeroa 48, vaikka kropan rasvaprosentti on kuin nälkiintyneellä gulagin asukkaalla.

Johtopäätös: reilun suomalaisen mitoituksen vastakohta on epäreilu ulkomainen mitoitus?

Voi ollakin, mutta so fucking what. Tekeekö se kamoista jotenkin parempia tai kotimaisempia jos niissä on joku täysin stetsonista vedetty kokolappu niskassa? Onko itse lopputuote millään muotoa ”reilumpi” jos se on kuitenkin ommeltu kasaan jossain Kaukoidän hikipajassa riisipalkalla?

Samalla impivaaralais-soinilaisella ”reilun kotimaisen” huuhaalla on vuosikaudet propagoitu suomalaista elintarviketeollisuutta. ”Puhdas suomalainen ruoka” pitää abstraktiona sisällään väitteen siitä, että ulkomainen ruoka olisi lähtökohtaisesti epäpuhdasta ellei suorastaan likaista. Suomalainen lihajalostaja saa ihan rauhassa kaapia teurastamon lattialle pudonneet nahat ja suolenpätkät tuotteisiinsa, jotka transformoituvat sika-nauta-jauhelihaksi ja lopulta puhtaaksi suomalaiseksi ruoaksi vain siksi, että ne ovat suomalaisia.

Kutsuisin tätä kehäpäätelmäksi, joka argumentoi itse itsensä.

Kaamein kuviteltavissa oleva maksalaatikonmössö muuttuu silmänkääntötempulla puhtaaksi ja reiluksi, kun se on ”äidin tekemää”. Onko siis niin, että saksalaisessa tai ruotsalaisessa tai italialaisessa einestehtaassa työskentelee vain lapsettomia naisia? Vahvasti epäilen. Totta kai tarjouslihapullat ovat äidin tekemiä, koska useimmilla aikuisilla työssäkäyvillä naisilla on lapsia.

Sain vuodenvahteessa osani puhtaasta kotimaisesta ruoasta, kun pikalounaaksi ostettu einestyyppinen kirjolohikeittoni sisälsi pikku yllärin: peukalonkynnen kokoisen palan sinistä muovia. Yummy! Einestehtailijan vastaus reklamaationi herätti hilpeyttä, sillä muovisesta sattumasta ei koitunut kerta kaikkiaan minkäänlaista hengenvaaraa, sillä se oli vain pakkausmuovia johon lohibiitit oli kääräisty ja ihan puhdasta (sekä epäilemättä reilua) ja sinistäkin vain siksi, että se huomattaisiin helpommin joutuessaan lopputuotteen sekaan.

Erityisen reilusti oli mitoitettu einesmaakarin kompensaatio: kymmenen euron lahjakortti, jolla saisin ostaa lisää äitien tekemää kirjolohisoppaa, muovilla tai ilman.

 

4566 | 0 kommenttia.

Uusimmat kysymykset