Mini-mönkin matka maailmaan
Vuosimallia -85 naisen alku kirjoittaa matkastaan elämäntiellä.
Elo on tähän asti koostuu pitkälti työstä hoitoalalla, avioliitosta & parisuhteesta sekä ystävistä ja läheisistä. Pohdinnan alla on ollut fyysinen ja henkinen hyvinvointi, minäkuva ja omanpaikkansa löytäminen.
Toivottu raskaus on viimein tosiasia - mutta Riskiraskaus ja tuleva vanheemuus herättävät mietteitä ja pohdintaa.
Blogin kirjoittaja: Ilomieli-85
Kävin Tiistaina Neuvolassa lääkärin puheilla, viiltävien alavatsakipujen vuoksi, joita tulee päivittäin, mutta jotka menevät kyllä nopeasti ohi, mutta pysäyttävät ajoittain voimakkuudellaan.
Tenttasi tilannetta, käski käydä labrassa peruskokeet ottamassa, ja antaa virtsanäytteen samalla ja tilaili muutamia lisä labroja - joissa kävin sitten tänään. Ensi viikolla sitten vastauksia puhelimitse.
Tunnusteli tuolloin myös kohdun, joka oli jo hyvänkokoinen ja hyvin tunnistettavissa, normaalin oloinen raskausviikkoihin nähden.
Tuulimunaraskaus huoleni väistyi kun ultraäänilaitteen kuvaruudulle piirtyi kuva , ihanaa (oli aikaimoinen huoli) <3 - Kyllä sitä ihan oikeasti ollaan raskaana! Pienen pieni ihmisen alku kasvaa sisälläni! Tohtorin mukaan on hieman aikaansa jopa edellä on, koska liikkuu kohdussa jo kovasti, Sydän tykytti hienosti, oli jo ihan pienen vauvan näköinen! Kaikki siis hyvin, sanoi että viltävät kivut on todennäköisesti kohdun kasvuun liittyvää, joka oli itsellenikin tullut mieleen.
Nyt siis voi vain tehdä oman parhaansa jotta pikku kaverilla on parhaat edelletykset voida hyvin, kasvaa, ja kehittyä. Ja jännäillä ekan kolmanenksen paremmalle puolelle :)
Oman perussairauden kanssa on mennyt hienosti (epilepsia&migreeni) ja viikottaiset päänsärytkin ovat olleet tipotiessään jo yhdeksän viikkoa, ihan mahtava. Epilepsia on ollut hyvin kurissa (ilman minkäänlaisia kohtauksia) yli kymmenen vuotta. Seurantaa on kuitenkin nyt tihennetty niin että lääkäri soitteli ja kyseli vointia ja aikaisti vuosikontrollia kesästä jo kevääseen.
Siksi tämäkin vapaa on otettu rauhassa, aamulla käymällä labrassa, ja muuten syömällä hyvin ja lepäämällä. Huomenna vielä töihin ja sitten olisi ah viikonloppu vapaata - ilman mitään suunnitelmia! :)
Kahden viikon kuluttua olisi sitten niskapoimu-ultra....voin kun kaikki menisi hyvin ja olisi kunossa tuolloinkin <3
Eteenpäin mennään...
Pahoinvointi on edelleen joka päiväistä, mutta viime päivinä se ei ole ollut ehkä ihan niin rajua kuvotusta kun viikko sitten, mutta kuvotusta kuitenkin. Nukkuisin edelleen vaikka 24/7 jos vain saisi :D
Jokapäiväinen vitaamini-hivenaine satsi on kasvanut aika isoksi - vähän kalsiumia, foolihappoa ja sitten vielä multitabsin raskaus-imetys monivitamiini :) ja siihen monipuolista ja terveellistä ruokaa poskeen.
Halu kertoa läheisille ystäville ja omille vanhemmille on jo aika kova, mutta kun ei varmuudella vielä tiedä että kaikki on hyvin niin täytyy vielä pidättäytyä ketomasta.... Tiistaina käyn neuvolassa lääkärin pakeilla, katsotaan mitä se sanoo. Ensimmäinen rakenne ultra on 9.3 ja sitten asti pitäisi kai kertomisen kanssa kitkutella.... toivon niin hartaasti että kaikki on hyvin tuolla pienellä riisinjyvällä ja raskaus menee hyvin loppuun asti...
Painon nousu vähän hirvittää. Ennen tätä raskauden alkua olin juuri aloittanut keventämisen, tavoitteena laihtua sellainen 6kg (takaisin omiin mittoihin ja kuntoon), nyt on vähän sormi suussa että miten jatkaa... Painoa on tullut jo lisää, mutta kun tänään kävin vaaalla niin nyt paino oli laskenut hieman. Neuvolan terveydenhoitaja ei suositanut juoksemista (joka on ollut oma kausi lajini). Löytyyhän noita lajeja muitakin, mutta väsymys ja pahoinvointi on ainakin vielä verottanut jaksamista. Ajattelin että jos normaali kalorinkulutus vuorokaudessa on noin 2000kcal/vrk, niin voisiko sitä syödä "ihannepainon" vajeella, eli 1700kcal/vrk, täytynee kysyä tätä neuvolasta, mikä lapselle kaikkein parhaaksi- muusta ei nyt väliä.
Tässä tulee sekailaisessa järjestyksessä elettyjä hetkiä viimeiseltä reilulta viikolta..
Ensimmäinen Neuvolakäynti oli sitten eilen :)
Siellä me istuttiin Neuvolan odotusaulassa, kaksi hölmistynyttä ensikertalaista (minä ja puolisoni). Omaa aikaa odotellessa, olo oli kuin kalalla kuivalla maalla ja turistilla vieraassa maassa ,yhtäaikaa. :D
Neuvola "täti" oli oikein mukana :) Sanon tämän kaikella lämmöllä ja rakkaudella- Neuvola tätimme oli juuri sellainen kuin neuvola tädin olen aina kuvitellut olevan, oikea stereotypia. Tämä on siis vain hyvä juttu.
Olo sitten ensimmäisellä neuvola käynnillä oli vähintää yhtä outo kuin siinä odotustilassa istuminen. Olo oli kuin tuo herttainen neuvola täti olisi puhunut jollekin toiselle parille kuin meille. Odotetulla neuvola käynnillä olo oli niin epätodellinen, että sitä on edes vaikea kuvailla.
Epätodellinen ja toisaalta kuitenkin niin kovin todellinen.
Materiaaliakin tuli: kaksi vihkosta (Meille tulee vauva ja raskaus-ravinto-liikunta). Sekä muutama muu infolehtinen; valmennuksesta, fysioterapian järjestämästä liikunta ohjauksesta, sekä se ihana ja odotettu infolehtinen siitä mitä kaikkea ei saa syödä raskauden aikana. Niitä siis tutkiskelemaan....
------------------------------------------------------------------------------------------------------
Yhteisesti päätettiin heti alussa ettei tosiaan kerrota alkaneesta raskaudesta kummankaan vanhemmille eikä ystäville, ennen kuin ollaan ensimmäinen kolmannes (rv12) on ohi ja "turvallsimmilla vesillä". Ainoat jotka tietävät vielä raskaudestamme meidän kahden lisäksi, on kaksi työkaveriani. Toinen heistä on itse vanheimpainvapaalla ja sai reilu vuosi sitten kaveriporukastamme ensimmäisen vauva - jolta oli pakko kysyä neuvoa kun positiivinen raskaustesti oli tosi asia. Ja toinen työkaverini arvasi asian kun kerroin että lopetan satunnaisen tupakointini nyt tyystin ja annoin polttamatta jääneet tupakat hänelle. Hämäys meni melkein läpi, mutta kun kumpikin sitä perheen perustamista on tässä kovasti pohtinut ja haaveillut, niin viime sekunnilla, hän sen sitten keksi- eikä siinä tilanteessa sitten minusta ollut asiaa salaamaan.
Itse päätös joutui eilen kovalle koitokselle kun olin omien vanhempieni luona käymässä. Äidilläni ja minulla on poikkeuksellisen läheiset välit. Tästä paras esimerkki lienee se kun tapasin nykyisen puolisoni. Oli uuden vuoden aatto kun tapasin oman rakkaani ja seuraavana päivänä menin käymään kotona. Mietin vielä matkalla että juttu on todella niin uusi etten sano sanallakaan kenellekään kotona mitään. Äitini tuli eteiseen vastaan, katsoi minua kerran ja totesi että minä olen tavannut jonkun! Vaikka omasta mielestäni pokerinaamani tuossa tilanteessa oli ihan hyvä. Äidilläni on jokin kuudes aisti minua kohtaan. Nyt kun olin käymässä kotona äidille heräsi epäilykset että jotain on "vinksallaan" kun olen sen verran etäinen ja hiljainen - sain kuitenkin hämättäy sen verran että kerroin voin tämän perheen perustamisen yrittämisen olevan vähän rankkaa.
Lisäksi viime viikonloppuna olimme juhlimassa omia synttäreitäni kaverini luona kaveriporukalla. sattumoisin kavereista ilmoitti olevansa raskaana, laskettuaika 20.8 :) Meillä puolestaan pähkäiltiin koko viikko millä verukkeella voisimme olla kertomatta raskaudestamme ja silti olla juomatta. Tekaistu antibiotti kuuri virtsatietulehdukseen oli sitten riittävän uskottava selitys juomattamuudelleni, onneksi.
Ei tunnu hyvältä valehdella läheisille ja rakkaille ihmisille, mutta emme nyt vain vielä halua kaikkien innostuvan pienestä riisin jyvästämme, kun tilanne on niin epävarmaa vielä. Jos raskaus keskeytyy niin kerron varmasti siitä perheelleni ja ystävilleni, mutta nyt mennään näillä eteenpäin.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Pahoinvointia on edelleen. öklöolo & kuvotus on melkein koko aikaista, ei suinkaan vain aamupainotteista. En ole vielä oksentanut kertaakaan ja olo on tosiaan vain enemmän kuvottava, ei onneksi sen pahempaa. Ja vaikka kuvotus on aika inhaa, niin silti olen siitä pienesti onnellinen, kun on kuitenkin sen verran voimakas raskausoire. Lisäksi minua viiltelee/kirpaisee/nipistää vatsasta säännöllisesti, päivittäin, vihlaisu on sen verran kovaa että se pysäyttyy, mutta nuo vihlaisut menevät onneksi nopeasti ohi. Neuvola täti sanoi sen olevan useimmiten luonnollista (kohdun kasvua?), mutta varasi minulle kuitenkin 2viikon päähän lääkäri ajan, jolloin voidaan tarkistaa tilanne ja tarvittaessa ultratakin (ettei kysymys olisi tuulimuna tai kohdun ulkoisesta raskaudesta). Kai tämä lähinnä minua rauhoittamaan.
Nyt menen nauttimaan siitä että täällä ollaan vielä onnellisesti raskaana!
Rv 5+4,
Aika kuluu ihan käsittämättömän hitaasti ja kun nyt on ollut arki-vapaita ja mies töissä, niin on aikaa miettiä, ihan liiankin kanssa, Ei hyvä.
Ensimmäinen neuvola käynti on 12pv. päästä ja tuntuu että sinne asti pitäisi vain sinnitellä tiedolla, että ollaan raskaana, kukaan ei kerro mitään sen enempää. Ihan kuin minun ensikertalaisuudesta huolimatta pitäisi naisena tietää kuinka homma eteen. Olen ihmisenä sellainen, että mitä enemmän tiedän faktaa asioista ja toisaalta mitä tuleva voi mahdollisesti pitää sisällään, minun helpompi orjentoitua tilanteeseen ja sopeutua siihen.
Siispä nämä kolmen päivän vapaat (jumppaa ja lounaita lukuunottamatta) on mennyt koneen äärellä surfatessa, tietoa etsiessä. Ja vaikka perustietoa jo omasta takaa (ammatin kautta) löytyy ja netti tarjoaa paljon lisä informaatiota- ei täältäkään kaikkiin kysymyksiin löydä vastausta. Varsinkin kun omassa tilanteessani on kyse (oman sairauden vuoksi) riskiraskaudesta.
Toisaalta tieto on välillä niin ristiriitaista ettei tiedä mihin uskaltaa uskoa. 10-15% raskauksista päättyy keskenmenoon ja toisaalla taas yli 50% (jopa 80%) päätyy keskenmenoon, eli siis kuinka paljon?
Ymmärrän toisaalta, että näin alkuraskaudesta tietoa ei ehkä jaeta siksi että keskenmenon riski on niin suuri, mutta tuntuu silti siltä kuin minut olisi jätetty tyhjän päälle ja tästä pitäisi jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut (ja tietämys kuinka se tehdää pitäisi vain tulla jostain äidinvaiston tapaisesta).
Onneksi huomenna pääsee töihin, jos vaikka olisi sen verran kiirusta, ettei liioin ehtisi tätä raskautta pohtimaan ja keskenmenoa pelkäämään...
Onko muilla ensikertalaisilla samanlaisia tunteita? tai miten muut kokeneemmat ovat tästä tunteesta selvineneet?
Tunteiden karusellia * huokaus*
Viime viikon maanantaina (16.1, kp 28) tein raskaustestin, tai jos tarkkoja ollaan niin kolme, ennen kuin uskoin sen. Se mitä olimme toivonut jo puolen vuoden ajan tapahtuvan, jota emme uskonut tapahtuvan tapahtui. Täällä ollaan raskaana, kuudennella viikolla ihan alussa siis vielä.
Viime viikko meni aika vahvassa alkuhämmennyksessä ja vieläkin tunteet vaihtelee kuin mikäkin vuoristorata. Välillä ei ole uskoa onnea todeksi, unelmoi jo arasti tulevasta, iloitsee tapahtuneesta ja toisinaan on huolesta soikea, selvitäänkö ilman keskenmenoa, toiminko alkion parhaaksi, onko kaikki hyvin nyt nuppineulan kokoisella alkion alulla ja kehittyykö alkiomme terveeksi vauvaksi & lapseksi.
Raskausoireitakin jo on - nimittäin ihan hillitön väsymys, jotain sellaista väsymystä jota en ennen ole kokenus. Voisin ihan oikeasti nukkua lähes vuorokauden ympäri ja kun muutaman tunnin on hereillä on taas valmis menemään nukkumaan (tänään kahdet päiväunet). Ei niin hilpeä asia töitä ajatellen. Alavatsalla on ajoittain myös nipistelyä ja vihlontaan ja virtsaamistarve on tiheähkö. Lisäksi aineenvaihduntakin tuntuu jotenkin vähän hidastuneen. Muuten on vielä aika "oireeton" olo.
Pieni alkion alku on paljolti mielessä, mutta yritän vielä hillitä innostumistani koska pelkään etten kestäisi keskenmenon aiheuttamaa pettymystä. Olo, varovaisesta innostuksesta, huolimatta on jollainen tasolla aika luottavainen ja onnellinen.
