Piikille pakolla

Monet kuoleman aiheuttavat taudit on taltutettu rokotuksilla. Suomessa rokotuskattavuus on edelleen hyvä, kansainvälisesti tarkasteltuna korkea. Riittävän suuri rokotekattavuus suojaa myös rokottamattomia, näitä muiden siivellä loisivia. Tosin meillä on rokotekattavuudessa merkittäviä alueellisia eroja. Erityisesti ruotsinkielisellä länsirannikolla on puoskarointiin yleensäkin hurmahenkisesti suhtautuvia hörhöjä, jotka eivät salli lapsiaan rokotettavan. Mutta rokotevastaisuus, yksi vaarallisimmista harhaopeista, on lisääntynyt. Niin meillä kuin maailmallakin. Sen seurauksena monissa Euroopan maissa on ollut muun muassa tuhkarokko-, vesirokko- ja sikotautiepidemioita. Koska järkipuhe ei kaikkiin tepsi, esimerkiksi Italiassa, jossa on ollut tuhkarokkoepidemia ja Saksassa on puuhattu pakkorokotuksia. Jopa vapauden valtakunnassa, Kalifornian osavaltiossa Yhdysvalloissa, on rokotuspakko.

Rokotepakkoa on vilautettu Suomeenkin. THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek ei innostu moisesta. Hän epäilee pakkorokotusten tehoa (HS 21.5.). Hänestä pakkorokotukset voisivat johtaa rokotusten vastustamisen ja kriittisyyden lisääntymiseen. Nohynek muistuttaa autonomiasta ja ihmisen oikeudesta päättää omasta terveydestään. Pakon sijaan Nohynek tarjoaisi ihmisille ”näyttöön perustuvaa tietoa ja henkilökohtaista keskustelua rokotuksilla ehkäistävistä taudeista ja rokotusten hyödyistä ja haitoista”.

Nohynekin mainitsemaa ”ihmisen oikeutta päättää omasta terveydestään” rikotaan jatkuvasti. Esimerkkeinä turvavöiden käyttöpakko tai tupakoinnin rajoittaminen. Jos vaikkapa turvavöiden hyödyistä ja haitoista olisi vain paasattu kansalle, tarjottu ”näyttöön perustuvaa tietoa” ja jääty odottamaan asenteiden muutosta, liikenteessä kuolleiden ja loukkaantuneiden määrät olisivat edelleen järkyttävän suuret. Tupakointikin on rajusti vähentynyt nimenomaan siksi, että sitä on lainsäädännöllä jatkuvasti rajoitettu.

Mitä tietoon tulee, niin sitäkin on monen sorttista. Rokotuksista on asiallista tietoa, kuten Rokote.fi-sivusto. Sitten on esimerkiksi tämä Rokotusinfo.fi-sivusto, joka on ovelasti asialliseksi naamioitu, mutta on oikeasti humpuukimaakareitten ylläpitämä. Se ei vastusta vain rokotuksia, vaan tyrkyttää muutakin humbuugia, vyöhyketerapiasta homeopatiaan (tarinan mukaan on myös kaukovaikuttavaa homeopatiaa). Rokotusten vastustajat levittävät edelleen tahallaan, moneen kertaan vääräksi osoitettua, alun perin Lancetissa vuonna 1998 julkaistua väitettä, että MPR-rokote aiheuttaa autismia. Skepsis ry myönsi vuonna 2009 Huuhaa-palkinnon Rokotusinfo ry:lle yksipuolisen ja näennäiskriittisen rokotetiedon levittämisestä.

Rokotusten vastustamisen taustalla on monia syitä. Erityisen ongelmallista on se, että rokotusten vastustajissa on runsaasti kovaa meteliä pitäviä, lääkintäetiikan tahrineita lääkäreitä, joita tavan tallaaja saattaa pitää pätevinä tietolähteinä.

Kun moni vakavista taudeista on rokotusten ansiosta lähes hävinnyt, ani harva on nähnyt niihin sairastuneita potilaita. Keskustelussa korostuvat hyötyjen sijasta rokotusten haitat, jotka ovat kuitenkin valtaviin hyötyihin nähden häviävän pienet.

Kulttuurintutkija Jonas Sivelä pitää yhtenä syynä rokotevastaisuuteen sitä, että ihmiset uskovat salajuoneen, kuten lääketeollisuuden haluun ansaita rahaa (Tehy 6-7/2017). Tämä usko salajuoneen ei ole syntynyt ihan tyhjästä. Lääketeollisuus, tämä niin sanottu Big Pharma, on rahan ahneudessaan jatkuvasti narahtanut tutkimustulosten vääristelystä, epäeettisestä ja harhaisesta mainonnasta, tehottomien, jopa haitallisten lääkkeiden kaupustelusta, ostetuista mielipidevaikuttajista, lääkäreiden voitelusta ja muusta vilungista.

Uusimpana peikkona rokotevihamielisten taustalla kummittelee Pandemrix-rokotteen ja narkolepsian välinen yhteys.

Joka tapauksessa pakkorokotuksia on tulossa, vastustuksesta huolimatta. Suomen uusi tartuntatautilaki määrää potilasturvallisuuteen vedoten sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön, joka työskentelee tiettyjen riskiryhmien parissa, ottamaan MPR- ja DTAP-rokotteet. Myös influenssarokote on otettava vuosittain. Rokotusmääräykset astuvat voimaan 1.3.2018.

Osa lääkäreistä mutta erityisesti hoitajista on jättänyt influenssarokotuksen ottamatta. Rokottamatta jääneiden osuus on vaihdellut paljon hoitoyksiköittäin. Rokottamattomia lääkäreitä ja varsinkin hoitajia on pitänyt maanitella kuin pieniä lapsia erilaisilla kampanjoilla ottamaan rokotteen.

Rokotteen vaikuttavuudesta on pidettävä huolta. Viime syksyn kausi-influenssarokotteen vaikuttavuus oli heikko.

Ei siis ole kovin kummallista, jos joukko maallikoita typeryyksissään suhtautuu vihamielisesti rokotuksiin, kun hoitohenkilöstököön ei niistä innostu. Terveydenhuollon henkilöstön pitäisi omalla toiminnallaan näyttää esimerkkiä.

Blogipostaukseen tehty muutoksia 17.7.2017.

Poistettu sana viranomaisten viitatessa Rokote.fi-sivustoon. Muokattu kohta homeopatiasta kaukoparannukseen muotoon vyöhyketerapiasta homeopatiaan (tarinan mukaan on myös kaukovaikuttavaa homeopatiaa). Lisätty lause: Skepsis ry myönsi vuonna 2009 Huuhaa-palkinnon Rokotusinfo ry:lle yksipuolisen ja näennäiskriittisen rokotetiedon levittämisestä.

7 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Kommentit

Vierailija (ei varmistettu)

Rokote.fi sivusto ei ole viranomaisten, vaan lääkeyhtiön omistama ja ylläpitämä

Vierailija (ei varmistettu)

Hyvä ja tärkeä korjaus! Markulla ei nuo faktat oo ihan hallussa!!

Vierailija (ei varmistettu)

Turvavyöpakko rinnastetaan usein rokotuspakkoon. Minusta rinnastus on ontuva. Kenenkään ei ole pakko ajaa autolla, on vaihtoehtoja erilaisille kulkemisen muodoille. Lisäksi turvavyön laitat päälle ja sitten otat pois. Sen sijaan rokotteen kun kerran pistät, et voi ottaa pois.
Rokotuspakko ja tupakoinnin kieltäminen on sitten vielä kauempaa haettu rinnastus. Markku hoi, vähän medisiinistä tietämystä mukaan :-) t Hanna N.

Vierailija (ei varmistettu)

Lasten rokot ovat virustauteja ja kaikki tietävät, että ne ovat aikuiselle haitallisempia. Lapsena ne sairastaessa niistä saa elinikäisen luonnollisen immuniteetin ja lapsena taudin sairastanut äiti suojaa rintaruokinnalla pienen lapsensa taudilta maidon sisältämän vasta-aineiden avulla. Tämä luonnollinen suoja on nyt menetetty, koska rokotteilla ei saada elinikäistä immuniteettia ja vasta-aineita ei siirry tautia sairastamattoman äidin maidosta vastasyntyneelle.

Meitä ihmisiä kuolee lukuisiin syihin joka päivä. Ennen rokotteita rokkotauteihin kuolleisuus on ollut noin 1:1000 eli todella pieni. Sairaalahoitoa on vaatinut vajaa prosentti sairastuneista ja länsimaissa yleensä silloinkin kuumeen aiheuttaman nestehukan vuoksi.

Kuka tahansa voi hakea lääkeinfo.fi -sivustolta tuotenimellä rokotteen ja katsoa mitä se sisältää. Elohopea on poistettu lasten rokotteista, mutta siellä on edelleen alumiini ja joissakin flunssarokotteissa myös elohopea. Molemmat ovat epäorgaanisia raskasmetalleja, jotka eivät pienimmässäkään määrin kuulu yhteenkään elävään olentoon. Niiden haitoista ihmiskehoon on paljon tutkimuksia ja suosittelen englanninkielentaitoisille hakemaan vaikka YouTubesta herrat Robert F. Kennedy Jr ja Chris Exley. Ensimmäinen tuntee elohopean ja jälkimmäinen alumiinin. Kun shotteihin näiden lisäksi on prosesseissa tai aineksina käytetty formaldehydiä, polysorbaatti80, löytyy jäämiä glyfosaatista niin hyvät rokotemyönteiset: teidän hörhöinä pitämänne kriitikot ovat itse opiskelleet asioita ja eivät ehkä ole enää vakuuttuneita siitä, että valtio tai terveydenhoidon asiantuntijat itsekään tietävät rokotteisiin liittyviä vaaroja.

Eniten kriitikkona minua häiritsee se, että mikäli itse tai lapseni olisi se 1:10000, joka sairastuu vakavasti rokotteen haittavaikutuksista, jotka ovat mainittu tuoteselosteessa ja käytännössä tuhoavat tulevaisuuden, niin kompensaatioita voi kyllä yrittää hakea, mutta tukea siihen ei tule enää niiltä, jotka piikin ovat ihon alle pistäneet. Ja ongelma on, että vielä on pitkä matka siihen, että julkisin varoin voitaisiin testata yksilön alttius yksittäisen rokotteen aiheuttamille haitoille. Siihen asti se on karua tilastomatematiikkaa, jolta kukaan ei ole turvassa. Vai mitä sanotte kun tehdään pikainen laskelma verrattuna suosittuun perjantailottoon. Kun siinä todennäköisyys seitsemään oikein on noin 1: 15 miljoonaan ja täysosuma jaetaan noin kolmen viikon välein, tarkoittaa tämä että samasta määrästä rokotuksia todennäköisyydellä 1:10 000, sairastuu yhtä lottovoittajaa kohden 1500 ihmistä niihin kaikkein pahimpiin rokotehaittoihin. Ja heitä on Suomessa jo suuri joukko. Surullista kyllä, valtamedia puhuu nuorten mystisistä sairastumisista ja ajaa heidän vanhemmat keskustelemaan omiin suljettuihin ryhmiin. Kuka nyt haluaisi kuulla vihapuhetta some-kanavilla heiltä, jotka ovat pahimmilta säästyneet ja pelkäävät tuhkarokkoa kuin kuolemaa.

Miten minusta tuli kriitikko? Kun omia terveysongelmia selvitellessäni ymmärsin syy-yhteyden kasaan ulkomaanmatkaa varten otettuja rokotteita. Kun on vuoden verran sivutyönään selvitellyt rokoteasioita, kuunnellut asiantuntijaluentoja ja kaivanut artikkeleita ja tutkimuksia, niin on ollut aikamoinen herätys ymmärtää, että se on teollisuuden tulot, jotka ohjaavat poliittista päätöksentekoa ja yksilön terveydellä ei todellakaan ole merkitystä kuin hänelle itselleen ja omalle perheelle.

Tiesittekö, että Italiassa sadattuhannet ihmiset osoittavat juuri nyt mieltään pakkorokotuksia vastaan? Täällä kyllä uutisoidaan, kun yksi menehtyy bussiturmassa Espanjassa, mutta ei sanallakaan mainintaa kansan kapinasta rokotteita vastaan. Miksi ei? En tiedä, miten Suomessa tai EU-maissa yleisesti, mutta USA:ssa on arvioitu jopa 60-70% median mainostuloista tulevan lääketeollisuudesta. Siksi media on kahlittu kertomaan lääketeollisuutta tukevia kauhukertomuksia tappavista epidemioista sen sijaan, että käytäisiin asiallisesti vastavuoroista keskustelua molemmista näkökulmista.

Miksi en enää aio osallistua talkoisiin laumaimmuniteetin turvaamiseksi? Siitä on olemassa tiedettä, jolla on osoitettu, että puhe 95% rokotekattavuudesta tautien leviämisen ehkäisemiseksi, ei ole niin yksiselitteinen. Se johtuu esim. siitä, etteivät kaikki rokotetut reagoi rokotteeseen samalla vastineella vaan erään tuhkarokkotutkimuksen perusteella vain noin 25% rokotetuista tuottaa vasta-aineita riittävästi ehkäistäkseen sairauden kokonaan. Loput 75% rokotetuista sairastuvat eri asteisin oirein riippuen vasta-ainemääristä. Vaikka tuhkarokko on saatu rokotteen häviämään useista länsimaista, puhkeaa aina paikallisia epidemioita ja silloin sairastuu siis myös täysin rokotetut ihmiset. Tautia ei todellakaan levitä rokottamattomat vaan taudinaiheuttajia on keskuudessamme läsnä jatkuvasti joka tapauksessa. Tiedetään myös, että mm. MPR- ja hinkuyskärokotteen saaneet levittävät näitä tauteja 2-3 viikon ajan rokotteen ottamisesta.

Ja tiesittekö miten vähän rokotteita on tutkittu? Vasta nyt on ilmestynyt ensimmäisiä tutkimuksia, joissa on verrattu rokottamattomien ja rokotettujen lapsien terveydentilaa. Yllättääkö, että niiden mukaan rokottamattomat ovat verrokkeja huomattavasti terveempiä? Minua ei, sillä olen opiskellut mm. mitä nuo raskasmetallit aiheuttavat terveydelle: korvatulehduskierteet, astma, atooppisen ihottuma, ruoka-aineallergiat, autoimmuunisairaudet. Näitä kaikkia esiintyy huomattavasti enemmän rokotetuilla lapsilla. Yksittäisten rokotteissa olevien ainesosien vaikutusta ihmiseen ei ole myöskään tutkittu kattavasti, saati niiden eri aineiden yhteisiä haittavaikutuksia. Ei ole myöskään tutkimuksia, joissa placebo-ryhmälle olisi annettu hämäyksenä esim. suolavettä tai sokerilientä. Sen sijaan placebona on käytettyä adjuvanttiliuosta, jossa on mm. se alumiini, jonka vuoksi rokotteita eniten kritisoin.

Vielä lopuksi yksi mietittävä asia: Jos minä toivon, että joka ikinen liikenteessä autolla ajava ajaa aina muut huomioon ottaen, jotta en altistu turhalle liikennekuolemalle tai vammatumiselle toisen ajajan kaahailun vuoksi, niin varmasti turha toive, että kaikki toimivat toiveideni mukaan. Kun on kiire, niin kaasua pohjaan, ei mulle mitään satu ja tilastomatematiikka taas karusti ennustaa, koska keskimäärin rysähtää. Tästä jatko kysymykseen: Pitäisikö minun rokottaa itseni, jotta minä suojaan sitä yhtä promillea ihmisistä, jotka ehkä kuolevat rokkoon? Ihmistä, joka hyvin todennäköisesti on jo immuniteetiltaan heikko ja ei siksi kestä tartuntatautia ja pahimmillaan vielä itse sen aiheuttaneensa viinan juonnin, tupakan polton, huonon ruokavalion jne. seurauksena. Niin kauan kuin rokotteiden sisällysluettelosta löytyy aineita, jotka eivät ihmiseen kuulu, en aio minäkään osallistua enää muiden huomioon ottamiseen siltä osin. Opiskelen immuniteetin vahvistamista hyvällä ruokavaliolla, turhien kemiallisten lääkkeiden välittämisellä jne. Se on mahdollista kenelle vain asiasta kiinnostuneelle.

Lopuksi käsi sydämelle. Kuinka moni tämän juttuni lukenut aikuinen muistaa/ tietää milloin on viimeksi rokotettu ja mitä vastaan? Kyse on siis erityisesti lapsistamme, heistä jotka ovat meidän aikuisten päätäntävallan alla ja joihin näitä myrkkyjä tuikimme. Me kaikki, rokotemyönteiset ja -kriittiset varmasti haluamme lapsillemme vain parasta. Ensimmäinen ryhmä luottaa lääketieteeseen ja jälkimmäinen ryhmä kyseenalaistaa sitä. Silti kaikki haluavat lapsensa parasta. Ehkä omaa maailmankuvaa kuvastaa se, että mieluummin hyväksyn, jos luonto tappaa minut tai lapseni kuin että ihminen omin kemiallisin keksinnöin tuhoaisi oman tai lapseni terveyden siten, ettei elämä olisi enää elämisen arvoista.

Vierailija (ei varmistettu)

Ihan loistavasti kiteytetty!!!

Vierailija (ei varmistettu)

Lasten rokotuksista kieltäytyvät pitäisi jättää ilman lapsilisiä.

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.