Mammutti mammatiksi! | Terve.fi

Mammutti mammatiksi!

Pienen tytön äiti pohtii arkea teologin ja kirkon perhetyöntekijän näkökulmasta ja rämpii toistamiseen lapsen saamisen hankaluuden suossa.

Blogin kirjoittaja: Mammatti

12.12.2011 09:15

Tänään töihin ajellessani kuuntelin toisella korvalla radiota. " Lumi on jo peittänyt, kukat laaksosessa"- lauloi joku  naisääni korkealta ja kovaa. Hoilotin mukana liikennevaloissa täysin palkein.

 "En mä ole lapseni, lintu tästä maasta.

 Olen pieni veljesi, tulin taivahasta.

 Siemenen pienoisen jonka annoit köyhällen,

pieni sai sun veljesi enkeleiden maasta."

Kyynelet alkoi valua valtoimenaan. Siinä sitten istuin autossa työpaikan parkkipaikalla ja tyrskin, kaivoin hanskalokerosta Mäkkärin käsipyyhkeitä ja niiskutin. Mieleeni tulivat kaikki ne hetket, jolloin olimme Nöttösen kanssa puhuneet pikkuveljestä, joka on vielä Taivaan Isin luona. Olemme lukemattomat kerrat miettineet että mitähän pikkuveli mahtaa tehdä siellä taivaassa? Kukahan pikkuveljen kanssa leikkii? "Pidäthän Taivaan Isä, pikkuveljestä hyvää huolta," ajattelin mielessäni, kuivasin kyyneleeni ja avasin työpaikan oven.

 Vannon että radio menee kiinni välittömästi jos sieltä tulee Varpunen jouluaamuna. Tai jos kuuntelen joululevyjä, hyppään "varpusen" yli. Ehdottomasti. Tai jos se kuuluu ostoskeskuksessa, vedän pipon syvemmälle korville. Kerrassaan poistan sen laulun tänä jouluna soittolistaltani. Toiveena kuitenkin että ensi jouluna ei tekisi enää yhtä kipeää kuunnella sitä... 

4406 | 0 kommenttia.
2.11.2011 13:23

Flunssan kourissa peiton alla tulee mieleen kaikenlaisia ajatuksia. Tänä aamuna Nöttösen lähdettyä isänsä kanssa  reippaasti tarhaan kengät väärissä jaloissa, tuli hyvin voimakas ajatus siitä minä en olisi minä ilman tällaista elämää ja tällaista perhettä. Tajusin että oikeastaan elämäni on aina mennyt käsikirjoitusten mukaisesti, helposti ja kevyesti. Aina olen saanut sitä mitä olen tilannut. Tai ainakin jotain sinnepäin. Aina tähän asti. 

Nyt on ensimmäinen tilanne, jossa oikeasti kuukaudesta toiseen ja näköjään vuodesta toiseen joudun kysymään kysymyksen: Miksi juuri minä? Ei minulle pitänyt käydä näin, ei kukaan ole minua varoittanut tästä! Kukaan ei kertonut tästä kivusta ja sen elämää hallitsevasta otteesta. 

Olisiko se auttanut jos olisin tiennyt tästä jo silloin kun Ukkokullan kanssa haaveiltiin Suomenlinnassa yhteisestä perheestä ja talosta omenapuiden katveessa? Enpä usko.

Ajattelen että kaikki se, jonka minä ja mieheni joudumme käymään läpi tässä loputtomalta tuntuvassa pikkukakkosen ikävässä, muovaa meitä jollain tapaa. Sitä en tiedä, mitä meissä tapahtuu kuukausi toisensa jälkeen tulevien pettymysten seurauksena, jalostaako kipu vai kasvaako meissä katkeruus. Tämä virta nyt vain vie, enkä tiedä minne päädytään. Siihen suostuminen tekee kipeää. 

4405 | 0 kommenttia.

19.10.2011 13:17

"Äiti, leikitäänkö että sä olet emo ja mä oon sun pikku leppäkerttuvauva?" "Joo, leikitään vaan". Tällainen keskustelu käydään perheessämme useaan kertaan päivässä. Leikimme samalla kun tiskailen tai imuroin, joskus rakennetaan sohvaan leppäkerttujen pesä. Leikki pysähtyy usein siihen, kun leppäkerttuvauva kysyy "voisinko mä olla oikeasti sun vauva?" Ja minä lupaan ja vannon että pikku leppäkerttu saa aina olla äidin vauva. "Entäs sitten kun pikuveli tulee? Oonko sittenkin sun vauva?" "Olet olet." "No hyvä sitten". Ja taas leppäkerttuvauva haluaa tutin.

Ajattelen että kolmevuotiaamme käsittelee omalla tavallaan, leikin avulla, pikkuveljen odotusta. Leikin avulla hän opettelee hahmottamaan todellisuutta ja luo mielikuvituksessaan elämän mahdollisuuksia. Leikki on osa lapsen todellisuutta, eikä lapsi erota samalla tavalla leikin ja toden rajaa kuin me aikuiset. Miten ihanaa aikaa onkaan se, kun prinsessat on ihan oikeita prinsessoita!

 Olen kuullut joskus sanottavan että leikki luo pohjaa mielikuvituksen ja käsitteellisten asioiden ymmärtämiselle. Leikin sanotaan myös luovan pohjaa optimistisuudelle; aina on olemassa joku vaihtoehto ja ratkaisu, elämässä ei tule koskaan täydellistä umpikujaa. Tällä hetkellä kolmevuotiaamme taitaakin olla se, joka eniten uskoo että pikkuveli tulee joskus. Itseltä kun meinaa usko todella loppua...

4404 | 0 kommenttia.
8.09.2011 10:46

Käytiin Suomen Tampereella. Ihan vaan Tampere-turistina. Tampere on ollut meille aina vain "ohikulkupaikka", jossa ei oltu koskaan oikeastaan käyty. Kuljeskeltiin Pyynikillä ja Pispalassa, ihasteltiin vanhoja kortteleita, ostettiin kesän viimeiset jätskitötteröt ja istuttiin monessa monessa leikkipuistossa.

Sunnuntaina mentiin Finlaysonin alueelle, jossa oli lasten tapahtuma Tallipihalla. Oli heppa-ajelua ja kanoja sai syöttää. Varsinainen elämys kolmevuotiaallemme!
Finlaysonin kirkossa, eli Lasten katedraalissa oli myös perheille ohjelmaa. Katedraali sinänsä oli jo upea paikka: kirkko täynnä lapsille suunnattuja pieniä alttareita, joissa seikkailivat Raamatun hahmot ja eläimet. Lapsille oli lauluhetki ja oma kolmivuotiaamme lauloi etupenkissä Jumalan kämmenellä ja Haitulitallaa. Laulun jälkeen saatiin pullaa ja mehua.

Lopuksi kävimme valitsemassa kirkon takaosassa olevasta korista pienen punaisen rukouskiven, joka oli meidän perhettä yhdistävän rakkauden kivi. Veimme sen yhdessä alttarille ja hiljaa mielessäni ajattelin että " anna vaikeuksien yhdistää."

Lähdimme iltapäivällä ajelemaan kotia päin. Kolmevuotias nukkui takapenkillä. Pieni nyrkki puristi hiekkaista pullapalaa.

4403 | 0 kommenttia.
19.08.2011 11:47

Perjantai. Ihanaa. Edessä viikonloppu maalla. Keitellään viimeiset mustaherukat mehuksi ja hilloiksi, vähän haikeina purkitetaan kesää, lämmitetään vielä rantasauna ja poltetaan kynttilöitä.
Mulla Clomi-oireet on vähän laantunut, vaikka edelleen on välillä niin kuuma että tekisi mieli muuttaa pakastimeen. Mieli on kuitenkin taas parempi, on se vaan jännä miten sitä on välillä niiiiin maansa myynyt ja välillä taas niin toiveikas...

Tapasin eilen yhden vanhan koulukaverini, jolla on sama tilanne. Jotenkin kummallista, mutta molemmat vaistosimme toistemme puheista tilanteen ja ihan yllättäen puhe kääntyikin lapsen saamisen vaikeuteen. Tuntui että toinen ymmärsi puolesta sanasta sen, mitä toinen tarkoitti sanoa. Itketti ja nauratti tämä toivon ja epätoivon aaltoliike. Kun olin lähdössä jatkamaan matkaani, kaverini huikkasi perääni: "Muista että ei lapsia tehdä. Lapset saadaan!" Siinäpäs se, toivon ja epätoivon alkulähde!

4402 | 0 kommenttia.

Uusimmat kysymykset

Noidannuoli/ lannenikama - 28.11.2014 09:12
Talirauhasten poisto - 1.09.2014 14:11
Kolmivuotias imee sormiaan - 30.08.2014 17:54
Verenvuodot yhdynnän jälkeen? - 28.08.2014 13:35
Intiimituotteet. - 28.08.2014 10:52
Testaan - 27.08.2014 10:32