Etäisyys välillämme

Kirjoitan tänään kipeästä ja hyvin henkilökohtaisesta asiasta, mieheni potenssiongelmista. Olen 48-vuotias nainen, mieheni on nelisen vuotta minua vanhempi. Yhteistä elämäämme on kestänyt jo vuosikymmeniä – tarina alkoi kaverini Kirsin yksistä legendaarisista bailuista jo kauan sitten!

Yhteiseen matkaamme on liittynyt paljon kaunista ja hienoa ja olen puolisostani elämälle äärettömän kiitollinen. Pieniä ja isompia haasteitakin on tiellemme osunut, mutta kaikesta olemme toistaiseksi yhdessä päässeet yli. Jokainen vastoinkäyminen on kasvattanut meitä. Monet alamäet ovat näin jälkikäteen katsoen myös hitsanneet meitä tiiviimmmin yhteen. Välitän puolisostani todella. Suhteessamme on satunnaisia kuivempia kausia lukuunottamatta ollut mukavasti läheisyyttä, lämpöä ja seksiä – aina viime kuukausiin saakka.

Viime keväänä mieheni sai sepelvaltimotautidiagnoosin. Jo ennen diagnoosia aiemmin melko aktiivinen seksielämämme oli hieman laimentunut. Joitain kuukausia ennen diagnoosia mieheni alkoi kärsiä ajoittaisista potenssiongelmista. Se oli meille monille uusi ja hämmentävä ongelma. Toki yhteisiin vuosikymmeniin oli ennenkin mahtunut joitain ei-niin-menestyksekkäitä rakasteluyrityksiä - varsinkin jos alkoholilla oli osuutta asiaan! Mutta kun potenssiongelmat viime syksynä alkoivat ihan tavallisina tiistaina ja torstaina, myönnän että yllätyin niin etten tiennyt mitä ajatella. Teinkö jotain väärin? Eikö mies halunnut enää minua? Mies vakuutti ettei siitä ollut kyse, ja unohdimme koko asian.

Kun ongelma toistui ja toistui, itsetuntoni alkoi vääjäämättä kärsiä asiasta, ja miehelle kävi varmaan aivan samoin. Hyvääkin seksiä meillä vielä välillä oli, mutta se vaati enemmän yritystä molemmilta. Kuin sanattomsta sopimuksesta otimme lopulta seksistä pientä aikalisää. Murehdimme asiaa kumpikin tahoillamme ja syyttelimme varmasti ongelmasta itseämme. Seksin puute teki minusta pidemmän päälle ärtyisän ja ennen niin läheisestä miehestä puhumattoman. Etäisyys välillämme tuntui kasvavan. Sitten mies sai sepelvaltimotautidiagnoosin.

Diagnoosi oli tietysti kova kolaus miehelleni. Yhtäkkiä oli niin paljon uutta huolehdittavaa, muistettavaa ja selvitettävää. Seksiaikalisä jatkui kuin huomaamatta, koska varsinkin miehellä oli mielen päällä niin paljon muuta, enkä halunnut lisätä hänen elämäänsä yhtään ylimääräistä stressiä. Toki stressiä ja paineita mieluusti olisin helpottanut, jos olisin voinut..! Kerran rohkaistuimme kokeilemaan erektiorengasta, laihoin tuloksin. Sen jälkeen mies ei oikein enää ole vaikuttanut kiinnostuneelta yrittämään, enkä minäkään muutaman kerran torjutuksi tultuani halunnut seksiä enää ehdotella. Viagraa tai vastaavia potenssilääkkeitä mies ei saa sepelvaltimotautilääkityksen takia käyttää.

Torjutuksi tuleminen

Pakko myöntää, toistuva torjutuksi tuleminen satuttaa ja syö itseluottamustani naisena. Kuukausien selibaatin jälkeen minun oloni alkaa ajoittain kuitenkin olla jo suoraan sanoen... kuin tulisilla hiilillä! Kuvittelisin mieheni tuntevan samoin. Olisi ihana palata aikaan ennen miehen sairastumista ja sytyttää välillämme pitkään palanut liekki. Mutta miten?

Viime aikoina olen ollut salaa hiukan huolissani puolisoni venyneistä työpäivistä. Välimme ovat molempien huonotuulisuudesta ja seksittömyydestä johtuen etäisemmät kuin aikoihin, ja viime viikkojen aikana miestä on näkynyt hälyyttävän vähän kotona. Useampana iltana viikossa puoliso tulee myöhään kotiin, vaikuttaa väsyneeltä ja piiloutuu piankin jo vuoteeseen kännykän, tabletinruudun tai lehden taa. Kun hiivin makuuhuoneeseen, hän saattaa jo nukkua tai teeskennellä nukkuvaa. Jutteleminen – varsinkaan seksiaiheesta - ei puolisoani juuri nyt vaikuta kiinnostavan.

Loukattuna olen minäkin ehkä vetäytynyt. Parisuhteen sijaan olen panostanut enemmän omiin harrastuksiini ja tavannut tyttökavereita. Olen pitkästä aikaa käynyt muutamana lauantaina ulkonakin yhden sinkkkuystäväni kanssa. Tanssilattialla näkyy silloin tällöin komeitakin miehiä, joiden huomio piristää mielialaa ja hivelee haavoitettua itsetuntoani. Pettäminen ei kuitenkaan minua kiinnosta.

Hyviäkin hetkiä meillä toki vielä on toisinaan on silloin, kun puolisoni tulee ajoissa kotiin. Joskus kaikki on jopa melkein kuin ennen. Jopa seksittömyydestä ja sen vaikutuksista jaksamme silloin ehkä vääntää pientä hirtehistä vitsiä. Haluan luottaa mieheeni sataprosenttisesti, mutta nyt väkisinkin mieleeni on hiipinyt epäilys: mitä mies puuhaa pitkinä iltoina poissa kotoa? Onko hänellä kiikarissa joku muu?

Joku, jonka kanssa hänellä on vahvempi yhteys? Enemmän naurua, iloa, puhetta ja... seksiä? Sujuuko se jonkun muun kanssa kuitenkin?

En tiedä mitä ajatella.

En tiedä mitä tehdä.

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.