Koiranaiset epäilyttävät

Paljon puhutaan kissa- ja koiraihmisten luonteiden eroista. Minä olen kissamies. Minulla on aina ollut kissoja, ihan pienestä lähtien.

Pidän kissoista, koska ne ovat naisellisen itsenäisiä, oikukkaita, oman päänsä kulkijoita, silitettävän söpöjä ja ennen kaikkea helppohoitoisia. Kissa ei haise pahalle, eikä kissa ei ole ihmisestä niin riippuvainen kuin koira.

Kissaa ei voi käskeä. Minä en pidä määräilystä tai määräiltävänä olemisesta.

Kissoista pitäminen kertoo henkilön suhtautumisesta ihmisiin ylensäkin. Kissaihminen pitää ihmissuhteista, jotka muistuttavat kissasuhteita. Kissamies pitää naisista, jotka ovat suloisen ja söpön siliteltäviä ja joita ei käsketä. Kissamies ei usko hierarkkisiin suhteisiin, kuten koiramiehet.

Koiramiehet pitävät perimiehekkäistä hierarkkisista suhteista, jossa joku on pomo ja toinen alainen. Koira antaa mahdollisuuden toteuttaa hierarkkisia suhteita, joilla on taipumuksena siirtyä myös ihmissuhteisiin.

Koiranaisten stereotyypit

En ole juuri ollut parisuhteissa koiranaisten kanssa. Minulla on siitä kuitenkin teoria. Koiranaiset etsivät maskuliinisia ja hierarkkisia hahmoja, joita koira representoi. Epähierarkkisena nörttinä minä en ole "painellut" koiranaisten oikeita nappuloita.

Tutkimus kertoo, että lähes kolmasosa kahdesta tuhannesta haastatellusta naisesta myönsi tuntevansa lemmikkiään kohtaan samankaltaisia tunteita kuin poikaystäväänsä tai miestään. On helppo kuvitella, että koira menee usein miehen edelle tiukassa paikassa.

Koiranaisista tulee mieleen seuraavanlaisia stereotyyppejä:

  1. Arjalaisen ylväsryhtinen susikoiran omistaja
  2. Itseään täynnä oleva sylikoirapissis
  3. "Koira menee aina ensimmäiseksi" -nainen
  4. Maskuliinisuutta rakastava hevosnainen

1. Susikoiranaiset mennä jolkottavat kadulla pitkällä ja ryhdikkäällä askeleella urheiluasussaan ja ketjun päässä usein parikin koiraa. Leuka on ylhäällä, vartalo kuosissa ja naama on yrmeä. Susikoiranaiset pitävät reippaasta toiminnasta.

Tasaisin väliajoin kadulla kuuluu äänekäs karjaisu: "TÄNNE NÄIN, KARPAASI! EI SINNE!".  Sieluni silmin voin kuvitella suhteen susikoiranaisen naisen kanssa: sama huuto jatkuu parisuhteessakin. Jos nössö eksyy suhteeseen susikoiranaisen kanssa, nainen yrittää joko alistaa miehen lauman jäseneksi tai kaivaa hänestä ulos kaipaamansa lauman johtajan.

2. Sylikoirapissiksistä ensimmäisenä mieleen tulee Tuksu ja Paris Hilton. Heille koira on enemmänkin sisustuselementti ja oman egon jatke kuin lemmikki.

Sylikoiranaiset ovat "high maintenanse" naisia, jotka odottavat miehen maksavan sekä emännän että koiran kulut - jotka eivät todellakaan ole sieltä pienimmästä päästä.

Sylikoiranaiset rakastavat draamaa ja ylivertaista valtaa koiriinsa ja miehiinsä. Siinä missä susikoiranainen haluaa miehensä olevan vahva ryhmänjohtaja kuin koiransakin, sylikoiranaiset pitävät pienistä ja heikoista, mutta varakkaista miehistä, jotka taipuvat heidän tahtonsa alle.

3. "Koira menee aina ensimmäiseksi" -naisista löytyy varoittavia esimerkkejä netin keskusteluista. He ovat usein jopa fanaattisempia kuin "lapsi menee aina ensimmäiseksi" - yksinhuoltajat. Ja lapsen menon ensimmäiseksi sentään ymmärtää paremmin kuin vastaavan ylellisyyden koiralle. Mies kirjoittaa:

Koiranaista tapaillessa sitä joutuu vähän taistelemaan huomiosta koirien kanssa. Yksi nainen ei suostunut käymään luonani, koska koirat olisivat olleet liian kauan yksin ja naisen luona ollessa koirat olivat koko ajan naisen sylissä rapsutettavina minun sijasta. Kun oltiin sängyssä, niin koirat itki ja raapivat makkarin ovia. Sängyssä makoilun sijaan piti lähteä käyttämään koiria ulkona.

Toinen mies kertoo koiranaisen hössötyksistä seuraavasti:

"Mä en voi tulla kun mä vien Hissun eläinlääkäriin" ja "Mun täytyy lähteä kun Hissulla on parturi" ja "Kato Hissua kun sillä on hassu ilme" ja "Aikun Hissu on herttainen kun se jyystää sun jalkaa" ja "Mikäköhän tolla Hissulla on kun se on tollainen" ja "Joo Hissu voi olla siinä setän sylissä setä on kiva setä joo Hissu ei murise ei..." "Mä vien Hissun pissille" "Vieksä Hissun pissille" "Tuoksä sille samalla ruokaa kun käyt kaupassa" ja "Kato mitä mä ostin Hissulle"....

Monilla koiranaisilla näyttää olevan vaikeuksia asettaa lemmikkiään sille kuuluvalle paikalle.

4. Hevosnaiset ovat yleensä myös koiranaisia. Heillä ei pyöri päässä yleensä muut kuin hevoset ja koirat. Kaikki on saanut alkunsa lapsuuden ihastuksesta hevosen maskuliiniseen kokoon ja lihaksikkuuteen.

Aikuisenakin hevosnaisen on saatava itselleen hevonen, vaikka varat eivät riitä. Kaikki aika ja rahat menevät tallilla ja se mitä jää, vietetään koirien kanssa.

Love Connection -sarjassa Niina vei miehen tapaamaan koiriaan ja hevosiaan ja laittoi miehen myös ratsastamaan. Eiii!

Hyvät hevosnaiset, vaikka itse pidätte hevosista ja koirista, älkää tuputtako niitä miehille! Miehet haluavat tavata naisia, eivät hevosia tai koiria.

Treffeillä miehelle pitää tarjota sitä, mitä mies haluaa, eikä mitä nainen haluaa (varsinkin kun ohjelmassa on mukana kovia kilpasiskoja).

Niina kertoi olevansa jonkin sortin koirien kouluttaja, mutta silti hänen isot koiransa hyppivät ensimmäisenä miehen päälle - ihan kuin eivät olisi koulutusta nähneetkään.

Kissanainen on parempi valinta

Paljon puhutaan hulluista kissanaisista, jotka elävät yksin 30 kissansa kanssa, kun miehet ovat jättäneet ja markkina-arvo on rapistunut.

No, tottahan tuossa on toinen puoli, mutta kissoissa on paljon hyviä ominaisuuksia. Kissa ei kilpaile väkisin huomiosta miehen kanssa. Kissa nukkuu suurimman osa vuorokaudesta. Kissa ei tunge sängyssä naisen ja miehen väliin. Kissaa ei tarvitse lähteä viemään pissulle kesken intiimien puuhien.

Kissanaiset eivät ole huutavia määräilijöitä, hierarkioiden ihannoijia tai maskuliinisten muotojen palvojia, joten tavallisempi ja tossukampikin mies kelpaa.

Olen käynyt kissanäyttelyissä ja sieltä on hahmottunut stereotyyppisen kissanaisen prototyyppi. He ovat vaatimattomia niin ulkonäöltään kuin mieskriteereiltäänkin ja siten varsin sopivia partnerikandidaatteja vastaaville perusmiehille.

33 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Kommentit

Vierailija (ei varmistettu)

Itse olen tottunut erikoisempiin narttu koiriin, joilla on korkeampaa itsenäisyyttä ja eräänlainen taito puhua
-Mau au naauuuu nauu uu uuu ... nih.

Peruskoirat tuntuvat olevan suhteellisen palikoita.. on niitäkin käynyt kylässä. :D

Vierailija (ei varmistettu)

"Treffeillä miehelle pitää tarjota sitä, mitä mies haluaa, eikä mitä nainen haluaa (varsinkin kun ohjelmassa on mukana kovia kilpasiskoja)."

Tahdon välttämättä uskoa, että tämä kohdistui nimenomaan mainittuun kilpasiskotilanteeseen, ja ignoraan "varsinkin" sanan. Kyllä minuakin kiinnostavat miehen harrastukset, herranjumala.

Vierailija (ei varmistettu)

Joopajoo, kissallahan ei koskaan ole hassua ilmettä eikä se temppuile hassusti niin, että sitä kehoitetaan katsomaan kesken leffan parhaan kohtauksen.
Kissallehan ei koskaan tarvitse tuoda ruokaa eikä sen hiekkalaatikkoa tarvitse siivota, kun väkevä ulosteenhaju alkaa kipristää tapetteja seiniltä.
Kissanaisistahan ei löydy laisinkaan sellaisia draamaarakastavia turhantärkeitä pissiksiä, joiden serttirohmu rotukissa on tasan tarkkaan miestä tärkeämpi ja nukkuu sängyssä tyynyllä, jos se haluaa nukkua tyynyllä.
Ja kissahan istuu lipaston päällä tai sängyn päädyssä katsomassa intiimejä touhuja, jos niin haluaa. Koiran voi komentaa pois.

Yritetty kirjoittaa hauska blogikirjoitus, mutta pieleen meni.
Perusteentonta kuraa KISSA- ja KOIRAnaisen eroista, mutta onpa sinne sotkettu sekaan lapset ja hevosetkin.

Terveisin, entinen kissan- ja nykyinen koiranomistaja, jolla kirjoittajan mukaan on ainakin kroppa kunnossa.
Kiitos ja aamen.

Vierailija (ei varmistettu)

Sulta puuttuu kategoria "Metsästyskoiria omistavat naiset"
Me ollaan sit vielä oma luokkamme eikä meidän seuraan pidä eksyä ellei tykkää lampsia päivät pitkät tuntemattomissa metsissä, pelloilla tai tunturissa ja syödä riistaruokaa :P
Tosin me yleensä poikkeuksetta pariudumme "Metsästyskoiria omistaviin miehiin" ;)
Kiitos hyvästä kirjoituksesta :D

Vierailija (ei varmistettu)

Ilman hierarkiaa syntyy anarkiaa!

Kouluttamattomat kissat ovat niin kauan ok kun ne pysyvät neljän seinän sisällä, vaikka niitä olisi 1 tai 30. Mutta auta armias jos ne päästää vapaasti ulos. Anarkiaa siitä syntyy. Kuka väijyy naapurin puutarhassa lintujen ruokintapaikalla talitinttiä, kuka juoksentelee pitkin yötä rottajahdissa talon kivijalan pielissä. Ja sitten kun tulee sen aika että ei halua elää yksin, huudetaan pitkin yötä aitojen tolpissa.

Hierarkinen maailma pysyy pystyssä vähän paremmin.

Treffeillä tapahtuvasta toiminnasta voi vaikka sopia etukäteen yhdessä niin ei kukaan joudu toimimaan vastoin vapaata tahtoaan (lue: ratsastamaan)

Lasten kasvatuksessa olisi hyvä asettaa lapsille samalla lailla rajat kuin koirankoulutuksessa koirille. Siten lapislle avautuvat oikean ja väärän erot, eikä kenekkänn tule mieleen "varastaa talitinttejä" naapurin tädin lintulaudalta, vain siksi että sitä ei ole erikseen kielletty tai että "kissaa ei voi käskeä".

Huumorikirjoituksessa kannattaa aina muistaa että yleistykset ovat melko vaarallisia. Paremmin tehoaa yleensä itseironia ja omat esimerkit omasta elämästä. Ne on helpompi mieltää huumoriksi ja lukija voi tuntea aitoa myötähäpeää kirjoittajan toimista tai ajatuksista, ilman vaaraa tuohtumisesta.

Vierailija (ei varmistettu)

Kissat tottavie haisee paljon pahemmalle kuin koirat, etenkin jos hiekkalaatikko on sisällä!

Itse koiranaisena olen jo aikaa sitten hyväksynyt sen, että koiralaumani rajoittaa "miehen valintaa". Omat koirani ovat harrastuskoiria, joiden kanssa treenaan ja kilpailen aktiivisesti. En kuitenkaan koskaan kuvittele tai ajattele niitä ihmisinä, vaikka toki niille hellyytä ja rakkautta annan. Koirat ovat kuitenkin eläimiä, ja pitävät juurikin tekstissä mainitusta hierarkiasta, kunhan niillä on luotettava ja turvallinen johtaja.

Mitä miehiin ja suhteisiin tulee; En itse haluaisi koiramiestä, sillä itselläni sessuja on jo kolme. Jaa miksikö niin monta? Siksi, koska harrastuksen vuoksi yksi ei vain riitä. Neljä koiraa perheessä, no thanks. Toinen juttu on se, että usein "tavis" omistajien koirat ovat huonosti koulutettuja, ja semmoista en itse jaksa katsoa.
En kuitenkaan oleta, että mies olisi välttämättä kovinkaan "sisällä" harrastuksissani, sitä varten minulla on toiset koirahullut. Toki miehen on hyvä edes hieman pysyä kärryillä, jotta tietää mistä puhun kun kerron kisoista tai treeneistä.

Erään ystäväni äiti sanoi viisaasti: "Yhdestä ihmisestä ei voi saada kaikkea". Näin oleen siis haluan miehen olevan minulle sielunkumppasi, ja treenikavereiden sitten niitä koirahulluja :)

Vierailija (ei varmistettu)

Minä olen koiraihminen. Minulla on aina ollut koiria, ihan pienestä lähtien.
Pidän koirista, koska ne ovat sosiaalisia ja laumansa tai yhteisönsä, miksi sitä sitten haluaakin kutsua, jäseniä. Koirien olemassaololla on merkitys, toisin kuin kissoilla. Koira ei pasko tai kuse sisälle kuten kissa. Ennemmin pesen koirani turkin välillä kuin haistelen ympäri vuoden kissan pissaa ja hengitän kissanhiekan pölyä. Kissan sisävessan jatkuva siivoaminen olisi myös erittäin vastenmielistä minulle.

Koirista pitäminen kertoo henkilön suhtautumisesta ihmisiin yleensäkin. Koiraihminen pitää ihmissuhteista, jotka ovat vastavuoroisia ja joissa ollaan sosiaalisia. Koiramies tai koiranainen pitää vastakkaisen sukupuolen (tai saman) edustajista, jotka ovat kiinnostuneita asioista ja haluavat tehdä jotain sen sijaan että vain makoilisivat ja nuoleskelisivat tassujaan. Koiraihminen uskoo hierarkkisiin suhteisiin, kun kyse on lapsista, jotka tarvitsevat turvallisen aikuisen, työpaikan esimiehistä, jotka ottavat kokonaisvastuun asioista. Koiraihminen on puolisolleen uskollinen kumppani ja paras ystävä ja antaa mielellään huomiotaan, ja jos puolisokin sattuu olemaan koiraihminen niin huomion saaminen ja antaminen ovat mukavaa kanssakäymistä toisen kanssa.

Kissaihminen pitää suhteista, joihin ei tarvitse panostaa millään tavalla. Ei tarvitse huomioida, kysellä tai muutenkaan harrastaa mitään (!) kanssakäymistä. Jos jostain järjettömästä syystä kissaihmisen puoliso sattuu olemaan koiraihminen, on välittäminen erittäin todennäköisesti täysin yksipuolista koiraihmisen suunnasta. Kissaihmisen suunnasta on turha odottaa lämpöä tai rakkaudenosoituksia. Kissa antaa mahdollisuuden toteuttaa täysin välinpitämättömiä ja kommunikoimattomia suhteita, joilla on taipumuksena siirtyä myös ihmissuhteisiin.

Kissamiesten stereotyypit
En ole juuri ollut parisuhteissa kissamiesten kanssa. Minulla on siitä kuitenkin teoria. Kissamiehet etsivät feminiinisiä ja itseriittoisia hahmoja, joita kissa representoi. Normaalina ihmisenä minä en ole "painellut" kissamiesten oikeita nappuloita.

Kissamiehistä tulee mieleen seuraavanlaisia stereotyyppejä
1. Maatalossa asuva juro mies, jolle kissat ovat rotanpyydystysvälineitä
2. Itseään täynnä oleva sfinksi-kissamies
3. "Kissalleni vain parasta Whiskasia" -mies
4. Feminiinisyyttä rakastava kissamies

1. Maatalon kissamies mennä jolkottaa kylillä ketään tervehtimättä, iänikuisen vanhassa verkkariasussa Hankkija-lippis päässä. Leuka on alhaalla, vatsa pömpöttää ja naamaa ei näy katsekontaktien välttelyn takia. Maatalon kissamiehet viihtyvät yksin omissa oloissaan.
Maatalon kissamies saattaa joskus humalapäissään huudella kissojensa perään, kun on kokenut yksinäisyytensä aivan liian lohduttomaksi. Sieluni silmin voin kuvitella suhteen maatalon kissamiehen kanssa: vain humalassa huudellaan ja kaivataan läheisyyttä. Jos kiltti nainen eksyy suhteeseen maatalon kissamiehen kanssa, mies joko yrittää vältellä naista parhaansa mukaan tai on jatkuvasti rapsuttamassa, jotta saisi toisen edes vähän hyrräämään.

2. Sylikissapissiksistä ensimmäisenä tulee mieleen yli-feminiiniset homojulkkikset. Heille kissa on enemmänkin sisustuselementti ja oman "upeuden" jatke kuin lemmikki.Sylikissamiehet ovat "high maintenance" miehiä, jotka odottavat että nainen palvelee aamusta iltaan, hoitaa talouden asiat yksin ja kantaa vastuun kaikesta.Sylikissamiehet rakastavat draamaa ja yrittävät epätoivoisina saada kissansa reagoimaan jotenkin heidän lässytyksiinsä. Siinä missä maatalon kissamies haluaa naisensa olevan pullantuoksuinen kaikentaitava emäntä, sylikissamiehet pitävät pienistä ja heikoista, mutta varakkaista miehistä (!), jotka taipuvat heidän tahtonsa alle.

3. "Kissalleni vain parasta Whiskasia" -miehistä löytyy varoittavia esimerkkejä netin keskusteluista, He ovat usein jopa fanaattisempia kuin "lapsi menee aina ensimmäiseksi" -yksinhuoltajat. Ja lapsen menon ensimmäiseksi sentään ymmärtää paremmin kuin vastaavan ylellisyyden kissalle.

Nainen kirjoittaa:
Kissamiestä tapaillessa sitä joutuu vähän muistuttelemaan, että olisiko mahdollista jos voisi silitellä minua kissan sijaan. Yksi mies ei suostunut käymään luonani, koska koirani olisivat tartuttaneet häneen karvojaan ja hänen kissansa olisi saanut slaagin ne havaitessaan. Kun oltiin sängyssä, niin kissa tunki ensin sänkyyn ja sihisi ja yritti kynsiä minua. Lopulta tunnelma latistui kokonaan kun kissa päätti pissata ja paskoa laatikkoonsa ja se haju sai minut melkein oksentamaan.

Toinen nainen kirjoittaa:
"Mä en voi tulla kun mä vien Mirrin eläinlääkäriin" ja "Mun täytyy lähteä kun Mirrillä on manikyyri" ja "Kato Mirriä kun se tuijottaa meitä murhaavasti" ja "Aikun Mirri on herttainen kun se raapii sun jalkaa" ja "Mikäköhän tolla Mirrillä on kun se on tollanen" ja "Joo, Mirri voi olla siinä tätin sylissä, täti on kiva täti joo Mirri ei sihise ei.. "Mä siirrän Mirrin tonne" "Siirtäisitsä Mirrin tonne" "Tuoksä sille samalla Whiskasia kun käyt kaupassa" ja "Kato mitä mä ostin Mirrille"...
Monilla kissamiehillä näyttää olevan vaikeuksia asettaa lemmikkiään sille kuuluvalle paikalle.

4.Feminiinisyyttä rakastavilta kissamiehiltä löytyy usein myös akvaario. Kaikki on saanut alkunsa lapsuuden kultakalasta, jota oli mukava seurailla aikansa kuluksi. Aikuisenakin tämä feminiinisyyttä rakastava kissamies haluaa pitää suurta akvaariota, vaikka sille ei olisi kotona tilaa saati rahaa ylläpitää sitä. Kaikki rahat menevät harvinaisiin monnikaloihin ja niitä jaksetaan tuijotella tuntikaupalla, joten se aika mitä jää, vietetään nenä kiinni akvaariossa.
Eräässä deitti-sarjassa Matti vei naisen katsomaan kissojaan ja kalojaan ja laittoi hänet ruokkimaan fisut. Eiiii!

Hyvät feminiiniset kissamiehet, vaikka itse pidätte kissoista ja akvaarioista niin älkää tuputtako niitä naisille! Naiset haluavat tavata miehiä, eivät kissoja saati kaloja.
Treffeillä naiselle pitää tarjota sitä mitä nainen haluaa, eikä mitä mies haluaa.
Matti kertoi ettei ole koskaan saanut kissojaan tekemään mitään mitä olisi halunnut. Ja kehtasi vielä väittää että kissojen kanssa voi ihan hyvin kommunikoida ja leikkiä. Ne kissat olivat kuin eivät olisi ikinä Mattia nähneetkään.

Koiramies on parempi valinta
Paljonkaan ei kuule puhuttavan koiramiehistä, jotka eläisivät yksin 30 koiransa kanssa. Koiramiehistä on kova kilpailu ja he eivät kauaa ole yksin.
Edellä mainittuhan pitää ihan paikkansa ja koirissa on paljon hyviä ominaisuuksia. Koira ei istuskele ikkunalaudalla nuolemassa tassujaan lempiorkideasi vieressä. Koira nukkuu paljon, mutta jos itseä kiinnostaa tehdä jotain, on koira heti ihan kympillä mukana hommassa. Koira nukkuu siististi sängyn jalkopäässä, eikä tule makaamaan kasvojen päälle kuten kissa (muistakaa varoa vauvojenne kanssa!). Koira ei kuse tai pasko sängyn viereen kesken intiimien puuhien.

Olen käynyt koiranäyttelyissä ja sieltä on hahmottunut stereotyyppisen koiramiehen prototyyppi. He ovat valioluokkaaa, terveen ja urheilullisen näköisiä ja naiskriteerinsä edellyttävät samaa urheilullisuutta ja reippautta. Näin ollen he ovat varsin sopivia partnerikandidaatteja vastaaville koiranaisille.

Henry "hello kitty" Laasanen, kuulostaa siltä että olet joutunut luopumaan jostain kauniista ja vahvasta koiranaisesta ja nyt tilität murheitasi blogissasi. Älä välitä, vaikka et kissamiehenä kyennyt täyttämään koiranaisen tarpeita. On kaikille parempi, että pysyttelet tiukasti vaatimattoman näköisten kissanaisten helmoissa :)

Vierailija (ei varmistettu)

LOISTAVA!

Vierailija (ei varmistettu)

Juurikin näin!

Vierailija (ei varmistettu)

"Kissan sisävessan jatkuva siivoaminen olisi myös erittäin vastenmielistä minulle."

Eli jätät ne koiranpaskatkin sinne ulos minne elukat sattuvat ne tipauttamaan, minunlaisteni iloksi jotka sitten kiroavat niitä pökäleitä kengänpohjissaan.

Vierailija (ei varmistettu)

Tismalleen näin!

Vierailija (ei varmistettu)

Naiset sublimoivat ja repressoivat lemmikeiden kautta niitä haluja ja tarpeitaan jotka ideologiset ja muut kulttuuriset syyt ovat onnistuneet karkottamaan yhteisöllisestä arjesta.

Koira on merkki traumasta ja neuroosista aivan kuten tatuointikin. Hyväksikäyttäjän eli lemmikin omistajan kieli suoltaa valheita mutta todellisuus on ilmeinen sivustaseuraajille:
Kaulapanta. Talutushihna. Ruokinta. Kieltäminen. Kehuminen. Palkitseminen.

Hyväksikäytölle on keksitty tekosyy, joka on sama kuin miehen ja naisen välisessä suhteessa eli rakkaus. Koira on niin riippuvainen ihmisestä (onko isäntää joka ei olisi ruokkinut?) että koiran ja ihmisen välisestä ystävyydestä ja rakkaudesta puhuva on verrattavissa pedofiiliin.
Tässä sairaassa yhteiskunnassa on hirveät määrät ihmisä jotka eivät voi enää 'rakastaa' kuin alistettujaan, oli ne sitten kielitaidottomia thaityttöjä tai mamuja tai sitten koiria. Yhdistävänä tekijänä siis kielitaidottomuus joka on sama asia kuin ajatustaidottomuus, koska ajattelemme kielellä. (sillä ei ole väliä osaako eri kieliä, koska vain sujuvasta abstraktien ajatusten kommunikoinnista syntyy epäoikeuden ilmianto ja suhteen pilaava ristiriita)

Vauvaa ja miestä sekaisin sopivassa määrin eli nainen pystyy toteuttamaan ominaistaan passiivis-aggressiivisuutta ja määräämään elämästä ja kuolemasta (raskaus, kenneli; molemmat luovat elämää eli kuolemaa).

Mikä tärkeintä, koira vastaa moderniin kysyntään. Kyse ei ole siis lainkaan samasta asiasta kuin mitä kehitysmaissa tai menneisyyden "koira on ihmisen paras ystävä" ajoista.

Vierailija (ei varmistettu)

Pidä koirista on jotain luotaantyöntävää ja pelottavaa. Usein samat ihmiset eivät pidä lapsistakaan ja ovat kykenemättömiä jakamaan mitään omaansa. Koiramies on harvemmin yksinäinen. Terkuin hevos-, koira-, ja kissanainen, tuossa nimenomaisessa järjestyksessä.

Vierailija (ei varmistettu)

Mielenkiintoinen ja hauska aihe! Mutta valitettavan huono kirjoitus, ihan kuin olisit julkaissut sen lukematta kertaakaan läpi.

Vierailija (ei varmistettu)

Mitä mieltä Henry mahtaa olla rottanaisista? Minulla on kaksi sosiaalista poikarottaa, ja pari kertaa olen rottanäyttelyissäkin käynyt. Rotat ovat luonteelta laumaeläiminä lähempänä koiria, mutta kuitenkin elävät omassa maailmassaan eri tavalla kuin kainaloon tunkeva ja kaikkeen osallistuva koira. Olen pian valmistumassa maisteriksi, ja jotain yhteyttä luonnontieteilijöihin ja nörtteihin olen rotta-hommissa havainnut, vaikkakaan rottanäyttelyissä en ole päässyt kovin hyvin ottamaan selvää naisten luonteesta. 95 % naisvaltainen harrastus tosin tämäkin, joten ei muuta kuin sinkkumiehet jyrsijäharrastuksen pariin naisia iskemään!

Vierailija (ei varmistettu)

Ehkä miehet ovat tällaiselle luonnontieteilijä-taustaiselle rottanaiselle koe-eläimiä, jonka järjen juoksua ja kummaa logiikkaa suupieli virneessä tutkailemme ja mietimme millä porkkanalla ehdollistaisimme miehen tekemään meille mieluisia valintoja. :>

Vierailija (ei varmistettu)

Henkkahan se on heittäytynyt ihan huumori- ja trollailulinjalle ;-)

- Syltty

Vierailija (ei varmistettu)

Jos lemmikki kiinnostaa enemmän kuin treffikumppani, niin ehkä
a) treffikumppanin pitäisi katsoa peiliin ja miettiä miksi hän ei ole kiinnostava vaan lemmikki vie pitemmän korren
b) lemmikinomistajan pitäisi miettiä kannattaako tuota tyyppiä toiste edes tavata.

Vierailija (ei varmistettu)

Jumalauta ne kissat muuten haisee.

Vierailija (ei varmistettu)

Se on "maintenance", ei "maintenanse".

Vierailija (ei varmistettu)

Maintenanse on sarkasmia eräästä koira-aiheisesta TV-ohjelmasta jossa ko. sanaa käytetään usein juuri tuossa sanamuodossa. Ohjelmaa vetää eräs tunnettu naisministeri.

Vierailija (ei varmistettu)

Rakastan vauvoja ja lapsia inhoan kaikkia eläimiä jos miehellä on eläin ei kiinnosta mies enään...kaunis vaalea nainen.

Vierailija (ei varmistettu)

Mihin asetat naiset, joilla on sekä kissoja että koiria? Esitit melkoisia yleistyksiä pelkästään omiin kokemuksiisi pohjautuen. Tarkoituksena ilmeisesti olikin kirjoittaa nimenomaan täysin subjektiivinen kirjoitus, mikä tekee yleistyksistäsi täysin typeriä.

Vierailija (ei varmistettu)

"Yksi nainen ei suostunut käymään luonani, koska koirat olisivat olleet liian kauan yksin "
Siinä on ihan oikea peruste, samaten se eläinlääläreissä käyminen. Kun eläin otetaan, siitä jumankauta pidetään myös huolta.

Mutta miten vinttikoiranaiset?

Laali

Tuosta Laasasen artikkelista puuttui naisryhmä, jolla on keskikokoinen, sekarotuinen piski.

Sellaiset naiset ovat vaatimattomia ja ystävällisiä eivätkä he ole niin kovin tarkkoja siitä, miltä heidän poikaystävänsä näyttää. Sekarotuinen piski voi olla minkä näköinen tahansa, niin myös mahdollinen poikaystävä.

Nirsous ja hienosteleminen ei kuuulu seropin omistajan ominaisuuksiin. Seropille annetaan sekaruokaa, joskus raakaruokaa, mitä milloinkin. Siksi se on terve, kuten seropin omistajakin, joka itsekin syö normaalisti ilman anorektisia ajatuksia. Ulkona liikkuminen seropin kanssa on haastavaa, mutta hauskaa.

Seropi saattaa haukkua ja nuuskia kaikkia vastaan tulevia. Siinä onkin sitten mahdollisuus aloittaa jutustelu kertomalla ettei seropi ole aggressiivinen - vain iloinen, että tapaa muita.

Koiraihminen on sosiaalinen ja ystävällinen, keskustelee mielellään ja tutustuu helposti uusiin ihmisiin. Sekarotuisen piskin omistajassa on vielä enemmän hyviä puolia, kuten juuri tämä vaatimattomuus ja seurallisuus.

Yleensä ottaen hauska blogiteksti eri koiranaisista - eikä tulisi mieleenkään vetää hernettä nessuun tuollaisesta. Liian tosikkojakin taitavat nämä määrätynlaisten koirien omistajat olla! :)

Vierailija (ei varmistettu)

"En ole juuri ollut parisuhteissa koiranaisten kanssa. Minulla on siitä kuitenkin teoria."

En ole itsekään ollut tekemisissä "kissamiesten" kanssa, mutta minulla on niistä kuitenkin teoria:

Kissamiehillä on oman, kissoihin kohdistuvan subjektiivisuutensa vuoksi huonoja kokemuksia koiran omistavien naisten kanssa. Tämän vuoksi he tekevät omaan, itseaiheuttamaansa negatiiviseen ja subjektiiviseen kokemukseensa perustuen koiranaisia koskevia typeriä yleistyksiä. Näiden yleistysten mukaan koiranaisissa ei ole mitään hyvää, mutta kissanaisissa on. Tai sitten kissamiehet muuten vain tekevät yleistyksiä asioista ja ihmisistä, joista heillä ei ole mitään kokemusta perustuen pelkästään omien ja muiden ihmisten eläinmieltymysten väliseen vertailuun.

Kissamiesten mielestä ainoastaan ne naiset, joilla on saman lajin eläimiä kuin kissamiehillä itsellään (kissoja tai kissoja), ovat hyväksyttäviä. Jos naisella on jokin muu eläin, siinä naisessa on kaikki vialla. Kissamiehillä on muutenkin ylemmyydentunteensa vuoksi vaikeuksia nähdä omaa napaansa pidemmälle.

Vierailija (ei varmistettu)

Minkä jumalan tähden yhtään naisihmistä tällä universumilla kiinnostaa, mitä Henry Laasanen on heistä mieltä? Lienee herttaisen yhdentekevää, mitä tämä sovinisti ja populisti on naisista tai heidän lemmikeistään mieltä. Koirasta tai kissasta saa todennäköisesti paremman ja luotettavamman kumppanin kun tästä vitipäästä ikikuunapäivänä. Voi yhyy, Henry Laaasanen on minusta sitä tai tätä mieltä, kylläpä itkettää. Oikea mies hyväksyy kumppaninsa harrastukset tai kiinnostuksen kohteet osana ihmisyyttä ja itsenäisyyttä.

Vierailija (ei varmistettu)

Ja niin se vain sinäkin täällä pyörit lukemassa ja kommentoimassa =P

Vierailija (ei varmistettu)

Entäs jos nainen tykkää niin hevosista, koirista kuin kissoistakin ja kaupan päälle lähes kaikista muista elikoista mitä kuvitella saattaa? Lienee täysin toivoton tapaus, ainakin jos sellaisen lokeroida haluaa.

Vierailija (ei varmistettu)

Huomaa että kirjoittaja on melkoinen hinttari. Ei siinä, homa saa olla, muttei tuollainen ämmämäinen hintti. Yök. Nuolet varmaan iltaisin kissasi peräreiän puhtaaksi?

Vierailija (ei varmistettu)

Tämä kissamies toivoo siis ei-hierarkista suhdetta. Kissan kanssahan suhden on erittäin hierarkinen! Kissahan on aina kuningas, ainakin omastaan mielestä. Eli kissanainen on aina pomo. Mies tossun alla varmasti. Sen taisi kissamies nyt kokonaan unohtaa. Ja juuri luin artikkelin, että kotikissa tappaisi ihmisen, jos ei olisi niin pieni. Onnea!

Vierailija (ei varmistettu)

Entäs jos on hevonen ja kissoja? Koiria tähän huusholliin ei todellakaan tule, mutta noita kahta sorttia löytyy, jälkimmäisiä useampi kappale (Crazy Cat Lady Starter Kit :D ).

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.