Kaksi mitalia Kauhavalta ja viikko Unkarissa

Kesäloma pyyhälsi loppuun yleisurheilun SM-kilpailujen ja Unkarin reissun merkeissä. Kauhavan SM-kilpailut järjestettiin viikko Ruotsin rastiviikon jälkeen ja juoksin siellä perjantaina 1500 metriä ja sunnuntaina 5000 metriä. Huolellisten tilastospekulaatioiden jälkeen tulimme siihen tulokseen, että molemmilla matkoilla on mahdollisuus juosta mitaleille. Kilpailuiden taktiikat luotiinkin sen mukaisesti.

Perjantain kilpailussa lähdin seurailemaan kärkinaisten vauhtia ja tartuin tiukasti paikkaani sisäradan sisäreunassa. Ensimmäiset kierrokset olivat melko rauhallisia ja tonnin väliajan tullessa 3:13 saattoi arvata, että loppu juostaan kovaa. 300 metriä ennen maalia päätin tehdä ratkaisun ja nykäisin letkamme keulille. Muuhun porukkaan tuli selvä rako ja loppusuoran kiritaistelussa sain tällä kertaa hopeaa uudella ennätykselläni 4.42,95. 

5000 metrillä tarkoitus oli taas lähteä seurailemaan muun porukan vauhtia. Ennakkoon kovin juoksija ei kuitenkaan startannut, joten vaikutti siltä, ettei vauhdinpitäjää varmaankaan löytyisi. Niinhän siinä kävikin ja ensimmäinen kilometri tultiin todella hitaasti aikaan 3:48. Toisella kilometrillä vauhti ei juuri kiristynyt ja päätin mennä veturiksi 1700 metrin kohdalla. Nostin vauhtia selvästi ja ero muihin alkoi pikkuhiljaa kasvaa. Pidin keulapaikkani loppuun asti ja hitaasta alusta huolimatta juoksin ensimmäisen SM-kultamitalini ennätysajalla 18.04,12. Upea viikonloppu siis kaiken kaikkiaan!

Sunnuntain kilpailun jälkeen otin junan Helsinkiin ja maanantaina matka jatkui Budapestin kautta Pécsiin Unkarin rastiviikolle. Vedimme viidestä kilpailuista osan kilpailuvauhdilla ja osan kevyemmin harjoitusmielessä. Treenien lisäksi nautimme lomailusta ja kesän kuumimmista helteistä, jotka nostivat lämpötilan useana päivänä 36 asteeseen. Viikko kului varsin leppoisasti perjantaihin asti, jolloin sain yöksi lyhyen ärhäkän vatsataudin. Viikonloppu menikin lepäillessä, mutta sunnuntain matkapäivänä olo oli onneksi jo lähes normaali. Mukavan reissun jälkeen oli valmis palaamaan koulunpenkille, säännölliseen elämänrytmiin ja turvallisen kouluruoan äärelle.

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.