Pikkulasten atooppinen ihottuma

Pikkulasten atooppinen ihottuma atopia lapsi lapset ihonhoito10 % pikkulapsista sairastaa atooppista ihottumaa. Pojilla atooppinen ihottuma on yleisempää kuin tytöillä.

Pikkulapsien atooppista ihottumaa kutsutaan useasti maitoruveksi. Ainoastaan maito yksin tuskin koskaan aiheuttaa ihottumaa.

Oireet

Lapsen ensimmäisten elinviikkojen aikana ilmenevä maitorupi muistuttaa tali-ihottumaa. Vauvan päänahka punoittaa ja hilseilee ja hautuvat ihopoimut kaulassa, kainaloissa, nivusissa, pakaravaossa, reisi- ja polvitaipeissa samoin punoittavat ja hilseilevät. Ihottuma ei kutise. Tali-ihottumaa muistuttava maitorupi häipyy pikkulapselta puolesta vuodesta kaksivuotiaaseen mennessä. Puolet lapsista tulee oireettomiksi ja toisella puolella lapsista tauti jatkuu taiveihottumana. 

Läiskäinen maitorupi ilmenee poskissa ja raajoissa muutaman kuukauden iästä. Tässä tautimuodossa ilmenee kudosnestettä erittäviä ihottumaläiskiä. Kudosneste rupeuttaa läiskät ja taudin laajassa muodossa ihottumaa on kasvojen ja taipeiden lisäksi myös vartalolla. Läiskien koko vaihtelee muutamasta millimetristä useisiin senttimetreihin. Ihottuma kutisee jonkin verran, mutta harvoin sietämättömästi.

Eniten lasta vaivaa atooppisen ihottuman muoto, jossa ihottumaläiskissä on jatkuva tai ainakin tiheästi uusiva tulehdus. Ihottumaläiskät rupeutuvat ja rupien alta paljastuu verta tihkuva haavapinta. Tämä tautimuoto voi alkaa parivuotiaana ja saattaa jatkua kouluikään asti. Vaiva on pojilla tyttöjä yleisempi.

Pikkulapsilla sekä tali-ihottumaa muistuttava ihottuma, että läiskäinen tautimuoto voivat levitä koko vartalolle ns. erytrodermiaksi.

Vaippaihottuma on eritteiden aiheuttamaa ärsytysihottumaa, mutta se vaivaa atoopikkoja useammin kuin terveihoisia pikkulapsia.

Taudin toteaminen

Alle kaksivuotiaalla lapsella ihottuma on tavallisesti atooppista ihottumaa. Lääkäri tunnistaa atooppisen ihottuman jo pelkän ihottuman ulkonäön perusteella.

Mikäli atooppinen ihottuma on pikkulapsella hyvin laaja-alainen ja vaikea se on useasti ruoka-aineallergian aiheuttama tai ainakin sen pahentama. Tästä syystä tehdään ihopistokokeita ja verikokeita allergian selvittämiseksi. Testituloksissa saattaa näkyä reagointia jollekin testatulle ruoka-aineelle, vaikka kyseinen ruoka-aine ei oireita aiheuttaisikaan. Pelkän testituloksen perusteella ei koskaan aloiteta ruokavaliohoitoa.

Pikkulapsista (alle yksivuotiaista) vain joka toinen hyötyy allergiatestauksesta. Puolilla lapsista allergioita joudutaan tutkimaan välttämis-altistus ruokavaliokokeilla.

Omahoito

Mitä enemmän pikkulapsella on ihottumaa, sitä tiheämmin ihoa tulisi pestä ja kylvettää. Iho vettyy täysin 15 minuuttia kestävän kylvyn aikana. Vesi irrottaa ruvet iholta ja pesee pois ihottumaa pahentavat bakteerit.

Ihottuma-alueet hoidetaan 1 % hydrokortisonivoiteella kerran päivässä. Mikäli ihottuma on laaja-alainen, on kortisonivoitelu syytä tehdä aamuisin, ettei voiteesta imeytyvä kortisoni haittaisi lapsen kasvua. Kortisonivoidetta tulisi käyttää korkeintaan kasi viikkoa säännöllisesti ja hoitojakson jälkeen pidetään ainakin 10 päivän tauko lääkevoiteen käytössä. Hyvässä vaiheessa voiteeksi riittää perusvoide kerran tai kahdesti vuorokaudessa.

Pikkulapsilla ihoa vasten käytettävien vaatteiden tulisi olla mahdollisimman sileitä, merseroitua puuvillaa tai sileää keinokuitua, mikrokuitua tai silkkiä.

Täysimetys on suositeltavaa 4-6 kuukauden ikäiseksi. Pidempi täysimetys saattaa lisätä allergiavaaraa. Imettävän äidin ei ole syytä ryhtyä noudattamaan mitään allergiaruokavaliota omatoimisesti. Myöskään pikkulapsen ruokavaliosta ei tule jättää pois mitään ruoka-aineita varmuuden vuoksi. Mikäli erikoisruokavalioon päädytään, tulee edeltävästi tehdä perusteellisia tutkimuksia.

Erilaisten pre- ja probioottien käytön hyödyllisyydestä atooppisen ihottuman hoidossa ja estämisessä on toistaiseksi melko vähän lääketieteellistä näyttöä.

Milloin lääkäriin?

Jos pikkulapsella on laaja-alainen, kovasti kutiseva ja rupeutuva ihottuma on parasta kääntyä lääkärin puoleen. Mikäli ihottuman aiheuttajaksi epäillään jotain keskeistä ruoka-ainetta eli maitoa tai viljoja, on hyvä hakeutua erikoislääkärin vastaanotolle.

Lääkäri voi tarvittaessa määrätä lapselle myös hydrokortisonia tehokkaampia lääkevoiteita. Jos lapsen ihottuma kutisee öisin voimakkaasti, voidaan kutinan hoitoon käyttää myös väsyttäviä antihistamiineja, lapsen ja vanhempien yöunen turvaamiseksi. Pikkulapsen atooppisen ihottuman hoitoon tarvitaan antibioottikuuri vain hyvin harvoin.

Ehkäisy

Pikkulapsen kasvuympäristö ei vaikuta atooppisen ihottuman esiintyvyyteen. Rintaruokinnan pituus, muut ravintotekijät ja probioottisten elintarvikkeiden käyttö eivät myöskään todennäköisesti vaikuta atooppisen ihottuman syntyyn.


Lähde: Lääkärikirja Duodecim

29.6.2009

Matti Hannuksela, ihotautien erikoislääkäri

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.