Milloin käytetään kortisonia sisältävää voidetta?

Milloin käytetään kortisonia sisältävää rasvaa? kortisoni voide ihonhoito iho

Kortisonivoiteita käytetään erilaisten ihottumien ja psoriasiksen hoitoon. Ne rauhoittavat tulehdusta ja vähentävät kutinaa, punoitusta ja turvotusta. Voiteiden rasvapitoisuudet vaihtelevat, joten kuivalle iholle löytyy rasvainen vaihtoehto, kun taas vetistävälle iholle voidaan käyttää vähemmän rasvaa sisältävää voidetta. Kortisonivoiteen lisäksi ihottumien hoitoon käytetään myös perusvoiteita.
Kortisonivoiteet jaetaan neljään ryhmään tehonsa perusteella:

I Miedot, II Keskivahvat, III Vahvat ja IV Erityisen vahvat. Mietoja voiteita saa apteekista ilman reseptiä, vahvemmat kortisonivoiteet vaativat lääkärin reseptin. Miedoissa voiteissa on kortisonina hydrokortisoni. Mietoja kortikosteroideja voidaan käyttää itsehoidossa erilaisissa ihottumissa myös ohuilla ihoalueilla, kuten kasvojen, kaulan ja taipeiden iholla. Lisäksi niitä käytetään auringonpolttamiin ja hyönteisten pistojen hoitoon. Ne sopivat myös lapsille ja vanhuksille.
Keskivahvoja kortikosteroideja käytetään muun muassa ärsytysihottumien, paksujen jäkälöityneiden ihottumien ja punajäkälän hoitoon.

Vahvoja ja erityisen vahvoja kortikosteroideja käytetään vain tarkkaan harkitusti erikoislääkärin toimesta. Niitä käytetään viikon kahden kuureina eikä niitä suositella ohuen ihon alueelle. Niitä käytetään esimerkiksi kämmenissä ja jalkapohjissa tai muualla iholla olevien vaikeiden ja kroonisten ihottumien hoitoon, psoriasikseen sekä punajäkälän hankalampien muotojen sekä neurodermatiitin hoitoon.
Pelkkää kortisonivoidetta ei tule käyttää bakteerien, virusten ja sienten aiheuttamiin ihottumiin, koska usein kortisoni jopa pahentaa tällaisten ihottumien oireita. Tarvittaessa näihinkin voidaan käyttää yhdistelmävalmisteita, joissa on kortisonin lisäksi bakteeri- ja/tai sieni-infektioihin vaikuttavia lääkeaineita.
Kortisonivoiteita käytetään tavallisesti 1-2 kertaa päivässä 1-3 viikon kuurina. Kortisonivoiteiden jatkuva, pitkäaikainen, yli 4 viikon käyttö voi aiheuttaa haittavaikutuksena ihon ohenemista. Jos voiteita käytetään pitkään ja suuria määriä ne voivat aiheuttaa myös systeemisiä vaikutuksia, jotka johtuvat kortikosteroidien liiallisesta imeytymisestä verenkiertoon. Joskus lääkärin määräyksestä hoitoa jatketaan ylläpitohoitona 2-3 kertaa viikossa muutaman kuukauden ajan. Ohjeiden mukaan käytettyinä kortisonivoiteet ovat turvallisia käyttää.

1 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Kommentit

Vierailija (ei varmistettu)
linnassa hoidetaan vähän ilkeesti, mutta hyvin.... kutina todellakin lähteee jalkapohjat kortisoonilla rasvaamalla... kiiitoooos loppujen lopuksi......

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.