Verenpaine- ja kolesterolilääkitysten vaikutukset saattavat jatkua lopettamisen jälkeen

Verenpainelääkitys pienentää potilaiden kuolleisuutta vielä lääkityksen lopettamisen jälkeenkin, japanilaistutkimus osoittaa. Hyödyt kuitenkin heikkenevät ajan myötä. Sama koskee kolesterolilääkkeitä.

Tutkimuksessa hyödynnettiin 13 verenpainelääketutkimuksen ja 10 kolesterolilääketutkimuksen aineistoja, jotka koostuivat yhteensä yli 120 000 potilaan seurantatiedoista. Potilaita oli seurattu 4–6 vuotta tutkimusten päättymisen jälkeen.

Tulosten perusteella verenpainelääkityksellä olevien riski menehtyä lääkityksen aikana oli 15 prosenttia pienempi kuin verrokkien. Yhteys säilyi lääkityksen lopettamisen jälkeen, mutta tuolloin kuolleisuus oli enää 9 prosenttia vähäisempää. Kolesterolilääkkeitä käyttävien luvut olivat suurin piirtein samanlaiset.

Lääkityksiin liitetty kuolleisuushyöty heikkeni mitä pitempään potilaita seurattiin, mikä viittaa siihen, että vähitellen hyödyt myös katoavat kokonaan. Näin ollen lääkityksen jatkaminen on ainoa varma tapa saada niiden hyödyt jatkossakin.

Tutkimus julkaistiin Journal of Hypertension -lehdessä.

Lähde: Journal of Hypertension 2017;35:905–913

Lue lisää verenpainelääkityksestä:

Verenpainelääkitys voi ehkäistä dementioita

Verenpainelääkitys yhteydessä glaukoomariskin pienentymiseen

1 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Kommentit

Vierailija (ei varmistettu)
Miten kolesterolilääkitys voi pienentää kuolleisuutta VIELÄ lopettamisen jälkeen, kun se ei primääripreventiossa pienennä edes lääkityksen aikana? Kenties se pienentääkin kuolleisuutta juurikin lopettamisen vuoksi.

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.