Iäkkään anemia usein kiinni foolihaposta

Yli 85-vuotiaiden anemia selittyy usein foolihapon eikä B12-vitamiinin puutteella, osoittaa tuore hollantilaistutkimus.

B12:n vähäinen vaikutus anemiaan on yllättävää, sillä B12-vitamiini ja foolihappo kummatkin osallistuvat punasolujen ja hemoglobiinin muodostumiseen ja anemia on ehkä tunnetuin B12-vajeen seuraus.

Leidenin yliopiston tutkijat saivat tuloksensa mittaamalla 423:n yli 85-vuotiaan hollantilaisvanhuksen B12-, foolihappo- ja homokysteiinitasot. He totesivat anemiaa noin kaksi kertaa todennäköisemmin vanhuksilla, joiden veren foolihappopitoisuus oli pieni ja homokysteiinipitoisuus suuri, mutta B12-vitamiinin pitoisuus ei vaikuttanut anemian todennäköisyyteen.

Tarkemmissa analyyseissä yhteys rajoittui lopulta foolihappoon, ja tutkijat havaitsivat saman tarkastellessaan viiden vuoden seurannan aikana ilmenneitä uusia anemioita. Jos tulokset pitävät paikkansa, voi foolihappovajeen korjaaminen olla B12-lisiä tehokkaampi anemian hoito.

Hyviä foolihapon lähteitä ovat mm. maksa, soija, täysjyvätuotteet ja tuoreet kasvikset. Foolihapon eri muotoja nimitetään myös folaatiksi.

Lähde: Archives of Internal Medicine 2008;168:2238-2244

Lue lisää:

Mitä sirppisoluanemia on?

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.