Siedätyshoito voi tuottaa mahdollisesti pysyvän helpotuksen pähkinäallergiaan

Maapähkinäallergian siedätyshoito voi tuoreen tutkimuksen mukaan pitää allergian kurissa vielä neljä vuotta hoitojen lopettamisesta ja mahdollisesti pitempäänkin. Tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun näin pitkä hoitovaikutus on havaittu pähkinän kohdalla. Tutkimus oli pieni, minkä takia sen tuloksia kannattaa tulkita varoen, mutta havainnot ovat silti lupaavia.

Lancet-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa seurattiin 48 maapähkinäallergista lasta, jotka olivat osallistuneet siedätyshoitotutkimukseen neljä vuotta aikaisemmin. Tuolloin puolet lapsista oli saanut päivittäin 2 grammaa maapähkinäproteiinia yhdessä probioottivalmisteen kanssa ja puolet satunnaistettiin lumeryhmään. Siedätyshoito kesti 18 kuukautta.

Neljä vuotta hoitojen päättymisestä pähkinäsiedätyshoitoa saaneista lähes 70 prosenttia oli kyennyt jatkamaan maapähkinöiden syömistä, kun lumeryhmäläistä vain 4 prosenttia kykeni samaan. Ihon Prick-testit sekä veren vasta-ainemittaukset nekin viittasivat sietokyvyn pysymiseen.

Osa koehenkilöistä osallistui lisäksi kokeeseen, jossa kahdeksan viikon pähkinätauon jälkeen heidät altistettiin joko pähkinälle tai lumevalmisteelle. Testin perusteella 60 prosenttia alkuperäiseen siedätysryhmään osallistuneista pysyi tauonkin jälkeen oireettomina, mikä viittaa pitkäkestoiseen suojaan.

Tutkijoiden havainnot ovat hyvin mielenkiintoisia ja viittaavat käytetyn siedätysmenetelmän tuottavan pitkän ja mahdollisesti pysyvän helpotuksen monille maapähkinäallergikoille. Kiinnostavaa on myös se, että koehenkilöt saivat itse päättää, minkä verran pähkinöitä he siedätyshoitojen jälkeen söivät. Joissain tutkimuksissa sietokyvyn ylläpitäminen on edellyttänyt säännöllistä pähkinöiden syömistä tarkkoina annoksina.

Vielä ei ole selvää, kuinka suuri merkitys sietokyvyn säilymisessä oli probiooteilla, joita lapsille annettiin yhdessä pähkinäproteiinin kanssa. Joidenkin tutkimusten mukaan kyseinen probiootti tehostaisi siedätyshoitoa, mutta sitä ei ole vielä verrattu pelkkään pähkinäaltistukseen. Tällainen vertailututkimus on tosin jo tekeillä.

Lähde: Lancet 2017

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle: