Allergia-, iho- ja astmaliitto: Suomessa on puoli miljoonaa tuoksuherkkää

Allergia-, iho- ja astmaliitto on tehnyt ensimmäisen suomalaisille suunnatun tutkimuksen tuoksuherkkyydestä. Tutkimus osoitti, että tuoksuherkkien oireet ovat todellisia ja vaikuttavat merkittävästi elämänlaatuun.

Tutkimukseen vastanneista lähes joka kolmas arvioi itsensä tuoksuherkäksi. Heistä vajaa kolmannes määriteltiin vahvasti tuoksuherkäksi. Tuoksuherkkyys vaikuttaa merkittävästi noin puolen miljoonan suomalaisen elämään. Tutkimus tehtiin mini-Suomi -otoksella, joka kattaa laajasti suomalaisen aikuisväestön.

– Eniten oireita aiheuttavat haju- ja partavedet, tuoksukynttilät, hiuslakat sekä voimakkaasti tuoksuvat kukat. Tuoksuherkkyyden yleisimpiä oireita ovat nuha, päänsärky ja silmäoireet, sanoo asiantuntija Sanna Virtanen Allergia-, iho- ja astmaliitosta.

Vahvan tuoksuherkkyyden kriteerit täyttyivät, mikäli vastaaja oli hakenut apua tuoksuherkkyyteen terveydenhuollon ammattilaisilta tai hän oli joutunut olemaan poissa työ- tai opiskelupaikalta viimeisen puolen vuoden aikana tai hän koki tuoksuherkkyyden heikentävän merkittävästi elämänlaatuaan.

Kallis oireyhtymä

Tuoksuherkkyydellä ei ole kansainvälistä tautiluokitusnumeroa, koska sen katsotaan olevan oireyhtymä. Lisäksi tuoksuherkkyyden yhdenmukaiset lääketieteelliset kriteerit puuttuvat ja diagnosointiin ei ole olemassa objektiivisia mittareita. Tuoksuherkkyys ei ole sama kuin hajusteallergia, joka tarkoittaa kosmetiikan hajusteiden aiheuttamaa kosketusallergiaa iholla

– Luokitusnumeron puuttuminen merkitsee sitä, että tuoksuherkällä ei ole oikeuta sosiaaliturvaan, vaikka pahimmillaan tuoksuherkkyyden oireet heikentävät elämänlaatua merkittävästi ja voivat johtaa jopa työkyvyttömyyteen, asiantuntija Sanna Virtanen sanoo.

Tuoksuherkkyydestä aiheutuvat ylimääräiset kulut arvioitiin keskimäärin sadaksi euroksi vuodessa ja vahvasti tuoksuherkillä lähes kaksinkertaisiksi. Siten tuoksuherkkyydestä aiheutuvat kustannukset voivat Suomessa nousta 150 miljoonaan euroon vuodessa.

Lähde: Allergia-, iho- ja astmaliiton tiedote 5.9.2017

Lue lisää:

Neljä yllättävää asiaa, jotka hajuaisti voi paljastaa

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.