Omega-3-rasvahapoilla mahdollisesti osansa aivoinfarktien ehkäisyssä

Muun muassa kalasta saatavat omega-3-rasvahapot voivat tuoreen tutkimuksen mukaan auttaa aivoinfarktien välttämisessä. Eri rasvahapot näyttäisivät vaikuttavan eri reittejä syntyviin aivoinfarkteihin, Stroke-lehdessä julkaistut tulokset vihjaavat. Tulokset perustuvat kolmen suuren yhdysvaltalaistutkimuksen aineistoihin.

Tutkimuksissa suotuisia vaikutuksia liitettiin dokosaheksaeenihappoon (DHA) ja dokosapentaeenihappoon (DPA). Näistä DHA liittyi erityisesti pienentyneeseen riskiin sairastua suurten suonten ateroskleroosin ja mikroangiopatian aiheuttamiin aivoinfarkteihin. Suuri DPA:n pitoisuus veressä puolestaan liittyi pienentyneeseen riskiin sairastua sydänperäisistä embolioista aiheutuviin aivoinfarkteihin, mutta myös muista syistä aiheutuviin aivoinfarkteihin.

Kyseisiä rasvahappoja on etenkin rasvaisessa kalassa, kuten lohessa, kirjolohessa ja nieriässä. Eikosapentaeenihappo (EPA), jota on myös runsaasti kalassa, ei tässä tutkimuksessa liittynyt terveyshyötyihin. Tuloksia kannattaa kuitenkin tulkita varoen, sillä rasvahappojen lisäksi hyvin monet muutkin seikat ovat voineet vaikuttaa niihin.

Tutkimusten seuranta-ajat olivat 8–11 vuotta, ja niiden aikana 950 potilasta sairastui aivoinfarktiin. Vuosittain aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuu Suomessa n. 24 000 henkeä, joista aivoinfarktin saa 17 000.

Lähde: Stroke 2017;48:2678–2685

Lue lisää:

Tunnista aivoinfarkti ajoissa - PIAN-muistisääntö auttaa

Näistä ruoista saat eniten hyviä omega-3-rasvahappoja

Omega-3-rasvahappojen tarve ja puutoksen seuraukset

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.