Väestö lihoo - ja se näkyy syöpädiagnoosien määrässä

Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että syöpätilastot uhkaavat taas kääntyä nousuun pitkän laskusuhdanteen jälkeen. Kun muut syövät harvinaistuvat, lihavuuteen liittyvien syöpien määrä kasvoi jopa 7 prosenttia vuodesta 2005 vuoteen 2014.

Vuonna 2014 Yhdysvalloissa yli 630 000 henkilöllä todettiin jokin lihavuuteen liittyvä syöpä. Jopa 40 prosenttia diagnosoiduista syövistä on sellaisia, joiden riski kasvaa huomattavasti ylipainoisuuden myötä. Prosenttiosuus tulee kasvamaan tulevaisuudessa, sillä muut syövät harvinaistuvat jatkuvasti, kun taas lihavuuteen liittyvät syövät vain yleistyvät.

Kansainvälisen syöväntutkimuslaitoksen IARC:n mukaan 13 eri syövän on todettu olevan selkeästi yhteydessä ylipainoisuuteen. Nämä ovat aivokalvokasvain, multippeli myelooma, ruokatorven adenokarsinooma, kilpirauhassyöpä, rintasyöpä, sappirakkosyöpä, mahalaukunsyöpä, maksasyöpä, haimasyöpä, munuaissyöpä, munasarjasyöpä, kohdunsyöpä sekä perä- ja paksusuolensyövät.

Vuosina 2013 ja 2014 jopa kaksi kolmesta amerikkalaisesta oli ylipainoisia. Kaikki muut lihavuuteen liittyvät syövät yleistyivät tutkimuksen aikana, paitsi perä- ja paksusuolensyövät. Niiden osuus väheni 23 prosenttia, sillä seulontamenetelmät kehittyivät niin hyviksi, että kasvain havaittiin usein ennen kuin se kehittyi syöväksi. Muiden kuin lihavuuteen liittyvien syöpien määrä taas laski 13 prosenttia tutkimuksen aikana.

Lihavuuden ei ole osoitettu nostavan syöpäriskiä yksilöllisesti. Myöskään ei tiedetä, laskeeko syöpäriski, jos henkilö laihduttaa. Kuitenkin on havaittu, että suurella otoksella lihavuus ja näiden 13 syövän kohonnut riski korreloivat keskenään.

Lähde: Centers for Disease Control and Prevention 16.10.2017

Tämän uutisen tarjoaa Lääkäriportaali, joka on erikoisalakohtainen palvelu lääkäreille ja lääketiedettä opiskeleville. Palvelu tarjoaa koti- ja ulkomaisen lääketieteellisen uutispalvelun ilmaiseksi. Lue lisää ja rekisteröidy käyttäjäksi

Lue lisää:

Nämä 5 syöpää ovat kaikkein tappavimpia

Syöpä? Älä ohita näitä oireita olankohautuksella

Ylipaino rasvoittaa maksaa - Viidesosalla suomalaisista on rasvamaksa

1 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Kommentit

Vierailija (ei varmistettu)
No sieltähän se oikea syy suolistosyöpiin vihdoin myönnettiin. Punaisella lihalla ei ole osuutta tässä, pätevää näyttöä ei ole, vaikka jotkut aatteelliset yrittävät heikkoa korrelaatiota siksi väittääkkin. Perimmäinen syy lihavuuden ja niin myös syöpien yleistymiseen löytyy ravitsemussuosituksista, jotka perustuvat hiilydydraattiin. Tästä seuraa hyperinsulemia, insuliiniresitenssi, lihavuus ja korkea verensokeri. Kaikki nämä ruokkivat syöpäsolujen kasvua.

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.