Terveellinen lihavuus on myytti – HS: Tulos ei yllätä suomalaisprofessoria

Tuoreen vielä julkaisemattoman tutkimuksen perusteella tervettä lihavuutta ei ole olemassa. Tutkimus perustuu 3,5 miljoonan brittipotilaan terveystietoihin. Helsingin Sanomien mukaan tuore tutkimustulos ei yllättänyt professori Aila Rissasta Helsingin yliopistollisen keskussairaalan lihavuustutkimusyksiköstä.

Terveellä lihavuudella tarkoitetaan yleensä sitä, että ylipainoinen olisi olisi metabolisesti terve, eikä havaittavissa ole lihavuuden aiheuttamia haittoja, kuten diabetesta tai korkeaa kolesterolia, uutisoi BBC.

Nyt uudessa tutkimuksessa Birminghamin yliopiston tutkijat analysoivat tietoja miljoonilta brittipotilailta. Tiedot olivat peräisin vuosilta 1995–2015. Tutkijat selvittivät, ketkä potilaista olivat ylipainoisia (BMI yli 30) ja keillä ei ollut näyttöä sydäntaudista, korkeasta verenpaineesta, korkeasta kolesterolista tai diabeteksesta.

Tuoreiden tulosten perusteella ylipainoisilla, mutta ”metabolisesti terveillä”, potilailla oli suurentunut sydäntautien, aivoverenkiertohäiriön ja sydämen vajaatoiminnan riski. Tuoretta tutkimusta ei ole toistaiseksi vielä vertaisarvioitu, ja tulokset voidaan luokitella vielä alustaviksi.

Aiemman vuonna 2012 julkaistun tutkimuksen perusteella on mahdollista olla ylipainoinen ja terve, mikäli henkilöllä ei ole metabolisia tauteja. European Heart Journalissa julkaistun tutkimuksen mukaan lihavilla mutta fyysisesti terveillä henkilöillä ei ole suurempaa sydäntaudin tai syövän riskiä kuin normaalipainoisilla.

HS: Suomalaisprofessori ei ylläty

– Sellaista lihavaa mutta tervettä ihmistä en usko tapaavani, jonka ei tarvitsisi tehdä mitään muutosta elintapoihinsa. Ellei sitten satu olemaan hyvin harvinainen henkilö, jolla on suojaavia tekijöitä niin paljon, että hän voittaa vaikka minkälaiset riskitekijä, professori Rissanen toteaa Helsingin Sanomille.

Rissasen mukaan laihempaan kuntoon tulisi pyrkiä ilman lääkkeitä – aina kun se on mahdollista. Kiireellisissä tapauksissa lääkinnälle on tarvetta. Professori sanookin, että aikuisella vaate ei saisi alkaa kiristää vuoden aikana. Mikäli näin käy, tulisi muutokseen kiinnittää huomiota.

Rissanen arvelee lehdelle, että liikunnan määrällä ja elintavoilla lienee merkitystä sen kannalta, kuinka pitkään lihavalla voi olla terveen paperit.

Lähteet: BBC 17.5.2017, BBC 6.8.2012, Helsingin Sanomat 19.5.2017

Tutkimus: Sleep Health 2017.

Tämän uutisen tarjoaa Lääkäriportaali, joka on erikoisalakohtainen palvelu lääkäreille ja lääketiedettä opiskeleville. Palvelu tarjoaa koti- ja ulkomaisen lääketieteellisen uutispalvelun ilmaiseksi. Lue lisää ja rekisteröidy käyttäjäksi

Lue lisäksi:

Lasten lihavuus lisääntyy huolestuttavasti

Lihavuus lisää ainakin kymmenen syövän vaaraa

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.