paniikkikohtaus | Terve.fi

Tutkijat ovat kumonneet myytin, jonka mukaan täysikuu tekisi ihmisistä hulluja, uutisoi The Telegraph.

Jopa lääkärit, sairaanhoitajat ja poliisitkin ovat syyttäneet äkillisistä rikosaalloista, onnettomuuksista ja muista oudoista tapahtumista täysikuuta. Kanadalaisten psykologien ryhmä on kuitenkin osoittanut tämän myytin vääräksi ja todistanut, ettei kuun vaiheilla ole vaikutusta näihin kummallisiin sattumuksiin.

Psoriasis altistaa lapsen kiusaamiselleUuden tutkimuksen mukaan psoriasista sairastavia lapsia kiusataan usein. Psoriasista sairastavien lasten vanhemmat vastasivat kyselyyn, josta selvisi, että 44 prosenttia lapsista oli kokenut jonkinasteista kiusaamista. Heidän sairautensa oli syy 38 prosenttiin kiusaamistapauksista.

Yleisimmät kiusaamisen muodot olivat härnääminen, nimittely ja luokkatovereiden ulkopuolelle jättäminen.

Vaimeaa kuumotuksen tunnetta rinnassa, eikä se tunnu menevän ohi. Tuntuu kuin se jopa pahenisi koko ajan. Onko se sydänkohtaus vai jotain muuta?

Sosiaalisten tilanteiden pelko eli sosiaalinen fobia kuuluu pelko-oireisiin ahdistuneisuushäiriöihin. Se on nimensä mukaisesti ylenmääräistä pelkoa sosiaalisia kanssakäymisiä kohtaan tilanteissa, joissa muiden suhtautuminen voi olla arvioivaa ja kriittistä.

Aktiivisen eli luonnonmukaisen synnytyksen pioneeri ja amerikkalainen lääkäri Yehudi Gordon on tehnyt kiistanalaisen julistuksen väittämällä, ettei äitien pitäisi palata töihin ennen lapsen 2-vuotispäivää, uutisoi Daily Mail.

Synnytyksen jälkeinen masennus ei ole kovin harvinaista. Jopa joka kymmenes äiti kärsii siitä. Synnytyksen jälkeistä masennusta voi olla joskus vaikea tunnistaa, sillä huomattavan moni äiti kokee synnytyksen jälkeen herkistymistä, jolle tyypillisimpiä oireita ovat ohimenevä itkuisuus, mielialan ailahtelu, ärtyisyys ja unihäiriöt. Synnytyksen jälkeinen herkistyminen on kuitenkin ohimenevää, eikä sitä tarvitse hoitaa.

Masennuksen tiedetään lisäävän sydänoireiden vaaraa, mutta sama näyttäisi pätevän paniikkikohtauksiin. Yhdysvaltalaistutkimuksessa paniikkikohtauksia saaneet 51 - 83-vuotiaat naiset saivat hieman muita enemmän sydänkohtauksia, aivohalvauksia ja myös kuolivat muita todennäköisemmin viisivuotisen seurannan aikana. Tulokset julkaistiin Archives of General Psychiatry -lehdessä.

Paniikkihäiriö kuuluu ahdistuneisuushäiriöihin. Se on melko yleinen (miehillä 1.5 %, naisilla 2.5 %) psykiatrinen ongelma, jonka tyyppioire on ns. paniikkikohtaukset. Sairaus on yleisin nuorilla aikuisilla, ja siihen liittyy usein muitakin psykiatrisia ongelmia kuten masennusta (jopa 50 %:lla), ahdistuneisuutta ja päihdeongelmia. Naisilla paniikkihäiriö on kaksi kertaa yleisempää kuin miehillä.