MS-tauti | Terve.fi

MS-tautiin eli multippeliskleroosiin kuuluu usein muistin ja muiden tiedollisten kykyjen heikkenemistä. Nyt hollantilaistutkimus on varmistanut niiden liittyvän muutoksiin aivojen alueilla, jotka ovat tärkeitä kognitiivisten eli tiedollisten kykyjen kannalta.

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan auringonvalo ja erityisesti auringon UVB-säteily voivat pienentää riskiä sairastua nivelreumaan. Mahdollinen selitys yhteydelle on D-vitamiini, jota saamme pääasiassa auringonvalosta.

MS-tauti on yleisin nuoria aikuisia vammauttava neurologinen sairaus, mutta lapsilla se on harvinainen. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan ylipainon myötä MS-taudin riski saattaa kuitenkin suurentua myös lapsilla.

Tutkimusta varten tutkijat selvittivät 75 MS-tautia sairastavan 2–18-vuotiaan lapsen ja nuoren painoindeksit ajalta ennen sairastumista, ja vertasivat heitä yli 900 000 terveeseen samanikäiseen.

MS-tauti eli multippeliskleroosi iskee herkemmin huhtikuussa syntyviin, tuore brittitutkimus osoittaa. Loka- tai marraskuussa syntyvien sairastumisriski sen sijaan on tavallista pienempi. Havainnot tukevat teoriaa, jonka mukaan äidin D-vitamiinitasot raskauden aikana vaikuttavat jälkeläisen MS-riskiin.

Alun perin leukemian ja muiden immuunijärjestelmän syöpien hoitoon kehitetty lääke näyttäisi sopivan myös MS-taudin hoitoon. Kaksi Lancet-lehden julkaisemaa tutkimusta viittaa siihen, että kyseinen alemtutsumabi-lääke saattaa olla jopa tehokkaampi kuin nykyiset MS-lääkkeet.

Tutkimuksissa alemtutsumabi päihitti sekä beeta-interferonin sekä glatirameerin, jotka ovat yleisimmät MS-taudin hoitoon käytettävät lääkkeet.

Hedelmöityshoidot voivat tutkijoiden mukaan johtaa MS-taudin pahentumiseen, vaikka tauti olisi ollut hyvin hallinnassa ennen hoitoja. Havainto viittaa siihen, että hedelmöityshoidoissa käytettävät hormonit vaikuttavat MS-tautia ja muita autoimmuunitauteja sairastavien immuunivasteeseen ja mahdollisesti myös tautien syntyyn.

Argentiinassa tehty tutkimus osoitti hedelmöityshoitojen pahentavan MS-oireita 75 prosentilla MS-tautia sairastavista naisista. Myös aivojen magneettikuvaukset osoittivat MS-taudin aktivoituvan hoitojen myötä.

Näyttää varmalta, että lääkekannabikselle ollaan myöntämässä Suomessa myyntilupa muutaman viikon kuluessa, uutisoi Yle.

Ylen lähteenä on lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea. Sen tehtävänä on valvoa Suomessa lääkealan turvallisuutta.

Lääkekannabista saa tällä haavaa Suomessa apteekista vain Fimean myöntämällä erityisluvalla. Ylen mukaan sitä käytetään etenkin MS-taudista johtuvien kipujen hoidossa.

Tutkijat ovat kehittäneet lääkkeen, jolla voidaan tulevaisuudessa mahdollisesti hoitaa useita eri sairauksia, kuten Alzheimerin tautia, MS-tautia sekä Parkinsonin tautia, uutisoi Daily Mail.

Uuden tutkimuksen mukaan MS-tautiin yleisimmin määrätyllä lääkkeellä ei ole merkittävää vaikutusta potilaan toimintakyvyn heikkenemiseen, kertoo The New York Times.

Interferoni beetaksi kutsuttu lääke auttaa vähentämään aivoihin kehittyvien vaurioiden määrää sekä rajoittamaan oireiden tiheyttä, mutta tähän mennessä sen vaikutuksia taudin etenemiseen on tutkittu hyvin vähän.

Sivut