kolesteroli | Terve.fi

Helli aivojasi rasvaisella kalalla ja kahvilla. Kyllä, luit oikein: kahvilla. Keski-iässä 3–5 kahvikupillista päivässä juovilla oli pienempi riski sairastua muistisairauteen iäkkäänä

Professori ja sisätautien sekä geriatrian erikoislääkäri Timo Strandberg vastasi lukijoiden lähettämiin kysymyksiin kolesterolista.

Pitääkö paikkansa kuulemani väite, että kolesteroli ei aiheuta sydän- ja verisuonitauteja, eikö syynä olekin tulehdus?

Strandberg vastaa:

Voi kuulostaa yksinkertaiselta – ja olla käytännössä kuitenkin vaikeaa. Mutta niin sanottu huono kolesteroli eli LDL-kolesteroli kannattaa pitää terveellisissä lukemissa, sillä liian suuri pitoisuus altistaa sydän- ja verisuonisairauksille.

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät voivat ennustaa mielentoimintojen heikentymistä jopa hieman paremmin kuin dementiariskin tutkimiseen käytettävät arvioinnit.

Vuonna 2012 julkaistujen valtakunnallisten FINRISKI-tulosten mukaan vuosikymmeniä jatkunut suotuisa väestön kolesterolitasojen lasku on pysähtynyt, jopa kääntynyt nousuun.

 

Syytä ei ole vaikea arvata kun samalla tiedetään että ns. karppausinnostuksen myötä tyydytetyn rasvan kuten voin ja kerman kulutus on lisääntynyt.

 

Viime vuosina on toistuvasti sotkettu kaksi asiaa: laihduttava ruokavalio ja valtimoille terveellinen ruokavalio. Ne eivät ole välttämättä samoja.

 

Kohonneesta verenpaineesta kärsivät voivat alentaa verenpainettaan huolehtimalla riittävästä kaliumin saannista. Kaliumin osuus verenpaineen säätelyssä on tunnettu pitkään, mutta nyt julkaistun meta-analyysitutkimuksen havainnot vahvistavat käsitystä entisestään. Kalium on myös turvallista, tulokset osoittavat.

Runsaasti kuituja ravinnostaan saavat näyttäisivät säästyvän aivohalvauksilta muita todennäköisemmin. Luultavasti tämä johtuu aivohalvauksen riskitekijöistä, kuten verenpainetaudista ja kolesteroliongelmista, joita kuidun syöminen vähentää.

Sepelvaltimon kalkkeutuminen ennustaa tulevien sydänkohtausten vaaraa, mutta se paljastaa myös ketkä ovat suurentuneessa riskissä sairastua aivohalvaukseen.

Aivojen lukinkalvonalainen verenvuoto ei ole kovin yleinen sairaus, mutta riski sairastua siihen vaihtelee erittäin paljon. Riippuen riskitekijöiden määrästä, henkilön elinaikainen sairastumisriski voi olla mitä tahansa 0,02 % ja 7,2 % väliltä.

Miesten sepelvaltimoissa on sydän- ja verisuonitaudeille altistavia muutoksia jo pari-kolmekymppisenä, vaikka heillä ei vielä olisi sydänoireita. Valtimomuutoksia ennustavat tutut riskitekijät – ylipaino, verenpaine ja kolesteroliongelmat.

Sivut