immuunijärjestelmä | Terve.fi

Alun perin leukemian ja muiden immuunijärjestelmän syöpien hoitoon kehitetty lääke näyttäisi sopivan myös MS-taudin hoitoon. Kaksi Lancet-lehden julkaisemaa tutkimusta viittaa siihen, että kyseinen alemtutsumabi-lääke saattaa olla jopa tehokkaampi kuin nykyiset MS-lääkkeet.

Tutkimuksissa alemtutsumabi päihitti sekä beeta-interferonin sekä glatirameerin, jotka ovat yleisimmät MS-taudin hoitoon käytettävät lääkkeet.

Tuberkuloosi tappaa enemmän kuin koskaan aiemminTuberkuloosiin sairastuu vuosittain yli yhdeksän miljoonaa ihmistä, mikä on enemmän kuin kertaakaan tunnetun historian aikana. Kuolemaan tauti johtaa vuosittain yli 1,7 miljoonalla, Lancet-lehti kertoo.

Lääkäreille tiedoksi: nenän tukkoisuus voi olla merkki vakavasta astmastaJatkuva nenän tukkoisuus voi tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan olla merkki vakavasta astmasta, jonka vuoksi lääkärien tulisi olla tarkkaavaisempia tämänkaltaisista vaivoista ilmoittavien potilaiden kohdalla.

Alkoholi vahingoittaa elimistössä muutakin kuin maksaa, selviää tuoreesta amerikkalaistutkimuksesta, jonka keskeisimmistä löydöistä pidettiin konferenssi viime viikon perjantaina. Konferenssiin osallistui useiden eri amerikkalaisyliopistojen tutkijoita.

Äkillinen imusoluleukemia näyttäisi olevan harvinaisempi lapsilla, jotka laitetaan päiväkotihoitoon. Yhteys on havaittu monissa tutkimuksissa aiemminkin ja viittaa infektioiden osuuteen taudin synnyssä.

Kalifornian, Washingtonin ja Yalen yliopistojen tutkijat yhdistivät neljäntoista aikaisemman tutkimuksen aineistot ja havaitsivat päiväkotilasten sairastuvan neljänneksen epätodennäköisemmin kuin kotona hoidettujen.

Crohnin tauti on melko yleinen kehittyneissä maissa, joissa piiskamatotartunta on harvinainen.

Havainto johti aikanaan teoriaan, jonka mukaan Crohnin tauti syntyisi elimistön immuunijärjestelmän häiriön pohjalta. Sukkulamadot pystyvät muokkaamaan immuunijärjestelmää. Piiskamatojen onkin havaittu vähentävän tulehduksellisten suolistosairauksien, kuten Crohnin taudin aktiivisuutta vaimentamalla auttaja-T-soluja.

Kokeissa sukkulamatoihin kuuluvien piiskamatojen munilla onkin saatu hyviä tuloksia Crohnin taudin hoidossa. Pitkäaikaista turvallisuutta ei vielä tunneta.

Pahin vilustumisaika ja influenssakausi taitaa olla pikkuhiljaa käsillä. Siispä on hyvä kerrata asioita, joilla voi yrittää estää tauteja saapumasta teidän perheeseenne.

1. Käsien pesu.

Kun käsiä pestään usein, bakteerit menettävät yhden tärkeimmistä leviämisreiteistään. Opeta lapsesi pesemään käsiään riittävän usein, vähintään aina vessassa käynnin jälkeen, ennen ja jälkeen ruokailun sekä yskimisen tai aivastuksen jälkeen. On hyvä käyttää saippuaa ja lämmintä vettä. Pidä myös huoli siitä, että myös hoitopaikassa muistetaan käsienpesutavat.

 

Yhdellä ainoalla injektiolla voidaan kenties tulevaisuudessa pysäyttää nivelreuman eteneminen. Brittiläisen Newcastlen yliopiston tutkijaryhmä on aikeissa aloittaa pienen mittakaavan turvallisuuskokeet rokotteelle, joka toivottavasti estää immuunijärjestelmää hyökkäämästä nivelien kimppuun.

 

Soijalla vaikuttaa olevan hyödyllinen vaikutus hampaiden terveyteen. Soija ja sen isoflavonit näyttävät antavan suojaa iensairauksia vastaan. Asia selvisi tutkimuksessa, johon osallistui lähes 4 000 japanilaista opiskelijaa. Tutkimustulokset julkaistiin BioMed Central Public Health -tiedejulkaisussa.

Miksi suomalaislapset sairastuvat tyypin 1 diabetekseen? Miksi he potevat allergisia oireita enemmän kuin monen muun maan lapset? Syynä voivat olla korkea elintaso ja siihen liittyvät elintavat, jotka näyttävät suosivan autoimmuunisairauksien ja allergisten vasteiden kehittymistä. Kyseessä on niin sanottu hygieaniahypoteesi, jossa oletetaan, että pienten lasten vähenevä infektiokuorma kehittyneissä maissa johtaa allergisten ja autoimmuunisairauksien yleistymiseen.

Sivut