hepatiitti | Terve.fi

Suomessa on todettu kuluvana vuonna jo seitsemän sairastumista A-hepatiittiin, kertoo Helsingin Sanomat. Epäilys on, että tautien takana ovat ulkomaiset pakastemarjat, joita on syöty kuumentamatta.

Koko viime vuonna Suomessa todettiin HS:n mukaan yhdeksän hepatiitti A -tapausta.

HS:n jutussa kerrotaan, että suurin osa Suomessa tänä vuonna sairastuneista oli syönyt pakastettuja mansikoita, mustikoita, mustaherukoita ja vadelmia kuumentamattomina.

Munuais- ja maksaliitto on huolissaan siitä, etteivät nuoret tunne C-hepatiittia eivätkä sen tartuntatapoja.

 

Veren välityksellä tarttuva C-hepatiitti on merkittävin kroonisten maksasairauksien aiheuttaja länsimaissa. On tärkeää todeta tartunta ajoissa ja aloittaa hoito siitä hyötyville, muistutetaan liitosta.

 

Kun kyse on kynsistä, on hygienia tärkeä valintakriteeri. Kynsihoitoloiden laadussa, hygieniassa ja lopputuloksissa on eroja ja hyvä tapa löytää paras hinta-laatu suhde on kysellä suosituksia tutuilta tai tutustua eri medioiden tekemiin hoitolavertailuihin. Kannattaa myös käydä itseään kiinnostavissa hoitoloissa ennen hoidon varausta ”tarkastamassa” paikan hygieniataso ja  asiakaspalvelu.

 

Muista seuraavat perusasiat ennen jokaista kauneushoitolakäyntiäsi:

 

 

Luonnolliset, hoidetut, huolletut, lakatut, geelatut tai koristellut kynnet kertovat kantajiensa persoonasta. Luonnolliset kynnet sen sijaan voivat paljastaa terveydentilastasi asioista, joita et välttämättä itsekään tiedä.

 

Opiaattien käyttäjien osuus päihdehoitoon hakeutuneiden huumeiden käyttäjien keskuudessa on kasvanut koko 2000-luvun ajan, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tiedottaa.

Maassamme todetaan yli 1000 uutta C-hepatiittia vuosittain. Näistä tartunnan saaneista jää kroonisiksi hepatiitin kantajiksi noin 75 prosenttia. Tartunnan lähteenä on nykyään lähes yksinomaan suonen sisäisten huumeiden käyttö. Tartunnoista noin 20 prosenttia etenee maksakirroosiin 20 vuoden kuluessa viruksen genotyypistä ja isännästä riippuen.

 

Uuden tutkimuksen mukaan runsaasti kaakaota sisältävä suklaa saattaa auttaa maksakirroosista kärsiviä potilaita.

Lasten ja nuorten rokottaminen vähentää myös rokottamattomien [elink=http://www.poliklinikka.fi/influenssa/]influenssatartuntoja[/elink], tuore kanadalaistutkimus osoittaa. Lasten rokotukset saattavat olla tehokas tapa hidastaa epidemioiden leviämistä.

Hepatiitti C:n aiheuttama maksasairaus saattaa pysyä paremmin hallinnassa potilailla, jotka kahvittelevat säännöllisesti. Teellä ei havaita samaa vaikutusta, yhdysvaltalaistutkijat kirjoittavat tieteellisessä Hepatology-lehdessä.

 

Kahviin liitetty vaikutus todettiin potilailla, joihin hepatiitti C:n lääkehoidot eivät tepsineet. Tällaisia on noin puolet potilaista, joten kahvin otaksuttu suojavaikutus voi mahdollisesti hyödyttää suurta potilasjoukkoa.

 

Taiwanilaistutkimuksen mukaan vastasyntyneille annettavat B-hepatiittirokotteet saattavat antaa aikuisikään jatkuvan suojan maksasyöpiä vastaan.

 

Suomessa vauvoja rokotetaan vain, jos äiti kantaa hepatiittia, mutta Taiwanissa rokote annetaan kaikille vastasyntyneille.

 

Sivut